Piispa Henrikin surmasta on monta kertomusta. Varhaisin, 1200-luvun lopulla latinaksi kirjoitettu Pyhän Henrikin legenda ei mainitse tappajaa nimeltä. Legenda oli Turun piispan tilaama ja liittyi marttyyripiispa Henrikin kirkolliseen kunnioittamiseen. Teksti oli tunnettu koko Ruotsin valtakunnan kirkoissa sekä jonkun verran laajemmaltikin Euroopassa.

Tiedot piispa Henrikin kuolemaan liittyvistä tapahtumista on kuvattu myös Nousiaisten kirkkoon sijoitettuun piispa Henrikin sarkofagiin, joka on valmistettu 1410-luvulla. Kuva Lallista piispan jalkojen alla nähtiin ensimmäisessä Suomea varten painetussa kirjassa, Missale Aboensen esipuheessa vuodelta 1488. Piispa Henrikin surma esiintyy myös kirkkomaalauksissa 1400-luvun lopulta alkaen.

Tapahtumista kertovat myös kalevalamittaiset suomenkieliset kansanrunot kokoomanimellä Piispa Henrikin surmavirsi, josta on useita versioita. Runot on kirjoitettu muistiin 1600-luvulla ja niiden ajoituksesta on keskusteltu paljon. Tutkijat ovat joskus elätelleet ajatusta tarinan erityisestä suomalaisuudesta, mutta Tuomas Heikkilä toteaa nykyisen Ruotsin ja Norjan seuduilla tunnetun lähes sata kertomusta kirkonmiehen surmasta.

Suomalaisille kertomus tuli tutuksi viimeistään Zacharias Topeliuksen Maamme-kirjan kautta. Vuonna 1875 ruotsiksi ja vuonna 1876 suomeksi julkaistua Maamme-kirjaa käytettiin alakoulujen lukukirjana useiden vuosikymmenten ajan. Kirjan kertomuksessa kuvattiin piispan käynti Lallin kotona, Kerttu-emännän valehtelu ja sen pohjalta toteutunut Lallin kostoretki.

Paikkoja ja uskomuksia

Heikkilä esittelee Lallista kertovien lähteiden lisäksi monenlaista muuta Lalliin liittyvää, kuten hahmoa käsittelevää myöhempää kirjallisuutta, Lalli-nimeä ja tapahtumiin viittaavia paikannimiä. Tapahtumapaikkoja on Köyliönjärven lisäksi ollut muitakin, ja myös Lallin mahdollisia kotitaloja on esitetty runsaasti. Köyliön lisäksi tapahtumapaikkana on mainittu Nousiainen, josta myös löytyi Lallin kotitaloja useammastakin kylästä. Myös Lohjanjärvi tai Vesilahden ja Rymättylän seutu on mainittu surmatyön tapahtumapaikkoina. Erityisesti Köyliössä Lalli on tuotteistettu matkailuvaltiksi.

Lallia on kuvattu erityisesti kirkollisissa yhteyksissä, ja häneen on yleensä liitetty vanha uskomus siitä, että pahuus näkyy päältä. Niinpä Lalli on yleensä kuvattu erityisen rumaksi. Lallin ja Henrikin tarinaan liittyvät myös mielikuvat kristinuskon tulosta Suomeen. Heikkilä toteaa, ettei nykytietojen mukaan Suomen kristillistymiseen ole liittynyt läheskään niin paljon miekkalähetystä ja pakkokasteita kuin usein ajatellaan. Itse murhaan liittyvistä teemoista mukana ovat toki myös pohdintoineen ja selityksineen kertomukset päänahasta ja hiuksista, jotka irtosivat murhaajan päästä hänen soviteltuaan omaan päähänsä murhaamansa piispan hiippaa, tarinat ihmeitätekevästä irtileikatusta sormesta sormuksineen sekä hiiristä, jotka kostivat murhaajalle.

Muuttuva Lalli

Kirkon kuvastossa Lalli oli pitkään yksi pahuuden ruumiillistumista. Esimerkiksi Taivassalon kirkon kattomaalauksissa Lalli on kuvattu piispa Henrikin jalkojen alle samalla tavalla kuin vieressä kuvassa paholaiseksi mielletty lohikäärme pyhän Margaretan jalkoihin. Tammikuun Heikin nimipäivä, talvi-Heikki, on alkujaan piispa Henrikin marttyyrikuoleman muistopäivä. Katolisen kirkon piirissä järjestetään nykyäänkin pyhän Henrikin kuolemaan liittyviä tilaisuuksia, sillä Henrikiä kunnioitetaan Suomen taivaallisena esirukoilijana.

Heikkilä toteaa, että kirkon ulkopuolella Lallin perintö elää vahvasti suomalaisten historiallisessa identiteetissä. Lalli on ollut ”itsepäisyydestään ihailtu kansallinen esikuva ja suomalaisen miehen mitta”, ja yksi suomalaisuuden prototyypeistä. Lallin hahmoon on kiteytynyt paljon sitä, mitä pidetään suomalaisen miehen perusolemuksena. Hän on toiminnan mies, joka suojelee omansa, kotiaan ja kotiseutuaan vaikka kirveellä. Nykyään Lalli on noussut jossain määrin myös sankariksi joukolle, joka haaveilee menneisyyden monokulttuurisesta Suomesta, jota ei todellisuudessa ole koskaan ollut.

Tuomas Heikkilän Lalli on huolellisesti tehty tutkimus, joka on viitteistetty loppuviittein; kirjassa on myös henkilö- ja paikannimihakemisto. Se on myös tavattoman kiinnostava ja viihdyttävä teos, jota lukee ilokseen.