Pilkahduksia prinssien ja prinsessojen elämään

Kuka nousi Ranskan kuninkaaksi 5-vuotiaana? Kuka ehti olla kuningattarena vain 87 päivää ja kenen pikku-prinssin lemmikkinä ovat koira ja hamsteri? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaa lapsille suunnattu tietokirja Ihan oikeat prinsessat ja prinssit. Teos avaa lapsille oven menneisyyden ja nykyhetken maailmaan upeilla kuvilla, piirustustehtävillä, elämänkerrallisella tekstillä ja siihen poimituilla hauskoilla yksityiskohdilla. Sokerisen pinnan alta ja prinsessaröyhelöiden välistä on kuitenkin hyvä muistuttaa, miten tärkeässä osassa historiakasvatus ja historiatietoisuus ovat lapsen kehityksessä.

Suoniemi, Karoliina: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit. Avain, 2018. 112 sivua. ISBN 978-952-304-162-2.

Taustaltaan historian ja uskonnon opettajan Karoliina Suoniemen uutuusteos Ihan oikeat prinsessat ja prinssit (2018) on lapsille suunnattu tietokirja, joka ilmestyi sopivasti kevään kuninkaallisen hää- ja vauvahuuman aikaan. Esipuheessaan Suoniemi kertoo, että kirjan tarkoituksena on välittää tietoa sekä entisajan että nykypäivän kuninkaallisista. Toisaalta kirjoittaja toivoo, että teoksen avulla tulevat tutuksi myös menneisyyden aivan tavallisetkin lapset, joiden arkipäiväisestä elämästä ei ole säilynyt paljoakaan tietoa. Lisäksi Suoniemi toivoo, että teoksen avulla lapset pystyvät tekemään eroa satujen prinssien ja prinsessojen sekä oikeiden kuninkaallisten välillä.

Teokseen on valittu viisitoista prinssiä ja prinsessaa. Aikahaarukka on varsin laaja: ensimmäisenä kerrotaan 1100-luvulla eläneestä Rikhard I Leijonamielestä ja viimeisenä juuri viisi vuotta täyttäneestä Iso-Britannian prinssi Georgesta. Suoniemi on ottanut mukaan myös muun muassa Puolan prinsessa Katarina Jagellonican, Ranskan Ludvig XIV:n sekä Venäjän keisarinna Katariina Suuren. Ilahduttavaa on se, että teoksen sivuille valikoituneet kruunupäät edustavat laajalti Eurooppaa, mutta toisaalta olisi ollut mielenkiintoista lukea vähemmän tunnetuista eteläeurooppalaisista kuninkaallisista.

Jokaiselle kuninkaalliselle on kirjassa varattu samanlainen tila: aukeaman vasemmalle puolelle on kirjattu prinssin tai prinsessan nimi, titteli, syntymä- ja kuolinaika sekä niihin liittyvät paikkakunnat. Oikealla puolella on koko sivun korkuinen kuva, jonka jälkeen on vuorossa varsinainen tekstiosuus. Lisäksi kirjassa on lapsille sopivia pieniä tehtäviä: lukemisen lomassa voi sivuille piirtää unelmien linnan, kirjoittaa kirjeen tai suunnitella oman kruunun. Vaikka tehtävät ovat hauskoja ja varmasti lasta kiinnostavia, olisi niiden yhteydessä ollut hyvä olla jonkinlainen tietopaketti siitä, mitä esimerkiksi kruunu tai valtikka vallan merkkeinä tarkoittavat. Myös kuninkaallisten sukuvaakunoista tai kirjeiden sineteistä olisi ollut tärkeää lukea. Symbolien lukutaito on olennainen osa menneisyyden ymmärtämistä ja symbolien lukua pitää harjoitella jo pienestä asti. Teoksen loppuun on koottu tietovisa. Esteettisesti kirja on kaunis ja puhutteleva, joskin poikia ajatellen kovin tyttömäinen. Sivuja koristelevat hempeät kukkaköynnökset ja kuviot. Myös kirjan värimaailma on tunnelmaltaan rauhallinen.

”Princess Lilibet”. Time Magazinen kansi 1929.

Jokaisen kruunupään elämä esitellään kirjassa tarinanomaisesti. Lapsille suunnatussa tietokirjassa tulisi kiinnittää erityinen huomio kieliasuun, sanavalintoihin ja oikeinkirjoitukseen. Teos on ilmeisesti suunnattu jo lukemaan oppineille lapsille, mutta historiaan perehtymättömälle aikuisellekin teksti sisältää useita hankalia sanoja. Esimerkiksi alhaissääty, ristiretki ja poliittiset suhteet ovat haasteellisia käsitteitä ymmärtää ja selittää. Teoksen loppuun olisikin voinut kerätä pienen sanaston. Tarkemmalle oikoluvulle olisi myös ollut tarvetta: Kaarina Maununtyttärestä kertovassa luvussa mainitaan, että alhaisin avioitumisikä keskiajalla oli tytöille 12-vuotta. Tekstissä vilisee muitakin kielioppivirheitä, jotka harmittavat lukijaa. Kustaa II Adolfin kutsumanimi Pohjolan leijona kääntyy tekstissä välillä Pohjoisen leijonaksi ja Rikhard Leijonamieli välillä Richardiksi. Asiasisältöön liittyen mainittakoon vielä, että kuningatar Elisabet II:n kolmas virallinen asunto saarivaltiossa on Skotlannissa sijaitseva The Palace of Holyroodhouse.

Lukuun ottamatta edellä mainittuja ontumisia kielisasussa, on teksti sisällöllisesti muutoin kirjoitettu lapsille sopivaksi. Kustakin kuninkaallisesta on noin kolmesta neljään sivua tekstiä. Kirjaan valittujen prinssien ja prinsessojen elämää valotetaan yleisesti lapsuuden ja nuoruuden kuvailulla, koulutuksella ja mieliharrastuksilla sekä sillä, kenen kanssa kruunupää avioitui ja millaista elämää tämä hovissa vietti. Lukukokemusta parantaa kuitenkin se, että kaikista kuninkaallisista ei kaavamaisesti kerrota samoja asioita, vaan tekstiä piristävät hauskat yksityiskohdat, jotka varmasti jäävät lapsen mieleen: esimerkiksi verenvuototautia sairastaneen Venäjän prinssi Aleksein huoneeseen asennettiin puhelin, jolla hän saattoi soitella perheenjäsenilleen pitkiksi venyneiden illallisten aikana.

Aleksei Nikolajevitš Romanov (Wikimedia Commons)

Poika kun sairautensa vuoksi joutui syömään yksin omassa huoneessaan. 1500-luvulla eläneen kuningatar Elisabet I:n puolestaan kerrotaan osanneen kuutta kieltä ja perustaneen oman teatteriryhmän, kun taas Itävallan keisarinna Sisi oli hyvin tarkka kauneudenhoidostaan ja piti kuntoaan yllä patikoimalla pitkiä matkoja hovinaistensa kanssa.

Lapsille tulee rakentaa kuvaa menneestä ajasta erilaisten esineiden, rakennusten ja kertomusten avulla. Mikrohistoria, joka kuvaa yksittäisen ihmisen elämänkulkua ja siihen liittyneitä tapahtumia ja kokemuksia, on lapselle ehkä kaikkein helpoin tapa ymmärtää mennyttä aikaa. Lasten kanssa on tärkeä pohtia myös sitä, miksi menneisyyden kuninkaalliset ovat käyttäytyneet tietyllä tavalla ja miten nykymaailmassa toimittaisiin samassa tilanteessa. Moraalikäsitys ja eettiset kysymykset tulevat näin luontevaksi osaksi lasten ajatusmaailmaa. Lapset oppivat ihmettelyn avulla ja samalla yhteinen keskustelu antaa aikuiselle tärkeää tietoa lapsen mielenliikkeistä. Muun muassa tämän takia kirjassa esitettyjen kuninkaallisten ajallinen jakauma on oivallinen; kirja tarjoaa mahdollisuuden asioiden vertaamiselle. Mitä 1500-luvun kuninkaallisen lapsen koulutukseen sisältyi ja kuinka on mahdollista, että 2000-luvulla syntynyt prinsessa käy aivan tavallista esikoulua? Samalla tavalla lapsen kanssa voi miettiä esimerkiksi valokuvien merkitystä: ennen kameran keksimistä lapsista maalattiin muotokuvia.

Historiakasvatus voi parhaimmillaan antaa lapselle ajatuksen siitä, että jokaisen elämä on tärkeä. Samalla historiakasvatus rakentaa siltaa menneisyyden ja nykyisyyden välille, joka auttaa lasta hahmottamaan ajan kulua. Kulttuuriin liittyvien perinteiden ja tapojen ymmärtäminen tulee lapsen lähelle Ihan oikeat prinsessat ja prinssit -teoksessa, jossa päähenkilöinä toimivat kuninkaalliset esitetään totuudenmukaisesti oman aikansa ja kulttuuripiirinsä lapsina. Historiatietoisuuden, eli ymmärryksen siitä, että nykyisyys rakentuu menneisyyden pohjalle, rakentuminen alkaa lapsella usein satujen ja tarinoiden muodossa. 5-6-vuotiaan mielikuvitus- ja roolileikkien on mahdollista rikastua teoksessa esitettyjen tapahtumien myötä. Unohtaa ei myöskään sovi lapsen ja aikuisen yhteisen lukuhetken merkitystä: läheisyys, yhteiset keskustelut ja pohdinnat vaikuttavat myönteisesti kielenkehityksen ja mielikuvituksen rakentumiseen.

Ihan oikeat prinsessat ja prinssit onnistuu tavoitteessaan välittämään tietoa entisajan kuninkaallisista. Vanhempi lapsi osaa jo verrata entisajan prinssin tai prinsessan elämää niin sanottuun tavalliseen lapseen, mutta nuorempi lukija tarvitsee aikuisen tuekseen. Teos varmasti herättää lapsessa kiinnostuksen menneisyyttä kohtaan, joka on ehkä tärkein siitä saatava anti.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *