Korpisotaa

Historiankirjoituksessa, myös sotahistoriassa, on viime aikoina tapahtunut mielenkiintoinen suunnanmuutos. Ennen uskottiin vain leimalla varustetun dokumentin todistusarvoon ja sotahistorioitsijat seurasivat strategisten, operatiivisten ja taktisten päätösten vaikutusta joukkojen liikkeisiin ja piirsivät nämä liikkeet kartoille. Tämän päivän historioitsija uskaltaa antaa mukana olleiden kertoa oman – usein subjektiivisenkin – näkemyksensä historian tapahtumiin, antaa kokemuksen äänen kuulua.

Kuhanen, Jukka , Sirén, Esa: Sodan tarinat. Rukajärvi 1941–1944. . Gummerus, 2020. 303 sivua. ISBN 978-951-24-0571-8.

Esa Sirénin teoksessa Sodan kuvat (Gummerus 2016) narratiivinen ote tulee tekstin sisään upotettuina lyhyinä kertomussirpaleina. Nyt käsillä olevassa, eräässä mielessä tuota teosta täydentävässä kirjassa, itse kerronta alkaa nousta pääosaan. Toki edelleenkin joudutaan – ja pitääkin – operaatioita selostamaan ja liittämään ne laajempaan kontekstiin. Mutta Sodan tarinoissa kerronta lähtee kunnolla elämään ja täyttää käytännössä puolet tekstisivuista.

Esa Sirén on tunnettu sotakirjailija ja Jukka Kuhanen on sotahistorian harrastaja, joka on perehtynyt erityisesti tapahtumien mikrokuvaukseen ja henkilökerrontaan. Sodan tarinoiden aineisto on kolmitahoista: ensinnäkin sotahistoriallinen fakta (suomalaisten silmin, siitä myöhemmin), mukana olleiden haastatteludokumentit (yli 600 Rukajärven suunnan veteraanin haastattelut, jotka on koonnut, arkistoinut ja digitoinut Rukajärven suunnan historiayhdistys) ja SA-kuvat alkuperäisine teksteineen. Mukana on myös jokunen arkistokuva Joensuun maakunta-arkistosta ja yksityisarkistoista. Kuvien tekstit naiiviudessaan joissain paikoin hieman hymyilyttävät.

Veli veljeä vastassa

Teoksen ensimmäinen osa käsittelee, loogista kyllä, hyökkäysvaihetta. Se alkaa mielenkiintoisella katsauksella kirjan ”päähenkilön” 14. Divisioonan hyökkäystä turvanneella sivustaoperaatiolla, jossa Erillinen vahvistettu Polkupyöräkomppania hyökkäsi osana Prikaati Kuussaarta. Tämä taas oli tilapäiseksi koottu prikaati, jonka miehistön runkona oli miehiä Vienan Karjalasta, Aunuksesta. Mukan oli inkeriläisiä, entisiä heimosotureita ja karjalaisia. Nämä yhdessä suomalaisten vapaaehtoisten (mm. rajajääkäreiden) kanssa muodostivat Aunuksen heimosoturipataljoonan ja Vienan heimosoturipataljoonan.

Tämä kokonaisuus lakkautettiin jo lokakuussa 1941 ja heimopataljoonista muodostettiin kaksi Erillistä pataljoonaa (ErP 7 ja Er P 8). Kuussaaren joukot etenivät Porajärvelle ja näin turvasivat 14 D:n päähyökkäyksen Rukajärvelle.

Heimosotureita Vuokkiniemen kansalaisjuhlilla.
Vuokkiniemi heinäkuussa 1941. SA-kuva.

Mielenkiintoista tässä yhteydessä on todeta, että vastassa oli majuri Valter Vallin, suomalaisen punaupseerin, johtama Jalkaväkirykmentti 126, jonka runkomiehistön muodostivat niin ikään vienalaiset, aunuslaiset, karjalaiset ja inkeriläiset sekä itään paenneet vainoista selvinneet entiset punakaartilaiset. Siis taas veljeä vastassa veli. JR 126 olikin vankasti taisteleva rykmentti, joka tuotti monta tuskaa hyökkääville suomalaisille.
Tässä yhteydessä heräsi ihmetys siitä, etteivät kirjan tekijät olleet käyttäneet mahdollisuutta kurkistaa vastapuolelle. Nimittäin karjalaiskirjailija Jaakko Rugojev julkaisi jo vuonna 1986 dokumentaarisen romaanin Majuri Vallin rykmentti (Karjala-kustantamo), joka tarkastelee samoja sotatapahtumia puna-armeijalaisten silmin. Asennemaailma on toki toinen, mutta aika tavalla suomalaistenkin kertomaa vahvistava. Mainittakoon, että Vallin rykmentti palkittiin asetuksella 20.10.1941

”Saksalais-suomalaisia fasisteja vastaan käydyssä taistelussa osoitetusta uljuudesta…palkitaan Karjalais-Suomalaisen SNT:n Korkeimman Neuvoston Puhemiehistön kunnialipulla”.

Eli perääntymään joutunut puna-armeija totesi Vallin miesten tehneen hyvää työtä! Sen saivat suomalaiset hyökkääjätkin tuta. Todettakoon, että tappioiden myötä Vallin rykmentin koostumus muuttui ja venäläistyi mm. (poliittisten) poissiirtojen takia ja koska siihen liitettiin runsaasti Vienan vankileireiltä sotaan lähetettyjä venäläisiä pakkotyövankeja.

Tiiksjärven ”Korvan” eli Ivakin lottia vapaa-aikaansa viettämässä toukokuussa 1942. Kuva Sot.virk. Pärttyli Virkki, SA-kuva.

NKP:n partisaanien ja armeijan tiedustelijoiden erot

14. D pääsi vaikeuksista huolimatta eteenpäin ja eteni lopulta Rukajärvelle, jossa asemasota alkoi syksyllä 1941. Asemasodan alkuun sattuu huomattava tapahtuma, kun sen selustaan soluttautui kesällä 1942 suuri joukko vihollisia. Kyse oli Puna-armeijan 1. Sissiprikaatista, johon kuului kaikkiaan 638 miestä ja naista. Toisissa lähteissä mainitaan joukon olleen 1. Partisaaniprikaati. Esillä olevassa teoksessa käytetään nimitystä Sissiprikaati, mutta tekstissä kerrotaan partisaaneista.

Kysymys oli kaiken todennäköisyyden mukaan NKP:n alaisesta partisaanijoukosta, joka ei siis ollut osa puna-armeijaa. Sen ydinjoukko muodostui kommunistipuolueen jäsenistä ja komsomoleista. Tämä ero on syytä tehdä aina, kun puhutaan neuvostovoimien toiminnasta Suomen armeijan selustassa. Puna-armeija lähetti tiedustelijoita, puolue hävitys- ja murhatöitä tehneitä partisaaneja. No oli miten oli, tälle joukolle kävi huonosti, suomalaisten vastatoimet olivat kohtalokkaat, ja reilun kuukauden takaa-ajon jälkeen palaamaan pääsi vain 120 partisaania.

Asemasotaa

Asemasota oli eräässä mielessä kuluttavaa aikaa sekin. Vaikka varsinaiset henkilötappiot olivat kohtuulliset, ainainen varuillaanolo kenttävartioissa keskellä Karjalan korpea oli kuluttavaa, asemasodan toimettomuus sekin rasitti henkisesti ja satunnaiset kahakat ja rankat partioretket vaativat nekin veronsa.

Mai Guban asemaseutu liekeissä. Kuva T. Narva 20.1.1942. Sotahistorialliset kohteet.

Muurmannin (Kirovin) rata, Maj Guban sissiretki ja muut partioretket selustaan saavat muistonsa – unohtamatta Tappokukkulaa, Sukellusvenettä ja kenttävartio Jokea, joiden paikkojen kahakat kerrotaan niin ikään kokijoiden suulla. Tämä osa teoksesta on nimenomaisesti muistelukerrontaa ja siinä nousevat esiin asemasodan pientapahtumat yhtä lailla kuin divisioonankomentajan persoonallisuus, kohtaamiset saksalaisen aseveljien kanssa ja kuuluisan Marskin majan rakentaminen Mannerheimille 75-vuotissyntymäpäivälahjaksi. Maja tuotiin perääntymisvaiheessa mukana ja pystytettiin vuonna 1945 Lopelle.

Haavoittunutta siirretään lentokoneeseen Tiiksjärvellä syyskuussa 1941. Kuva Kapteeni E.J.Paavilainen, SA-kuva.

Kenttäsairaalan elämä ja lottien työ kaikkineen tulee lukijalle tutuksi, samoin huollon vaikeudet tiettömässä erämaassa. Tiiksjärvellä, satakunta kilometriä Rukajärveltä länteen oli lentokenttä, joka operoi koko erämaa-alueen yllä niin taistellen, kuin haavoittuneita ja sotatarvikkeita kuljettaen.

Pommeja kiinnitetään Fokker-yhteistoimintakoneeseen, Tiiksjärvellä syyskuussa 1941. SA-kuva.

Paluu

Kunnes tuli aika lähteä. Neuvostovoimien suurhyökkäys Kannaksella pakotti operoimaan myös pohjoisessa. Joukkoja siirrettiin Itä-Karjalasta etelään puolustustaisteluihin ja 14. Divisioonan vastuualue laajeni kestämättömän suureksi sen joutuessa korvaamaan pois vedettyjä joukkoja molemmilta sivustoiltaan. Osa sen omistakin joukoista siirrettiin Ilomantsin metsätaisteluihin pysäyttämään siellä etenevää puna-armeijaa.

Myös Rukajärvellä oli loppusodassa kiperä tilanne, kun vihollinen yritti kiertää salaa tekemäänsä huoltotietä pitkin divisioonan pääjoukon taakse Ontrosenvaarassa. Tilanne kuitenkin selvisi ja jäätiin odottamaan tulevaa. Aselevon tultua voimaan 4.9.1944 tuli käsky siirtyä vanhan rajan taakse, ja venäläiset seurasivat, ylittivät vastoin sopimusta rajan ja etenivät aina Suomussalmelle asti.

Kapteeni Pentti Perttuli muistelee: Aselevon tultua voimaan me ”korpisodan työmiehet” palasimme Neuvostoliiton puolelta kotimaan kamaralle. Marssimme uraa pitkin Akonlahdesta kohti Lentiiraa ja vanhan rajalinjan paikkeilla menimme kärrytien avoimen karjaportin kautta. Portin ohitettuamme annoin käskyn: ”Viimeinen mies portti kiinni”. Ja kiinni se kait on vieläkin.

Kuhasen ja Sirénin teos on hyvä lisä monelle tuntemattomaksi jääneeseen korpisotaan. Kun kuvat kertovat vallitsevista olosuhteista hyvin, pääsee lukija ja katsoja sisään siihen maailmaan, jossa 14. Divisioonan miehet ja lotat sotaansa kävivät. Korpea, alkeellista elämistä, metsästystä ja kalastusta ja kauniita eksoottisia karjalaiskyliä. Mutta ennen kaikkea sotaa.

5 kommenttia artikkeliin “Korpisotaa

  1. Kuvateksti väittää haavoittunutta siirrettävän lentokoneeseen Tiiksjärvellä 1941, mikä ei tietenkään voi pitää paikkaansa.

  2. Kyseisen SA-kuvan kuvateksti kokonaisuudessaan:”Kovien taisteluiden aikana on haavoittuneita kuljetettava edestä lentokoneillakin taakse hoitoa saamaan. Koska pikainen apu on tarpeen ja satojen kilometrien taival maitse huonoilla teillä vie paljon aikaa.
    Tiiksjärvi 1941.09.06″
    Kuvan numero: 47737
    Kuvaaja: Kapteeni E.J.Paavilainen
    Ilmeisesti on niin, että noissa SA-kuvien kuvateksteissä voi olla paljonkin virheitä ja epätarkkuuksia. Kiitos huomiosta!

    1. Kyseessä on SA-kuvan päivämäärän tulkintavirhe. Ne on ilmoitettu muodossa vvvv-kk-pv todennäköisesti arkistointisyistä johtuen. Tämä arkikielestä poikkeava päivämäärämerkintä aiheuttaa helposti tulkintavirheitä…. eli tuo kuvan päiväys on 6. syyskuuta 1941.

  3. SA-kuva-arkiston kuvien teksteissä on paljon virheitä ja puutteita. Esim. henkilöiden nimiä on usein kirjoitettu virheellisessä muodossa, tai henkilön nimi on kokonaan väärä. Myöskään ajoituksiin ei voi aina luottaa.

    1. Nämä kuvatekstit ovat tosiaan SA-kuvien alkuperäisiä tekstejä ja jokainen asiaan perehtynyt tietää niihin liittyvät ongelmat. Totean vielä, että kuvituksen kokoaa pääasiallisesti Agricolan toimitus, ei kirjoittaja.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *