Samalla kun puolustusministeriön HX-hanke ja Suomen uuden monitoimihävittäjän tilaaminen lähestyvät ratkaisevia hetkiä on avartavaa luoda katsaus aikakauteen, jolloin luotiin askelmerkkejä nykyaikaisen ilmasodankäynnin organisointiin ja uskottavaan ilmatilan turvaamiseen maassamme. Keskellä heinäkuun helteisiä päiviä Ilmailumuseo tuo avoimeen käyttöön Finna-hakupalveluun noin 500 kuvaa keskeltä kylmää sotaa ajalta, jolloin ilmasodankäynnin luonne muuttui toisen maailmansodan jälkeen ja jälleenrakennuksen keskellä ollut Suomi yritti pysyä kehityksen perässä. Vuodesta 1945 aina 1970-luvun alkuun keskittyvät kuvat ovat koonti museon kuva-arkistosta ja peräisin lukuisista eri yksityiskokoelmista, sisältäen myös Ilmailu-lehden ja Valmet Lentokoneteollisuuden kuvia.

Hakaristeistä kokardeihin, jälleenrakennuksesta yliääniaikaan

Euroopan toipuessa yhä suuresta maailmanpalosta elettiin yhtäkkiä kylmän sodan ja tuhovoimaisten ydinaseiden aikakautta, jolloin uhan muodostivat yksittäiset, korkealla lentävät pommikoneet. Näitä torjumaan tarvittiin nopeita ja nousukykyisiä suihkuhävittäjiä.

Sotienjälkeiset vuodet olivat ilmavoimille kuitenkin vaikeaa aikaa. Liittoutuneiden valvontakomissio oli määrännyt lentokiellon ja ilmavoimille oli määrätty kalustorajoituksia Pariisin rauhansopimuksessa. Kreivi von Rosenin perua ollut hakaristitunnus korvattiin nykyäänkin ilmavoimien lentokaluston kansallistunnuksena käytettävällä sinivalkoisella kokardilla. Rahaa uuden kaluston hankintaan ei ollut – samaan aikaan kun Neuvostoliiton kanssa solmittu Yhteistyö- ja avunantosopimus velvoitti Suomen estämään alueensa kautta Neuvostoliittoon suuntautunut hyökkäys, tarvittaessa avuntarjouksen uhalla.

Tekniikan kehittyessä sodanaikainen kalusto vanheni nopeasti, ja koneiden ylläpito kävi yhä työläämmäksi. Monet ilmavoimien henkilöstöstä etsiytyvätkin uusien työmahdollisuuksien pariin – esimerkiksi kaupallisen lentoliikenteen palvelukseen. 1940- ja 1950-lukujen taitteessa ilmavoimien kalusto oli lähes täysin peräisin sotaa edeltävältä ajalta, lukuisimpien konetyyppien oltua Messerschmitt Bf 109-hävittäjien lisäksi etenkin Ilmasotakoulussa käytetyt Focke-Wulf Fw 44 Stieglitz, VL Viima sekä ainoa jatkokoulutuskonetyyppi VL Pyry. Viimeinen sodassa mukana ollut konetyyppi, Bristol Blenheim, poistui vahvuudesta vuonna 1958.

Ilmavoimat sai lopulta 1950-luvun alussa perushankintamäärärahoja pahimman kalustopulan korjaamiseen. Lentokaluston uusiminen pääsi alkuun Valmetin Lentokonetehtaalta tilatun uuden, ohjaajien jatkokoulutuksen mahdollistaneen ja vuonna 1951 ensilentonsa lentäneen harjoituskone Valmet Vihurin myötä. Vuosikymmenen alussa Iso-Britanniasta hankittiin ensimmäiset suihkuhävittäjät jo loppuun lennettyjen Messerschmitt-hävittäjien tilalle. De Havilland Vampire- ja Folland Gnat -koneiden laadussa ja suorituskyvyssä oli kuitenkin toivomisen varaa, eivätkä määrärahat mahdollistaneet riittävien konemäärien hankintaa.

Idän ja lännen välissä tasapainoillut Suomi sai tammikuussa 1962 Neuvostoliitosta yllättävän tarjouksen: itänaapuri tarjosi Suomelle upouusia, ilmataisteluohjuksin varustettuja MiG-21F-13-suihkuhävittäjiä, jotka nostivat Suomen ilmavoimat kansainvälisen kehityksen tasolle, kaksinkertaiseen yliääninopeuteen ja jopa lähes 20 kilometrin operointikorkeuteen. Lentokalustossa otettiin samoihin aikoihin käyttöön myös ensimmäiset pyöriväsiipiset: Vuosien 1961–1962 aikana Puolustusvoimat sai ensimmäiset omat helikopterinsa, kun Neuvostoliiton myöntämällä tavaraluotolla hankittiin SM-1- ja Mi-4-tyyppistä kalustoa Ilmavoimien käyttöön.

MiG-21-koneiden rinnalle hankittiin 1970-luvun alussa Ruotsista Saab 35 Draken -hävittäjiä, jotka toivat ilmavoimille jokasään torjuntakyvyn. Suomi olikin 1970- ja 1980-luvuilla ainutlaatuisessa tilanteessa – puolet ilmavoimien taistelukoneista tuli rautaesiripun itäpuolelta, puolet lännestä. Drakenien myötä ilmapuolustuksen alueellinen kattavuus laajeni, kun Gnat-hävittäjistä luopunut Hämeen lennosto varustettiin Drakeneilla ja siirrettiin Rovaniemelle. Vuosikymmenen mittaan ilmavoimat pääsi jälleenrakennusvaiheen jälkeen ajanmukaiselle tasolle kaluston ja toiminnan osalta.

Käsiteltyyn ajanjaksoon mahtuu myös ilmavoimien uudelleenorganisointi rauhanajan kokoonpanoon. Sodanaikaisista lentorykmenteistä tuli 1950-luvulla alueellisia lennostoja Jyväskylän Tikkakoskelle, Poriin ja Uttiin. Näiden, myöhemmin Hämeen, Satakunnan ja Karjalan lennostoiksi nimettyjen joukkojen päätehtävinä olivat hävittäjätorjunta, koulutuslentotoiminta sekä tiedustelu. Nykyään Lapin lennosto (ent. Hämeen lennosto) toimii Rovaniemellä, Satakunnan lennosto Pirkkalassa ja Karjalan lennosto Siilinjärven Rissalassa. Ilmavoimien esikunta ja Ilmasotakoulu sijaitsevat Tikkakoskella.

Monipuolinen kuvakoonti avoimeen käyttöön – lisätietoja kaivataan yleisöltä

Nyt julkaistavissa kuvissa on suurimmaksi osaksi muiden kuin Puolustusvoimien omien kuvaajien otoksia. Mukana on ainutkertaisia kuvia, joita ei ole nähty vielä aiemmin painetuissa julkaisuissa tai ulkoisessa verkossa. Uniikkius ja kuvan todistusvoima korvaavat monessa kohtaa sen, missä amatöörikuvaaja on hävinnyt ammattikuvaajalle kuvan teknisessä laadussa – oli sitten kyse mekaanikko-oppilaista vanhan Messerschmitt-hävittäjän kimpussa tai uusinta torjuntakykyä edustavasta MiG 21F-13:sta Karjalan lennoston kiitotiellä 1960-luvulla.

Ohjaajista ja mekaanikoista otetut kuvat ovat autenttisen oloisia ja käyttöikänsä lopussa olevassa ja otoksiin päätyneessä lentokalustossa näkyy kuluminen ja patina. Kuvissa esiintyvät niin varusmiehet kuin kantahenkilökuntakin, aina Ilmasotakoulun johtajiin ja ilmavoimien komentajiin saakka. Kuvakoosteessa näkyvät myös sodanjälkeiset lukuisat ja kuolonuhrejakin vaatineet lento-onnettomuudet, joiden myötä ilmavoimien kalustotilanne ja turvallisuuskulttuuri oli myös ajan mediassa ruodittu aihe.

Ilmavoimat toimi koko valtakunnan laajuisesti myös puoli vuosisataa sitten. Kuviin ovat tallentuneet eri lennostot, Kauhavalla sijainneen Ilmasotakoulun (Lentosotakoulun) lentokoulutus, lentokonehallit – ja Suomi saaristomereltä aina pohjoisimpaan Lappiin. Ilmavoimat on läpi historiansa tuonut itsensä julki itsensä kansalaisille: merkittävässä osassa on konekaluston esiintyminen aikakauden lentonäytöksissä eri puolilla Suomea.

Suomen Ilmailumuseo on tallentanut sotilasilmailua koko historiansa ajan yhteistyössä muiden ilmailumuseoiden ja muistiorganisaatioiden kanssa. Museo haluaa tuoda aktiivisesti saataville ilmailutoimialan yhteiseksi ja merkitykselliseksi kokemaa kulttuuriperintöä – ja tekee sitä tällä erää ulkoisessa verkossa. Valokuvalla on vaikuttava voima ja museo haluaa, että kuvia hyödynnetään monipuolisesti ilmavoimia käsittelevissä sosiaalisen median viesteissä ja verkkoartikkeleissa.

Suomen Ilmailumuseo on jakanut kokoelmiinsa kuuluvia valokuva- ja asiakirjamateriaaleja kotimaisten museoiden, kirjastojen ja arkistojen yhteisessä Finna-hakupalvelussa vuodesta 2017 lähtien. Muiden Finnaan julkaistujen museon kuvien tapaan yleislisenssinä ilmavoimia käsittelevissä kuvissa on Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -standardi, joka mahdollistaa paitsi aineiston rajoituksettoman käytön, myös muunneltavuuden erityyppisiin käyttötarkoituksiin. Tekijänoikeuksien tai henkilötietojen rajoitettua joissakin objekteissa jälleenkäyttöä voi käyttöoikeutta linjaava lisenssi olla joissakin tapauksissa kuitenkin tiukempi.

Vaatimuksena niin kaupallisen kuin ei-kaupallisen jatkokäytön kohdalla pysyy vaatimus tiedossa olevan kuvaajan tai kuvaamon, kokoelman sekä museon mainitsemisesta julkaisun yhteydessä. Ehdot koskevat Finnasta ladattavaa alhaisempaa, verkkokäyttöön soveltuvaa kuvakokoa. Painolaatuisten kuvien tilaus pyydetään tekemään Suomen Ilmailumuseon valokuvapalvelun kautta (valokuvapalvelu on kesälomatauolla heinäkuun loppuun saakka).

Museo tiedostaa vastuunsa tekijänoikeusmateriaalien säilyttäjänä ja kulttuuriaineistojen asiantuntijana. Samaan aikaan pyrkimys avoimen tiedon jakamiseen ulkoisessa verkossa ja muilla alustoilla on osa museon toimintakulttuuria.

Kulttuuriaineistojen ylläpito on yhteinen tehtävä, johon myös vapaaehtoiset voivat osallistua – jopa etäyhteydellä. Nyt julkaistaviin materiaaleihin kaivataan yleisöltä runsaasti lisätietoja liittyen otosten ajoituksiin, kuvauspaikkoihin sekä kuvissa oleviin henkilöihin. Tietoja voi välittää museolle Finnan käyttöliittymästä Ota yhteyttä -painikkeen kautta.

Suora linkki kuviin Ilmailumuseon Finna-sivulla

Tutki myös muita Ilmailumuseon verkkoaineistoja

Lisätietoja:

Tapio Juutinen, Amanuenssi (Valokuva- ja tietoaineistot)

GSM. +358 44 739 1081