Ruotsissa superrikkaiden ja suhteellisesti köyhien välinen kuilu on syventynyt rajusti, mikä näkyy myös työ- ja asunto-oloissa turvallisuutena tai vastakohtaisesti turvattomuutena. Kadotettu kansankoti pyrkii selvittämään, miten tähän tilanteeseen on tultu. Vielä vuonna 1980 eriarvoisuus oli Ruotsin historiassa alimmillaan ja tasa-arvoa edistävät uudistukset, peruskoulu, palkansaajien oikeudet sekä erilaiset taloudellista demokratiaa ja hyviä työoloja edistäviä toimet näyttivät suuntaa kohti tasa-arvoa. Göran Therborn on sosiologian emeritusprofessori Cambridgen yliopistosta, ja hänen mukaansa uusliberaali vastareformi on luonut Ruotsin, jossa kehitys lähti kohti luokkayhteiskunnan syvenemistä eli kohti lisääntynyttä taloudellista harvainvaltaa, kasvavia sosiaalisia yksinoikeuksia, kärjistyvää eriarvoisuutta, yhteiskunnallisten oikeuksien supistumista ja paluuta etuoikeutettuihin vallanpitäjiin. Kirja pohjautuu Klass i Sverige -tutkimushankkeeseen, jossa on avautunut kuva ankarasta ja raaistuneesta luokkayhteiskunnasta.

Kehitystä kiihdyttävät rahoittajien omistamat ja ohjaamat teknologian mullistukset kuten automatisointi, tekoäly, koneoppiminen, robotit sekä työn digitaalinen valvonta ja kontrollointi. Uusi luokkayhteiskunta iskee Therbornin mukaan suoraan yhteiskunnan keskikerroksiin, joiden ammattityö ja -taito päätyvät pääoman jatkuvan voitontavoittelun kouriin. Tämä koskee niin lääkäreitä, sairaanhoitajia, opettajia kuin virkamiehiä. Syyttävä sormi osoittaa siis pääomajohtoisten teknologiamullistusten ja niiden yhteiskunnallisiin seuraamuksiin. Suunnanmuutosta selitetään myös ideologisella tasolla uusliberalismin voitoksi.

Miksi luokkaerot kasvavat?

Teollistumisen purkautuminen alkoi 1960-luvun puolivälissä ja kiihtyi 1970-luvun öljykriiseissä. Tämä heikensi työväenluokkaa. Samanaikaisesti rahoitusmaailmassa aukesi pääomalle uusia mahdollisuuksia pörssikeinottelun muodossa. Aivan uudenlainen pääoman ja yrittäjien taloudellis-sosiaalinen maailma astui kehittyneen teollisuusyhteiskunnan tilalle korvaamaan sen strandardit sekä luokkakompromissit. Syntyi maailma, jossa on vähemmän yhteisiä resursseja, mutta enemmän yksilöllisiä valinnanmahdollisuuksia. Therborn lähestyy tätä muutosta ennen kaikkea poliittisten prosessien kautta. Ruotsissa finanssipääoman läpimurron takana oli poliittinen päätöksenteko. Therborn näkee tilanteen myös korruption paluuna.

Therbornin mukaan kapitalismin ydin on pääoman ja työn vastakkaisuus, rahan ansaitseminen toisten työllä, mikä erottaa markkinatalouden kapitalismista. Pääoman ja työn vastakkaisuus ei kuitenkaan enää keskity teollisuuteen vaan se on levinnyt koko yhteiskuntaan: esikouluihin, yliopistoihin sairaaloihin, terveyskeskuksiin, vanhankoteihin ja kuntien ja valtion hallintoon. Hyvinvointivaltioon tunkeutuminen ja new public management -linjan läpi vieminen julkisten palveluiden sijaan luo uusia konfliktiareenoita. Monet työt katoavat, teknologia antaa työnantajille uusia vallankäytön välineitä – eriarvoisuuden kasvu ja lisääntyvä taloudellis-sosiaalinen syrjäytyminen antavat jalansijaa etenkin oikeistopopulismille.

Voittojen edistäminen jyrkentää eriarvoisuutta

Therborn linjaa, että uusliberaalista yläluokasta on tullut se, mitä yläluokka oli ennen demokratian läpimurtoa: sosiaalisesti rajattu, etuoikeuksiin perustuva korskea joukko, joka on kiinnostuneempi vallastaan kuin kansan elämästä. Myös politiikka on muuttunut kansan tai luokan edustamisesta ja luottamustehtävästä uraksi, jossa menestyvän urapoliitikon päätehtävä on yrittämisen ja yritysten voittojen edistäminen. Myös julkisia palveluja tulee johtaa kuten liikeyrityksiä.

Suhteellisessa köyhyydessä elävien osuus Ruotsin väestöstä on kaksinkertaistunut viidessätoista vuodessa runsaaseen 16 prosenttiin. Tämä tuottaa täysin uudenlaista osattomuutta. Lisääntyvä köyhyys linkittyy etnispohjaiseen eriarvoisuuteen. Maahanmuuttajien asuinalueet, koulut ja muut laitokset ovat Therbornin mukaan pahoin leimautuneet. Niitä nimitetään ”erillisalueiksi”. Luokkayhteiskunnan maantieteellinen jakautuminen on Ruotsissa kuitenkin vähäistä, eivätkä rikkaat tai köyhät alueet erotu, mutta erot tulevat esiin hyvinvoivien ja vähemmän hyvinvoivien kuntien tai kaupunginosien välillä. Erillisalueet, joihin köyhyys ja työttömyys rajautuvat, sijaitsevat suurkaupunkien sisäpiirien lähellä sijaitsevissa kaupunginosissa. Myös rikkaus kasaantuu omille alueille.

Therborin mukaan noin neljäsosa koulumenestyksen keskiarvosta on sidoksissa vanhempien luokka-asemaan. Erilaisista ”yhteiskunnallis-taloudellisista taustoista” tulevat lapset saavat siis erilaisia koulutodistuksia, ja tutkintotaso on yhä selvemmin sidoksissa yhteiskuntaluokkaan. Therborn kysyy, onko valinnanvapauden nimissä hyvä, että ylempi keskiluokka saa valita lapsilleen koulut, joissa nämä mahdollisimman visusti välttävät kohtaamasta maahanmuuttajien, työväenluokan tai alemman keskiluokan lapsia.

2010-luvulla on laajemminkin virinnyt uudelleen kiinnostus luokkiin. Therborn määrittelee luokan suureksi ihmisryhmäksi, jolla on samankaltainen taloudellinen asema sekä samanlaiset elinmahdollisuudet ja taloudellis-sosiaaliset edut, jotka eivät ole yhdenvertaisia muiden luokkien kanssa. Luokkayhteiskunnassa on eriarvoisia luokkia, joilla on erilaiset mahdollisuudet elää elämäänsä ihmiskunnan kehityksen tahdissa. Luokka on myös kriittinen työkalu, kun analysoidaan eriarvoisuutta terveyden, kunnioituksen, tunnustuksen, resurssien, rahan, kontaktien tai vallan näkökulmista. Useat teokset sekä tulevaisuuden trendit osoittavat keskiluokan katoamista, niin myös Kadotettu kansankoti. Göran Therbornin pamflettimainen teos nostaa esiin kurjan ja huolestuttavan kuvan kansankodin, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvoisuuden menetyksestä.