Tuottelias sotahistorian dosentti ja tietokirjailija Jarkko Kemppi on erikoistunut viime vuosina kenraali-elämäkertoihin. Hän on kirjoittanut mm. teokset Jalkaväenkenraali A. E. Martolasta (2008), Albert Puromasta (2013) sekä N. V. Hersalosta (2013). Kesällä 2017 ilmestyi Kempin  teosItsenäisen Suomen sotakenraalit (2017).

Kemppi on käyttänyt uudessa teoksessaan lähteinä Ilmari Karhun (1897-1971) omia muistelmia lapsuudestaan ja nuoruudestaan, kenraalin lasten haastatteluja sekä tämän päiväkirjoja. Niitä ei ole kukaan aikaisemmin avannut julkisuuteen.

Kuva: ”Kenraali Talvela, eversti Karhu ja eversti Lagus neuvottelevat ensikertaa rajan toisella puolella maastossa vastaisista suunnitelmista.” kuvaaja sot.virkailija Teuvo Tulio Rajakontu 1941.07.26. SA-kuva.

Sortavalasta Ranskaan

Lapsuusvuodet Ihalassa ja opiskelu Sortavalassa antavat hyvän aikalaiskuvan köyhästä rajaseudun Suomesta ennen vuotta 1917. Vahinko vain, että kenraalin omat lapsuus- ja nuoruusmuistelmat jäivät pahasti kesken elämän ehtoopuolella. Sotilasura alkaa varsinaisesti kansalaissodan aikana, jolloin Ilmari Karhu saa komennuksen Vöyrin sotakouluun. Sieltä lähdettiin sitten keväällä 1918 Tamperetta valloittamaan, millä retkellä Karhukin oli mukana. Jatko-opintoja hän suoritti 1920-luvun alussa Ranskassa, jonne sittemmin päätyi 1930-luvun puolivälissä sotilasasiamieheksi. Tosin Ranskan vuosista Karhun elämäkerrassa on kovin vähän informaatiota. Lähteitä on ollut ilmeisen vaikea löytää juuri tuolta ajalta ennen sotaa.

Mielenkiintoista on, että tuleva kenraalimajuri kokeili kykyjään myös kirjoittamalla: Sotalaitosoppi 1928, Suomen sotilasmaantiede 1932 ja Neuvostoliiton sotilasmaantiede 1934. Niistä viimeisin tosin taitaa olla lähinnä pelkkä referaatti muiden teksteistä.

Tarkat päiväkirjat lähteinä

Talvi- ja jatkosodan rintamilla Karhu piti tarkkoja päiväkirjoja, joita Kemppi on hyödyntänyt osaavasti teoksensa elävöittämiseksi. Ne antavat toki niin sanotun ylätason näkökulman rintamaelämään, mutta ovat subjektiivisuudessaankin hyvin pohdiskelevia. Karhu toimi 1942-44 Aunuksen Ryhmän esikuntapäällikkönä, jonka esimiehiä olivat muun muassa kiistellyt kenraalit Lennart Oesch ja Paavo Talvela.

Kuva: Eversti Karhu, majuri Seppälä ja 5.D:n komendantti, luutnantti Leka. Uutujärvi. SA-kuva.

Kielitaitoisena Karhu seurasi sodan kulkua myös maailmanpolitiikan näkökulmasta ja näki hyvin varhain Saksan tulevan tappion. Myös asemasodan turhautuneisuus heijastuu päiväkirjoissa. Asemasodan aikanahan oli myös aikaa kirjoittaa, ja silloin päiväkirjamerkintöjä ja erilaisia pohdintoja sodan kulusta ilmestyikin runsaasti.

Valvontakomission yhteysosaston päällikkönä

Heti jatkosodan jälkeen Karhu joutui kovaan paikkaan, päämajan ja valvontakomission yhteysosaston päälliköksi lokakuussa 1944. Siinä virassa sai vierailla joskus parikin kertaa päivässä Helsingin hotelli Tornissa, missä venäläisten valvontakomissio istui. Tämä vaihe elämäkertaa on todella mielenkiintoista luettavaa. Valvontakomission vuodet ja asekätkentäepäilyt veivät kenraalimajurin sittemmin myös oikeuteen ja vajaan vuoden tutkintovankeuteen. Tästä ajasta päiväkirjat kertovat katkeran miehen ja mielen tuntemuksin. Varsinainen sotilasura päättyy Sotakorkeakoulun johtajana 1948-55, minkä jälkeen Karhu siirtyi monen upseerin tavoin vielä talouselämän palvelukseen.

Kemppi onnistuu kuvaamaan Ilmari Karhun elämänvaiheiden moninaisuuden. Yksityiselämä, perhe ja lapset ovat paljolti sivuosassa kuten monen muunkin niin sanotun suurmiehen muistellessa tai kirjoittaessa päiväkirjojaan. Vaikea sanoa, olisiko elämäkerrasta muita mahdollisia lähteitä tai haastatteluja käyttämällä löytynyt enemmänkin yksityiskohtia tai ristiriitaisuuksiakin. Harvalla suomalaiskenraalilla taitaa silti olla sellainen mehukas draama takanaan kuin