Rajan maakunta onnistuu monipuolisuudessaan ja monitieteisyydessään. Pohjois-Karjalaa käsitellään viiden pääluvun näkökulmasta. Kronologisesti edetään sota- ja evakkovuosista, väestökehityksen ja elinkeinoelämän nousujen ja laskujen kautta kohti kehittyvän koulutuksen ja sosiaalipolitiikan rakentamista ja kulttuuririentoja. Ismo Björnin persoonallinen ja värikäs esipuhe ”Rajalla ja ytimessä” määrittää historiateoksen kontekstin ja maakunnan aseman useammankin ”rajan” näkökulmasta. Björn on ahkera kirjoittaja itsekin – toimittanut lukuisia tiedekirjoja ja kirjoittanut monta paikallishistoriaa Pohjois-Karjalan jo ”kartalta kadonneista” kunnista.

Rajan maakunnan kirjoittajista suurin osa on pitkän päivätyön tehneitä professoreita ja tohtoreita, mutta mukana on nuorempia tutkijoita ja yliopistolaitoksen ulkopuolisiakin. Ehkäpä tästä syystä tekstit eivät ole yhteismitallisia, mikä ei sinänsä lukijaa haittaa: on virkistävää tutustua vähemmän akateemisiin pohdintoihin kuten myös muutamien merkkihenkilöiden elämänvaiheisiin. Aina voi kysyä, miksi juuri tietyt henkilöt saavat palstatilaa?

Toisaalta on hienoa että esimerkiksi sellaiset poliittiset vaikuttajat kuten vasemmiston Pauli Puhakka tai maaseudun puolueen Eino Poutiainen pääsevät henkilöinä esiin siinä missä talouselämän voimahahmot Yrjö ja Reino Laakkonen, Väinö Broman tai Kyösti Kakkonen. Pienartikkelit, joiden kirjoittajina ovat Juha Pohjonen, Antero Puhakka, Asko Saarelainen, Pekka Kauppinen, Jukka Kokkonen, Maarit Sireni, Alina Kuusisto, Jaana Juvonen ja Raimo Turunen täydentävät ja värittävät mukavasti laajempien tiedeartikkelien antia. Poliittinen järjestö- ja yhdistystoiminta jää silti kirjassa selvästi vähemmälle, mutta onneksi Jaana Juvonen on kerännyt tiedot pohjoiskarjalaisista Arkadianmäellä sekä valottaa erityisesti pohjoiskarjalaisten naispoliitikkojen toimintaa.

Kuva: Veikko Vennamo ja Eino Poutiainen aterialla Poutiaisella, kuvaaja Esko Eskelinen, Pohjois-Karjalan museo.

Sodan seuraukset, väestö ja talouselämä

Pasi Tuunaisen artikkeli ”Rautaa rajalla – Pohjois-Karjala toisessa maailmansodassa” on perusteellinen ja jopa pikkutarkka kuvaus sotaoperaatioista ja Pohjois-Karjalan asemasta sodassa. Kun olen viime aikoina lukenut paljon marginaalista sotahistoriaa, jäin kaipaamaan esimerkiksi suomalais-saksalaisen sotilasyhteistyön vaiheita Lieksan seudulla – niin sanotun Sorokka-operaation valmisteluissa. Lieksassahan oli vuosina 1941-42 enimmillään jopa 3000 saksalaissotilasta, huoltojoukkoja pääosin.

Jukka Kokkonen jatkaa rauhallisemmalla aiheella ”Kylmän sodan rajasta uuteen naapuruuteen”. Tapio Hämynen ja Erkki Kinnunen vievät meidät sitten ”evakkoretkelle”, käsittelevät siirtoväen merkitystä maakunnalle Itä-Suomen saadessa uutta väkeä sodan jälkeen. Ortodoksisuus huomioidaan kiitettävästi – kuten jatkossa, aivan kirjan lopussa myös luterilainen kirkko ja herätysliikkeet. Vuosina 1945-60 Pohjois-Karjalan väestömäärä kehittyi suotuisasti kunnes rakennemuutos iski ja oli lähdettävä työn perässä joko Etelä-Suomen lähiöihin tai Ruotsiin saakka. Pienenä esimerkkinä voi ottaa nykyisen kotikaupunkini Lieksan, jossa vielä vuonna 1980 asui noin 20 000 ihmistä. Nykyinen väestömäärä (2014) on suunnilleen 12 300. Ilman maahanmuuttajia, somaleja, venäläisiä, irakilaisia jne luku olisi jo alle 12 000.

Maakunnan metsätalouden ja maaseutuyhteiskunnan muutokset saavat paljon palstatilaa. Ismo Björn liikkuu lähellä väitöskirjansa teemaa, mutta paneutuu nyt artikkelissaan ”Metsämaakunta” tarkemmin aivan viime vuosikymmenien metsänkäytön monimuotoisuuteen. Sellu- ja kartonkiteollisuus, Uimaharju, Puhos ja Pankakoski, ovat keskiössä. Pertti Rannikko jatkaa optimistisillakin näkökulmilla, maaseudun tyhjentymisestä huolimatta. ”Maaseutuyhteiskunnan muutos” alkaa syrjäkylien kukoistuksesta 1940-50-lukujen vaihteessa ja jatkuu metsätyöväestön määrän romahduksella, mutta kirjoittaja päätyy odottelemaan ”verkottuviin kyliin” uusia asukkaita, ainakin ”käypäläisiä”. Maaseudun karjatalous ja muun muassa meijeritoiminta on keskiössä Alina Kuusiston mielenkiintoisessa tutkimusartikkelissa ”Karjan varassa”. Aikaperspektiivi ulottuu EU-Suomen maatalouden ongelmiin saakka.

Heikki Eskelinen erittelee talouden kasvua ja rakennemurrosta ja Perttu Vartiainen aluehallinnon kiemuroita. Joensuun seutu saa erityiskäsittelyn. Niin hallinnossa kuin taloudessakin kokeneet tutkijat näkevät välttämättömän uudistumisen, modernisaation esiintulon 2000-luvulle siirryttäessä. Lääninuudistus ja (jo tehdyt) kuntaliitokset saavat heiltä jälkikäteen varovaisen myönteisen arvion. Muutama kriittisempikin vasta-argumentti olisi ehkä ollut paikallaan.

Kuva: Nippulautta ja hinaaja s/s Oberon III eväskontteineen Pyhäselällä, kuvaaja Esko Eskelinen, Pohjois-Karjalan museo.

Koulutus ja kulttuurielämän nousu

Arto Nevalan, Eeva Jokisen ja Arja Kurvisen aiheita ovat koulutus-, sosiaali- ja työvoimapolitiikka. Artikkeleista saa kattavan kuvan siitä valtavasta luovasta työstä, mitä ”syrjäseudulla”, rajan pinnassa on aikaansaatu II maailmansodan jälkeen. Kysymys on paljolti sen hyvinvointivaltion rakentamisesta, jota tänä päivänä hiljaa hivuttaen puretaan Tämä purkamisprosessi ei ole artikkeleissa aivan keskiössä, mutta esimerkiksi Arja Kurvisen pohdiskelut työttömyyden syistä ja seurauksista ovat tutkimusta, mitä rajaseudulla kaivataan kipeästi. Kun Suomessa on jo reilut 300 000 työtöntä, joukossa 100 000 pitkäaikaistyötöntä, voisi olla aika vaikka hätäaputyöllistämiselle (?). Aina historiasta pitäisi myös oppia.

Kulttuurielämästä ja urheilumaakunnasta kirjoittavat Osmo Kekäläinen, Pekka Suutari ja Hannu Itkonen. Kekäläinen vetää hienosti yleislinjat osuudessaan ”Maakunnan kulttuuri-identiteetin rakentaminen”, mutta toki kirjallisuus ja Heikki Turusen tuotanto saavat erityismaininnan. Pekka Suutari ”rokkaa” Katri Helenan, Värttinän ja kevyemmän musiikin alueella ja Hannu Itkonen rajaa keskeiset liikuntakulttuurin alueet, huippu-urheilijoita unohtamatta.

Rajan maakunnan kuvitus on tarkkaan harkittua. Tiedän, että valokuvista oli ”runsauden pula”, mutta enemmänkin tätä vangittua mennyttä aikaa olisi toivonut. Ismo Björnin kuvavalinnat kertovat usein paljon enemmän kuin asiateksti eri vuosikymmenistä. Värikuvat pitäjien viireistä menneiltä vuosikymmeniltä saavat haikean nostalgiselle mielelle.

Lyhyempi versio arvostelusta julkaistu Karjalainen-lehdessä, 3.11.2014.