Palkinnot

Vuoden 2019 historiateos ja kunnimaininnat

Historian Ystäväin Liitto palkitsee vuosittain ansiokkaan historiateoksen. Yleisöllä oli mahdollisuus tehdä ehdotuksia, joista Liiton hallitus valitsee osan kolmihenkisen raadin käsittelyyn. Raatiin kuuluvat lehtori Vuokko Aromaa ja rehtori Ville Marjomäki sekä professori Aura Korppi-Tommola puheenjohtajana.

Valintakriteerinä on, että teos on erittäin ansiokkaasti edistänyt historiallisen tietämyksen laajenemista ja syvenemistä suomalaisen yleisön keskuudessa.
Teoksen tulee olla historiantutkimus, joka avaa uusia näkökulmia historiaan tai käyttää uutta lähdemateriaalia ja on suunnattu laajalle yleisölle. Raati etsii siis uusia, silmiä avaavia ja vanhoja ennakkoluuloja ravistelevia teoksia sekä keskusteluun ja lukemiseen innostavaa käsittelytapaa.

Vuosi 2019 oli hyvä vuosi. Sen aikana julkaistiin paljon mielenkiintoisia historiateoksia, joissa Suomen historia liitettiin laajempaan kansainväliseen yhteyteen ja käsityksemme geopoliittisesta ja aatteellisesta paikastamme Euroopan osana laajeni. Liitto sai yli kolmekymmentä ehdotusta, joista otettiin 12 lähempään tarkasteluun. Niistä raati valitsi yhden Vuoden historiateos -palkinnon saajaksi ja päätti antaa kahdelle kirjalle kunniamaininnan. Lisäksi raati antaa ensimmäisen kerran kunniamaininnan historiateokselle, joka ei ole kirja tai muu fyysinen tuote, vaan televisio-ohjelma. Näin uudet tavat tuoda historiaa suuren yleisön ulottuville otetaan huomioon.

Vuoden historiateokseksi palkintoraati valitsi

Niklas Jensen-Eriksenin, Aleksi Mainion ja Reetta Hännisen kirjoittaman Suomen suurin. Helsingin Sanomat 1889-2019. Siltala 2019.

Helsingin Sanomat on pitkän ollut maamme laajalevikkisin sanomalehti. Lehti on roolistaan ja merkityksestään tietoinen ja siitä vähän ylpeäkin. Sen historiasta on julkiastu viisiosainen sarjan vuosina 2014-2019. Päätösosa on saanut komean nimen ”Suomen suurin”, jolla viitataan sekä aineellisiin että henkisiin resursseihin. Vaatimattomasti Taustaksi otsikoitu luku perustuu paljolti sarjan aikaisempien osien tutkimustuloksiin ja on laaja analyysi lehden historiasta. Teos on jaettu kahteentoista temaattiseen kokonaisuuteen, jotka valottavat lehden historiaa alkuajoista tähän päivään – niin lähelle nykyaikaa, että hirvittää.
Teos onnistuu tuomaan esiin jotain oleellista toiminnallisen julkisivun takaa tekijöiden sisäistämää ”Hesarin” omakuvaa. Siihen kuuluu niiden näkemysten ja toimintaperiaatteiden kuvaus, jotka ovat muovanneet lehden suomalaisen sanomalehdistön lippulaivaksi ja suomikuvan rakentajaksi maailmalla.

Teoksessa valotetaan eri omistajasukupolvien Erkkojen persoonaa ja toimituksellista linjaa. Alusta lähtien lehti on pitänyt johtoaatteenaan sanavapauden ja toimituksellisen riippumattomuuden ihanteita, jotka omaksuttiin johtotähdiksi jo Eero Erkon Päivälehden aikana. Henkilöerimielisyydet tai persoonallisten painotusten eroavuudet sen paremmin kuin vaikeiden aikojen tyrskytkään eivät ole romuttaneet suurta linjaa. Linjan määrittäjinä ovat olleet omistaja-Erkot, jotka ovat viestineet tahtonsa päätoimittajille, mutta jättäneet toteutuksen tämän harteille. Päätoimittajilla on ollut vaikea tehtävä sillanrakentajana omistajan, toimituksen ja lukijoiden välillä. Näiden vaatimusten ristitulessa he ovat onnistuneet ja saaneet arvonantoa ja äänensä kuuluviin.

Uutta ja lukijoita varmasti kiinnostavaa on Aatos Erkon myyttisen persoonan avaaminen. Hänen aikakaudellaan Helsingin Sanomista tuli liberaali ja avarakatseinen lehti. Hänen kansainväliset suhteensa Englantiin, Yhdysvaltoihin ja myös Kremliin asettuvat paikoilleen ja tekevät toimituksen liikkumavaran ymmärrettäväksi.

Toimituksen sisäisiä ristiriitoja ei lakaista maton alle. Lukijakunnan suosimia tähtitoimittajia muut vähän kadehtivatkin. Heitä on ollut erityisesti politiikan- ja kulttuuritoimituksissa. Naistoimittajien tulon ja nousun kuvaus toimitushierarkiassa on teoksen yksi ansio. Sanomatalon tapa haastatella eläkkeelle jäävät työntekijät on mittaamaton kulttuuriteko. Kun ne ovat olleet tukijoiden käytettävissä, kuva historiasta on saanut uusia sävyjä inhimillisiä sävyjä. Lehtitalo on myös suhteutumisessaan tekijöihin toteuttanut sananvapauden linjaansa. Tuloksena on uskottava ja sensuroimattomalta vaikuttava teos, joka ansaitsee Vuoden historia teospalkinnon sekä tietokirjana että historian ystävän lukukokemuksena.

***

Kunniamaininnat eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan kaikki ovat omalla tavallaan tutustumisenarvoisia ja mielenkiintoisia. Kunniamaininnat myönnetään seuraaville tahoille ja teoksille:

TV1, Intervisio Oy ja vastaava tuottaja Antti Seppänen sekä käsikirjoittaja Marjo Vilkko ja juontaja Jari Tervo televisiosarjasta Koivisto.

Sarja kertoi korkeimman poliittisen johdon ja vallankäytön murroksen ajasta. Silloin kabinettien salaisesta politiikasta tultiin avoimempaan asioiden käsittelyyn. Kuljimme kohti demokraattisempaa parlamentarismia ja liityimme entistä läheisemmin läntiseen Eurooppaan.

Ohjelma toi katselijan eteen presidentti Koiviston persoonan. Tutustumme häneen aiempaa syvällisemmin, ja taustaansa, kristillisen kodin henkiseen perintöön sekä siihen, miten sotavuodet muovasivat hänen ulkopolitiikkaansa poliitikkona ja presidenttinä. Koivistosta ei valeta patsasta korokkeelle, vaan hänet tuodaan katselijan silmien eteen inhimillisenä ja syvällisenä fundeerajana. Marjo Vilkko on onnistunut käsikirjoituksessaan tuomaan esiin onnistumiset ja myös sen, mikä jäi vähemmälle huomiolle tai odottamaan ajan kypsymistä. Juontaja Jari Tervo oli sympaattinen juontaja, jolla oli myös huumorin pilke silmäkulmassa.

Kaikkiaan ohjelmasarja loi yhteisöllisyyden tunnelman suomalaisten uuteen vuoteen 2020 ja herätti laajan keskustelun ja kiinnostuksen lähihistoriaan.

Kunniamaininnan ansaitsee myös Aapo Roseliuksen ja Oula Silvennoisen teos Villi itä. Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921. Tammi 2019.

Teos kattaa vähän tutkitun alueen Suomen historiassa. Sen kohteena on suomalaisten osallistuminen niin sanottuihin heimosotiin Vienan ja Aunuksen karjalassa ja suomalaisten osallistuminen Viron ja muiden Baltian maiden sotiin. Aiemmin on tutkimuksessa ja mediassa keskitytty Suur-Suomi-aatteen näkökulmaan
ja Suomen valtion laajentumispyrkimyksiin Karjalan laulumaille Laatokan-Syvärin-Äänisen-Vienanmeren Suomen heimon kulttuuripiiriin. Nyt tarkastelu laajennetaan ensimmäisen maailmansodan jälkeisiin sotiin ja levottomuuksiin Baltiassa, Puolassa aina Ukrainaan asti. Näköalaan tukevat Venäjän, Saksan sekä omia intressejään valvovien Englannin ja Ranskan sotilaalliset toimet. Suurvaltojen toimet Suomessa ja sen lähialueilla paljastuvat uudessa valossa.

Suomalaiset ja kansainväliset heimo- ja palkkasoturien erilaiset taustat ja motiivit tulevat esiin. He olivat aatteellisia ja isänmaallisia heimokansojen vapauttajia, irtonaisia seikkailijoita, joille ei ensimmäisen maailmansodan jälkeen ollut paikkaa ja tehtävää. Kaikki he olivat pelinappuloita suuressa myllerryksessä ja valtapolitiikan uhreja.

Teos alkaa dekkarimaisesti Kotkan edustalta, jonne ryhmä jääkäreitä rantautui syksyn pimeydessä 1917. Jännittävän alun jälkeenkin teos on mukaansatempaavasti ja selkeästi kirjoitettu.

Kunniamaininnan ansaitsee myös Anna Perälän teos Tilanomistaja kirja-alalla. Christian Ludvig Hjelt kirjapainajana, kustantajana ja kirjakauppiaana 1823-1849. Tiedeseura 2019.

Suomen kirjakustantamisen alku oli vaatimattoman yksityisyritteliäisyyden varassa. Kirkollisten painotuotteiden ja oppikirjojen kasvava tarve, yliopiston opinnäytteiden lisääntyminen ja alkava sanomalehdistö loivat mahdollisuuden kirjakustantamiseen.

Anna Perälä liittää kohteensa laajemmin aikaan, jolloin valtioyhteys Ruotsiin oli katkennut ja maan omaa kustannustoimintaa rakennettiin. Samaan murroskauteen kuului kirkollisten painotuotteiden ja oppikirjojen kasvava tarve, yliopiston opinnäytteiden lisääntyminen ja alkava sanomalehdistö. Ne loivat mahdollisuuden kirjakustantamiseen. Teoksessa esitellään kustannettavat kirjat, niiden markkinointi ja myyminen ja menekki sekä maantieteellinen levikki. Samalla lukija saa tietää, mitä muuta tuolloin painettiin ja miten suomen kieli valtasi alaa ja jopa saamenkielinen uskonnollinen kirjallisuus tuli markkinoille. Sivutuotteena on kuvaus siitä, mihin kaikkeen Turun palo 1827 vaikutti. Sitkeää kirjakustantajaa se ei kuitenkaan lannistanut, vaan tuhkasta ja metallimöykyiksi sulaneiden painokoneiden ahdingosta noustiin taas.

Työn edellyttämä pikkutarkka palapeli tulee hauskasti esiin, kun tekijä kertoo lähdetyöstään. Sirpaleisista lähteistä hän on saanut aikaan hienon tarinan. Kaikesta ei ole lähteitä ja niitä aukkoja Perälä korjaa esittämällö perustellun arvion.

Teos on fyysisenä esineenä komea. Se on kauniilla suomen kielellä kirjoitettu ja sitä on mukava lukea.

Lähde: Historian Ystväin Liiton tiedote

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *