Kolumnit

Anselm Hollo – kirjailija joka kieltäytyi unohdukselta

Anselm Hollo ja Jane Dalrymple-Hollo Boulderin Penny Lane Cafeessa heinäkuussa 1991. Kuva Allen Ginsberg, c. Allen Ginsberg Estate.

Vain harvat haluavat muistaa maamme kansainvälisintä runoilijaa, kääntäjää ja beat-sukupolven tulkkia Anselm Holloa, joka toimi yli 60 vuotta suomalaisen kirjallisuuden suurlähettiläänä ja teki tunnetuksi pienen maan runoilijoita. Ilman Holloa anglosaksisessa maailmassa ei tunnettaisi esimerkiksi Pentti Saarikoskea tai Paavo Haavikkoa.

Hollo ei ole suuren yleisön runoilija; hän on niitä, joita kutsutaan runoilijoiden runoilijaksi. – Tommi Parkko

Paavo Anselm Aleksis Hollo (1934-2013) oli maamme kansainvälisin, anglosaksiseen nykyrunouteen syvästi vaikuttanut runoilija, kääntäjä ja beat-sukupolven tulkki, joka nauttii suurta kansainvälistä arvostusta.

Silti kukaan ei halua Suomessa muistaa häntä. Muutamaa ihmistä lukuunottamatta. Kirjamme Anselm Hollosta (Kai Ekholm – Hannu Ylilehto: Beatnik planeettamatkalla) on samalla – tahtomattaan – tarina suomalaisesta kulttuurityöstä, rahastoista, kustantamoista ja yleisöstä, jotka ovat hylänneet jotakin, jota eivät ole koskaan oppineet tuntemaankaan.

Hollo kirjoitti kymmeniä teoksia ja käänsi tuhansia sivuja, yli 60 vuoden ajan. Hänen arkistonsa hankittiin Yalen yliopistoon ja olimme mukana tämän arkiston digitoinnissa ja täydentämisessä ja saimme käyttöömme sen aineiston.

Anselm Hollo palaa Suomeen

Hollo-aktiviteettini oli alkanut jo aiemmin. Runoilijan kuoltua hänen leskensä Jane Dalrymple-Hollo otti yhteyttä Kansalliskirjastoon. Kansalliskirjasto aloitti neuvottelut kirjaston siirtämiseksi Suomeen ja kirjastonhoitaja Lauri Ojanen kävi Boulderissa marraskuussa 2016 pakkaamassa kirjaston ja lähettämässä sen Suomeen.

Kirjaimellisesti siis haimme Hollon kirjaston Boulderista Kansalliskirjastoon, kun yksikään muistiorganisaatio ei ollut siitä kiinnostunut, ei edes Hollon pitkällinen työnantaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Sattumoisin samaisen seuran kustantamo ei ”voinut” kaupallisista syistä julkaista kirjaamme Hollosta. Meidän olisi siis pitänyt antaa maksutta käyttöön kolmen vuoden työmme ja maksaa kustantamolle kirjan painamisesta. Varsin tavallista kulttuurityötä nyky-Suomessa.

Muutama rahasto voisi mielestäni poistaa kulttuuri-sanan nimestään. Yksikään suomalainen rahasto ei halunnut rahoittaa Hollon elämäkertaa tai niitä sataa uutta laajaa runoa, jotka Hannu Ylilehto kolmen vuoden ajan käänsi kirjaamme. (Ja kävimme ne kaikki läpi.) Minulle jäi vaikutelma, etteivät rahastojen asiantuntijat edes tunteneet Anselm Holloa tai hänen merkitystään.

Kirjan valmistumisesta ja kustantamisesta muodostui arkinen tarina suomalaisesta kustannustoiminnasta, kansallisesta muistista ja siitä mukavasta kulttuurielämästä, jossa rahastot tekevät strategioitaan, pitävät kuplivia pukujuhliaan, myöntävät mukavia apurahoja jännittävään ja uuteen – ja unohtavat ne suomalaisen kulttuurin peruspilarit, jotka ovat rakentaneet kulttuurimme. Anselm Hollo oli sellainen.

Viesti rahastoille: lopettakaa apurahat, perustakaa apurahojen rinnalle tuotantotuki. Jokainen kustantamo edellyttää julkaisutukea. Jos siis mielitte yhä tukea suomalaista kulttuuria.

Käsikirjoituksemme on ollut valmiina kaksi vuotta, ja vasta nyt löysimme sille kustantajan. Kohteensa näköinen kulttuuritekojen kustantamo. Siitä enemmän kun hanke menee tuotantoon.

Hollo vie meidät huikealle planeettamatkalle

Kirjamme Beatnik planeettamatkalla kuvaa monipuolisen Hollon elämää ja runoutta 1960-luvulta 2000-luvulle, hänen merkitystään Yhdysvalloissa, laajaa ystäväpiiriä Allen Ginsbergistä Tom Raworthiin ja hänen uutteraa kirjallisen välittäjän työtään. Hollo oli runouden ristipölyttäjä, jota ihailtiin ja ylistettiin. Hän toimi yli 60 vuotta suomalaisen kirjallisuuden suurlähettiläänä ja etsi pienen maan runoilijoille uusia julkaisuväyliä. Ilman Holloa anglosaksisessa maailmassa ei tunnettaisi Pentti Saarikoskea tai Paavo Haavikkoa.

Hollon suvussa oli kielineroutta. Hänen isänsä, kasvatusopin professori ja neljäntoista kielen taitaja Juho August Hollo (1885 – 1967) käänsi jatkuvasti: de Cervantesia, Tolstoita, Dostojevskia, Flaubertia, Voltairea ja von Goethea. J.A. Hollo oli kielirepertuaarissaan verraton: hänen suomennoksensa Mielevä hidalgo Don Quijote Manchalainen (1927) on yhä rehevä lukukokemus (“heitti ritarikirjat tanhualle”).

J.A. Hollon vanhemmat olivat vaurasta tehtailijasukua. Hollon perhe oli kosmopoliittinen ja sivistysporvarillinen. Anselm Hollon äiti Iris Walden oli baltiansaksalainen, Riiassa syntynyt musiikinopettaja ja kääntäjä. Hollojen kotikielenä oli saksa. Perhe asui Mariankadulla suuressa kiinteistössä.

Vuonna 1939 viiden vanha Anselm ja hänen äitinsä matkustivat Rostockiin, jossa isoisä Paul Walden (1863 – 1957) opetti. Siitä jatkettiin Berliiniin, josta Anselm muisti Hitlerin valtakunnankanslian. Anselmia pidettiin omapäisenä, ja saksalaiskasvatus neuvoi nujertamaan hankalan pojan.

Perhe lähti vuonna 1940 sotaa pakoon Tukholmaan. 13 vuotta vanhempi isosisko Irina kyllästyi tulkkaamaan sarjakuvien puhekuplia ja opetti Anselmin lukemaan ruotsia. Kun he palasivat Suomeen, isä valmisti Anselmia kansakouluun opettamalla hänelle parissa kuukaudessa suomen. Englannin Anselm oppi kymmenen ikäisenä ja lukiossa ranskan ja latinan. Venäjää hän ei oppinut: Red Cats ja monet venäläiset käännökset kääntyivät äidin ja venäjäntaitoisten ystävien tuella.

Hollon kielellinen “suomalaisuus” on siis suhteellista: suomi oli hänelle vasta kolmas opittu kieli. Kun hän vieraili 1967 Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa, monet halusivat keskustella hänen kanssaan suomeksi ja hänen kieltäytymisensä koettiin arrogantiksi. Käytännössä Hollo ei ollut puhunut suomea 19 vuoteen. Englanti oli hänen käyttökielensä.

isä filosofi & kirjoittaja
kirjoitti cervantesin teokset suomeksi

äiti puhuja & puhuja
kaikkialla tunnetussa maailmassa

mutta oikeasti vanhempani
olivat jättiläismäisiä valkoisia jänisihmisiä
hyvin varakkaita & merkityksellisiä
asuivat palatsin oloisella paikalla
elefanttikiven alla
(suom. Kai Ekholm)

Verkosto housuissa

Anselm Hollo ei koskaan rakentanut julkista näköiskuvaansa, kuten Pentti Saarikoski. Julkisuus ja väenpaljous olivat hänestä kiusallisia. Hollolle oli tärkeintä tulla määritellyksi työnsä kautta. Hän oli vaatimaton, uuttera ja monipuolinen sekatyömies, ja paras kuva hänestä syntyy epäsuorasti. Kun Majakovski nimitti itseään pilveksi housuissa, Hollo oli verkosto housuissa.

Hollo toimi yli 60 vuotta suomalaisen kirjallisuuden suurlähettiläänä ja etsi pienen maan runoilijoille uusia julkaisuväyliä, mikä ei Yhdysvalloissa ollut helppoa. ”Ei ole lainkaan vaikeaa löytää hyviä tekstejä käännettäväksi, sopivien kustantajien löytäminen on.” Hän teki mittavan työn tilanteen kohentamiseksi. Hollon arvo tunnettiin Suomessa, ja hänen monivuotisena tukenaan oli Marja-Leena Rautalin Suomalaisen kirjallisuuden tiedotuskeskuksesta (The Finnish Literature Information Center, nyk. FILI.)

Oman tuotantonsa ohella Hollo teki tilaustöitä Suomen kirjallisuuden edistämiskeskukselle, esitteli suomalaisia kirjailijoita englanninkieliselle yleisölle ja vaikutti suomalaisen kirjallisuusviennin epävirallisena lähettiläänä 1960-luvulta kuolemaansa asti. Sillanrakentajana hän välitti amerikkalaista nykyrunoutta suomalaisen lukevan yleisön tietoisuuteen ja toimi monen kustantamon oikeana kätenä.

Hollon työlistalla olivat Pentti Saarikoski, Paavo Haavikko, Matti Rossi, Mirkka Rekola, Lauri Otonkoski, Antti Tuuri, Rosa Liksom ja Kai Nieminen. Näiden lisäksi Hollo käänsi monia 2000-luvun nuoria runoilijoita viime vuosiinsa asti.

Hollo oli luottokääntäjä ja vientiagentti, jonka tilauskirja oli jatkuvasti täynnä. Sen lisäksi hän opetti, esiintyi ja teki väsymättä kirjallisuuden näkymätöntä suhdetyötä. Hän ei elänyt suurta elämäkertaa tai monumenttia varten. Hänen työnantajiaan olivat kieli ja runous.

Hollo liittyy myös sananvapauden historiaan. Ilman Holloa emme tuntisi Allen Ginsbergin Huutoa, jonka hän suomensi Matti Rossin kanssa vuosina 1961 – 1963 ja taisteli saadakseen sen julki autenttisessa muodossa.

Turkulainen 1962 perustettu Tajo-kustantamo julkaisi Allen Ginsbergin runokokoelman Kuolema van Goghin korvalle vuonna 1963. John Lennon käännökset kustansi Otava.

Kuvamme Anselm Hollosta on puutteellinen ja fragmentaarinen. Suomalainen yleisö muistaa hänet muutamasta irtorunosta, Miten mielelläni -laulusta ja mm. John Lennon panee omiaan ja Hispanialainen jakovainaa -suomennoksista.

Tilannetta paransi Kai Niemisen vuonna 1995 suomentama laaja runokokoelma Corvus. Corvus tarkoittaa korppia, josta oli tullut Hollon roolihahmo.

Hollon kuoleman jälkeen hänen tuotantonsa kansainvälinen laajuus on alkanut hahmottua. Hänen arkistonsa, tuotantonsa, kirjeensä ja muistiinpanonsa on tätä kirjoitettaessa järjestetty ja tallennettu Yalen yliopiston kirjastoon – huomionosoitus, jota yksikään suomalainen runoilija ei ole saanut. Hollon runot, kirjeenvaihto ja arkisto on digitoitu, ja hänen tuotannostaan ollaan julkaisemassa Yhdysvalloissa englanninkielistä antologiaa. Hänen sadat runonsa, käsikirjoituksensa, eri lehdissä ja kokoelmissa julkaistut käännöksensä ja pienet chapbookinsa, muisti/runokirjansa, on äskettäin koottu bibliografiaksi, jonka julkaisemme tarkistettuna tässä teoksessa.

Chapbookeissa on myös teosten, erillisten antologiarunojen ja lehtijulkaisujen käsikirjoituksia ja leikkeitä. Kyseessä on kulttuuriaarre, josta annamme tässä teoksessa pienen näytteen. Hollon arkiston läpikäyminen tulee viemään vuosia. Suomalaiset muistiorganisaatiot eivät ole valitettavasti olleet kiinnostuneita edes digitaalisten kopioiden saamisesta, joten muiden suomalaisten ei ole toistaiseksi mahdollista päästä kokonaisuudesta osalliseksi.

Hollon työn kansainvälistä arvostusta kuvaavat monet palkinnot. Hollo sai NEA:n (National Endowment for the Arts) arvostetun Fellowship in Poetry -arvonimen ja 1996 luovalle runoudelle myönnetyn Gertrude Stein -palkinnon. Niitä ei yksikään suomalainen runoilija ole aiemmin vastaanottanut. Hänelle myönnettiin Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto vuonna 1996; 2004 Harold Morton Landon -kääntäjäpalkinto; vuosina 1981 ja 1989 hänet palkittiin Scandinavian Foundation Award for Poetry in Translationilla.

Anselm Hollo vuonna 2005. Kuva Gloria Graham. Wikimedia Commons. CC BY 3.0

 

Aiheesta lisää:

  • Electric Poetry Center: Anselm Hollo (Hollon runoja ja käännöksiä)
  • Jukka Lindfors: Anselm Hollo oli Suomen etäispääte beat-runouteen (Yle)
  • Anselm Hollo – The Tortoise of History (Allen Ginsberg project)
  • Hollo, Anselm: Anselm Hollo 1934 -. Contemporary authors autobiography series. Publisher: Gale Research Co. (Periodical). ISSN: 0748-0636.
  • Ilmestymässä: Kai Ekholm – Hannu Ylilehto: Beatnik planeettamatkalla. Anselm Hollo, the other Finn. (Hollon elämäkerta ja yli sata aiemmin suomentamatonta runoa hänen 60-vuotiselta uraltaan.)

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *