Vuoden 2019 tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto Metsä meidän jälkeemme -teokselle

Vuoden 2019 tietokirjallisuuden Finlandia-valitsija Sixten Korkman on valinnut vuoden 2019 tietokirjaksi Anssi Jokirannan Pekka Juntin Anna Ruohosen ja Jenni Räinän teoksen Metsä meidän jälkeemme. Korkman totesi puheessaan, että tietokirjallisuuden merkitys on tänään suurempi kuin koskaan aikaisemmin.

Teoksen kuvaus:

Vetävästi kirjoitettu teos avaa suomalaisen metsäluonnon ajankohtaiset kiistakysymykset.

Suomalainen metsä elää kohtalonhetkiään. Metsistämme valtaosa on talousmetsää, joissa hakkuut ovat ennätysmäisen suuria. Miten tähän on tultu? Mitä voitaisiin tehdä, jotta metsäluonto säilyisi seuraaville sukupolville? Journalistisella otteella kirjoitettu teos tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen. Se ehdottaa vaihtoehtoja ”puupelloille” ja pohtii yhdessä metsänkäyttäjien ja tutkijoiden kanssa, millaista suomalainen metsä voisi olla tulevaisuudessa – sellainen metsä, josta hyötyvät niin kansantalous kuin elintilastaan taisteleva helmipöllökin.
Metsä meidän jälkeemme -kirjan kirjoittajat ovat pohjoissuomalaisia nuorenpolven journalisteja. Nelikossa on tietokirjailijoita, tuoreita metsänomistajia ja eräharrastajia. Jenni Räinä on huomioitu Tieto-Finlandia-ehdokkuudella ja Botnia-kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2018, Pekka Juntti on palkittu Bonnierin suuren journalistipalkinnon Yleisön suosikki -kategoriassa. Anna Ruohonen on toimittajantyössään kartoittanut reuna-alueita. Upeat kuvat ovat Lapin Kansan valokuvaajan Anssi Jokirannan.
Jokiranta, Anssi & Juntti, Pekka & Ruohonen, Anna & Räinä, Jenni: Metsä meidän jälkeemme (Like)

Vuoden 2019 tietokirjallisuuden Finlandia-valitsija Sixten Korkmanin puhe ja perustelut

Tietokirjallisuuden merkitys on tänään suurempi kuin koskaan aikaisemmin.

Tälle arviolle on useita perusteluja: Maailman tapahtumat ovat monimutkaisia ja hämmentäviä, usein vaikeasti hahmotettavia. Olemme jatkuvasti laajan mutta pirstoutuneen informaatiotulvan kohteena. Sosiaalisen median välityksellä kukin voi samalla elää omassa kuplassaan ja ottaa vas- taan vain omia ennakkokäsityksiä vahvistavaa informaatiota, mikä heikentää toistemme ymmärtä- mistä ja ruokkii mielipideilmaston polarisaatiota. Lobbarit tuottavat usein pätevää mutta yksipuo- lista tietoa etujärjestöjen tavoitteiden edistämiseksi. Tietoa ja tiedettä vähättelevä tai halveksiva populismi on saanut poliittisesti vahvan aseman.
Tiedeyhteisöllä on suuri vastuu totuuteen pyrkivän tiedon tuottamisessa. Mutta tiedettä luonneh- tii eriytyneisyys tai erikoistuminen. Ja moni akateeminen tutkija tähtää ennen kaikkea meritoitu- maan tieteellisiä artikkeleita julkaisemalla. Tätä ei sovi moittia mutta joskus seurauksena on, että tiedeyhteisö ei käytännössä tai ainakaan suoraan toimi kansalaisten valistajana. Tietokirjallisuu- della on sillanrakentajan rooli.
Omalta osaltani olen ollut tietokirjallisuuden, kotimaisen ja kansainvälisen, ahmija jo yli 50 vuoden ajan. Näin siksi, että ymmärtäminen – itseni ja muiden sekä yhteiskunnan ymmärtäminen – on tuntunut tärkeältä, jopa itseisarvoiselta tavoitteelta. Vuonna 1995 julkaistussa kirjassa lukuisat jul- kisuuden henkilöt vastasivat Eestinkallion koulun kolmannen luokan oppilaiden kysymykseen siitä, mikä on elämän tarkoitus. Oma vastaukseni kuului: ”Elämän tarkoitus on etsiä, kysyä ja pohtia, omakohtainen ja omaehtoinen prosessi. Jotenkin se liittyy runouteen.” Naiviin vastaukseen vedo- ten voisin sanoa, että kirjallisuus, minun kohdallani eritoten tietokirjallisuus, on tukenut pyrkimys- täni elämän tarkoituksen löytämiseksi.
Tietokirjallisuus on silta tutkimuksesta julkiseen keskusteluun. Sen avulla hahmotetaan isoa kuvaa tapahtumien taustasta ja syy-seuraussuhteista. Tietokirja asettaa eri ilmiöt laajempaan yh- teyteensä ja luo edellytyksiä arvioida niiden seurauksia ja merkitystä. Näin se palvelee yhteiskun- nallisen keskustelun ja sitä kautta demokratian toimintaa. On hyvä tiedostaa, että myös tietokirja osaltaan heijastaa kirjoittajansa arvomaailmaa. Näkemyksellisyys ei ole haitta, kunhan tosiasioihin pyritään nojautumaan. Yksittäinen kirja ei kenties kerro koko totuutta, mutta eri teoksiin nojau- tuva julkinen keskustelu voi jo valottaa ilmiöitä hyvin.
Olisi erittäin arvokasta, jos me suomalaiset lukisimme enemmän – niin kaunokirjallisuutta kuin tie- tokirjoja. Se tukisi keskinäistä ymmärrystä ja asiapohjaista keskustelua sekä viime kädessä yhteis- kuntaa suotuisasti kehittävän politiikan edellytyksiä. Tähän on hyvät edellytykset, sillä Suomessa tuotetaan erittäin paljon tietokirjallisuutta, tuhansittain. Suomessa tuotetaan myös varsin korkea- tasoisia tietokirjoja. Näiden joukossa ovat kiistatta tämän vuoden kuusi tietokirjallisuuden Finlan- dia-ehdokaskirjaa.
Kukin lautakunnan esivalitsemista teoksista voisi ansaita palkinnon. Miksi olen siis päätynyt siihen, että diktatorisin valtuuksieni nojalla valitsen kirjan ”Metsä meidän jälkeemme” palkinnon saajaksi?
Tärkeimmät perusteluni ovat seuraavat:
Aihe on tärkeä. Jokaisella meistä on suhde metsään, jossa ulkoilemme, virkistymme, poimimme marjoja, keräämme sieniä, kenties metsästämme. Suomen talous on kautta aikojen nojannut met- siin. Metsäteollisuuden merkitys viennin ja koko kansantalouden kannalta on iso.
Kirja on kiihkoton, mutta otteeltaan kriittinen ja esittää metsäpolitiikastamme karun kuvan. Olemme metsäkansa, mutta kirja herättää meitä huomaamaan, että suuri osa Suomen metsiä on nyttemmin avohakkuita läpikäyneitä talousmetsiä. Teollisuuden toiveiden mukaisesti ja hallituksen hyväksynnällä metsiä kaadetaan laajoilla avohakkuilla. Puusta keitetään sellua, joka rahdataan Kii- naan ja muualle vessa- ja talouspaperin tuottamiseksi. Tästä ovat hyötyneet metsäteollisuus ja myös kansantalous, mutta nyt luonnontilaista metsää on enää vähän jäljellä, eteläisessä Suomessa noin 2 prosenttia metsästä. Luonnon moninaisuus on vähenemässä ja uhattuna. Metsän kasvun nopeuttamiseksi tehdyillä, valtion tukemilla ojituksilla on pilattu Suomen vesistöjä. Jykevää puuta ei löydy puurakentamisen tarkoituksiin, joka meillä on heikkoa verrokkimaihin Ruotsi, Norja ja Ka- nada verrattuna.
Metsäpolitiikassa on käsillä kirjan avaama tavoiteristiriita, joka Luken tuoreiden arvioiden mukaan on aiempaa ajateltua hankalampi. Virallinen Suomi näkee mielellään asian siten, että biotaloutta voi kasvattaa, tai sellun keittoa entisestään lisätä, koska Suomessa metsää on enemmän kuin kos- kaan ja sen kasvu ylittää hakkuut. Mutta metsän hakkuiden kasvattaminen pienentää tällöinkin hii- linieluja ja vaikeuttaa siten ilmastopolitiikan tavoitteiden saavuttamista. Tutkijat ovat jo vuosia viestittäneet, että hakkuita tulisi rajoittaa sekä ilmastopoliittisesti tärkeiden hiilinielujen kasvatta- miseksi että luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Ratkaisua ristiriitaan voisi ehkä parhaiten hakea panostamalla nykyistä enemmän uusia metsäpohjaisia tuotteita kehittävään tutkimukseen. Olisi pyrittävä jalostusasteen nostamiseen.
Käsillä oleva kirja ei ole, eikä väitä olevansa koko totuus, mutta se on painava puheenvuoro tuiki tärkeään metsäpoliittisen keskusteluun. Lisäksi kirja on hyvin jäsennelty, raikkaasti kirjoitettu ja kauniisti kuvitettu.
***
Muut ehdokkaat palkinnon saajiksi olivat:
Kantola, Anu & Kuusela, Hanna: Huipputuloiset – Suomen rikkain promille (Vastapaino)
Ropponen, Ville & Sutinen, Ville-Juhani: Luiden tie – Gulagin jäljillä (Like)
Roselius, Aapo & Silvennoinen, Oula: Villi itä (Tammi)
Sergejeff, Andrei: Egyptin historia – Kleopatran ajasta arabikevääseen (Gaudeamus)
Tervonen, Taina & Autio, Anna: Hukkuneet (S&S)
***
Suomen Kirjasäätiö, Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto

Kommentoi Peruuta vastaus

Uusimmat kommentit

Ari Helo >> Yliopistot, woke ja vihapuhe
Ko. pro gradu -työ siis nimenomaisesti HYVÄKSYTTIIN, vastoin ohjaajan väitteitä sen epätieteellisyydestä.
Veikko Hiiri >> Historiankirjoittajat määrittelemässä Ukrainan ja Venäjän suhdetta
Niin venäläisessä historiassa kuin tässäkään pefletissä ei juurikaan mainita suomalais-ugreja. Kuitenkin näiden merkitys on ollut aivan ratkaiseva venäläisyyden ja ukrainalaisuuden…
Ulla A.H.Paavilainen >> Unohdettu edelläkävijä
Suomen Nuorisoseuraliikkeen unohtama Elsa Heporauta & F.A.H. heidän maanlaajuinen julkaisu- ja puhujamatkatoimintansa,olisiko nuorisoseuraliike niin laajaa ilma heitä. Mikkelin SNO aikaansaanti.…
Ulla Aino Helinä Paavilainen >> Unohdettu edelläkävijä
Cusanus muistettava, yhteys Heporaudan ajatteluun. Cusanuksen perustama vanhainkoti(?) toimii vieläkin satojen vuosien jälkeen Saksassa eteläosa. Missä Katriina Kajannes lähdeluettelossa? hän…
Tryggve Gestrin >> Kartano Kuninkaantien varrella – uusi näyttely ja julkaisu valottaa Espoonkartanon historiaa
Tulossa on myös kartanotutkimusseminaari kesällä 2024. Tervetuloa Espooseen 13-15.6.!

Tietosanomat

Teoksen kuvaus:

Vuoden 2019 tietokirjallisuuden Finlandia-valitsija Sixten Korkmanin puhe ja perustelut

Tietokirjallisuuden merkitys on tänään suurempi kuin koskaan aikaisemmin.

Kommentoi Peruuta vastaus