Sixten Korkman lähestyy taloutta kulttuurin, arvojen ja uskomusten kautta. Hän pohtii miten ne vaikuttavat taloudellisiin toimintatapoihimme ja järjestelmiimme. On mielenkiintoista saada lukea tällaista tekstiä nimenomaan taloustieteilijänä profiloituneen teknokraatin kynästä. Korkman avaa pelin jo kirjan esipuheessa:

Kulttuurin tavoin talous ei kuitenkaan ole itseisarvollista, siinä ei ole kyse perimmäisistä tavoitteista. Siksi kulttuuri on taloutta kiinnostavampaa, viime kädessä myös olennaisempaa. (s. 8)

Kuka osasi odottaa tällaista puheenvuoroa entiseltä VM:n ja EU:n huippuvirkamiehen polun kulkeneelta? Nopeasti selviää, ettei kulttuuri ole kivikovalle Korkmanille todellakaan tuottamaton kuluerä tai eliitin luksusta, vaan erottamaton osa toimivaa nykyaikaista yhteiskuntaa sekä menestyvää ja uudistuvaa kansantaloutta.

Kirjan rakenne on selkeä: syvällisen johdannon jälkeen käydään läpi kirjan neljä päälukua kristinuskon, valistuksen ajan, markkinatalouden ja humanismin historiasta, merkityksestä, yhteen nivoutumisesta ja toisiinsa linkittymisestä. Kirjan päättää Korkmanin Credoksi nimeämä loppuluku, jossa hän esittelee omia käsityksiään siitä, mitkä arvot voisivat olla kestäviä ja mitkä yhteiskuntaa koskevat uskomukset hän itse kokee järkeviksi.

Teoksen itsenäiset luvut toimivat hyvin yhdessä ja muodostavat koherentin kokonaisuuden. Korkmanin omin sanoin, kirjalle tyypilliseen hienostuneeseen tyyliin:

Kirjan tarinat muodostavat kapitalismia ympäröivän ajatuksellisen tai temaattisen kaaren. (s. 39)

Järjellä ja sydämellä – Talous on muutakin kuin numeroita

Korkman lähestyy erilaisten talous- ja yhteiskuntajärjestelmien kovaa ydintä uskomusten ja arvojen kautta:

Vaihtoehtojen paremmuutta koskeva preferenssi tai paremmuusjärjestys riippuu olennaisesti kahdesta seikasta: siitä mitä pidämme hyvänä ja tavoiteltavana (arvot), sekä siitä, mitä ajattelemme kunkin vaihtoehdon seurauksista (uskomukset). (s. 16)

Nämä arvot ja uskomukset kumpuavat Korkmanin mukaan uskonnosta, tieteestä ja tutkimuksesta. Myös eri ideoiden toimivuus vaikuttaa arvojen ja uskomusten suosioon, samoin vallassa olevien hallitsijoiden harjoittama vallankäyttö, kuten myös yleinen taloudellinen kehitys ohjaa valintojamme. Eettinen ympäristö, ympärillämme vallitsevat eri tasoiset ja syvyiset moraalikoodit hyvästä ja pahasta antavat suuntimia käyttäytymisellemme.

On helppo yhtyä Korkmanin huomioon luottamuksen merkityksestä. Ihmisyhteisöjen kyky yhteistoimintaan riippuu pitkälti juuri siitä. Tuntuu ymmärrettävältä, että maailman hyvinvoivimmat ja onnellisimmat kansat asuvat demokraattisesti hallituissa maissa, joissa muiden muassa vapaa lehdistö ylläpitää avointa dialogia valtaapitävien ja kansan välillä.

Talous näyttäytyykin Korkmanin käsittelyssä paljolta muunakin kuin pelkkinä numeroina. Tällaisen laaja-alaisuuden soisi kernaasti leviävän laajemminkin.

Kulttuurien merkitys ja vuorovaikutus

Korkman etsii vastauksia talouden ja kulttuurin, sanan laajassa mielessä ymmärrettynä, suhteeseen ja vuorovaikutukseen. Hän pitää myös uskontoa merkityksellisenä yhteiskunnan järjestäytymisen ja talouden kannalta. EU-politiikassa voi todeta Euroopan jakautuvan katolisiin ja protestanttisiin maihin, ja melko usein jakolinjat eri asiakysymyksissä noudattelevatkin tätä linjaa. Linjaa, jonka saattaa vähän hymyillen todeta muistuttavan aika lailla jakoa viiniä ja olutta juoviin eurooppalaisiin.

Joskus jopa yksittäiset maat jakautuvat sisäisesti kahteen tai useampaa toisistaan eroavaan osaan. Kuvaavana esimerkkinä toimii Korkmanin mainitsema Pohjois- ja Etelä-Italian välinen kuilu: edellinen on vauras ja keskinäiseen luottamukseen perustuva, jälkimmäinen taas köyhä ja mafian hallitsema. Molemmat ovat olleet yhtä ja samaa valtiota vuodesta 1861 alkaen.

Tällaiset yleistykset ovat herkullisia ja monen tarkkailijan todentamia, mutta on toki muistettava näiden yleistysten karkeus. Poikkeuksia löytyy kaikkialta, suuntaan ja toiseen. Tuomion kirvestä ei pidä heiluttaa liian köykäisin perustein.

Kulttuurillisen vuorovaikutuksen laajuudesta arkipäivässämme Korkman mainitsee esimerkkinä Yhdysvallat:

Yhdysvallat on tästä hyvä esimerkki: sen kieli tulee Englannista, aakkoset foinikialaisilta, lukujärjestelmä Intiasta (arabimaiden kautta), paperi ja kirjapaino Kiinasta sekä uskonto Lähi-idästä. (s. 26)

Kritiikkiä kristinuskon vertailukohdan puuttumisesta

Kirjan harvoista vastaväitteitä herättävistä kohdista mielestäni suurin on Luku 7 (Onko jumalan aika ohi?). Korkman kirjoittaa:

Kristinuskon merkitystä on vaikea arvioida vertailukohteen tai kontrafaktuaalin puutteen takia. Miten arvioida sellaisen hypoteettisen maailman kehitystä, jossa kristinuskolla ei olisi ollut osaa? (s. 101)

Muutamaa sivua myöhemmin, hieman toisin sanoitettuna:

Kristinuskon vaikutuksia on monelta osin mahdoton arvioida, koska vertailukohdetta ei voi määrittää. (s. 109)

Tästä voi olla eri mieltä. Virallisesti ateistinen mutta pinnan alla moniuskonnollinen Kiina voisi tarjota tähän massiivisen vertailukohteen. Tai miksei itänaapurimme viime vuosisadan epäonnistunut sosialististen neuvostotasavaltojen liitto? Entä islaminuskoiset maat, joiden yhteenlaskettu väestö hipoo kohta jo kahta miljardia? Muslimimaiden merkitystä korostaa vielä se fakta, että se on pitkään ollut nopeimmin kasvava suuri uskonto maailmassa.

Laajasti lukeneenkin on mahdotonta hallita kaikkea kirjallisuutta näin valtavasta aiheesta. Taloushistorijoitsija voisi todeta, että reilusti toistakymmentä sivua pitkästä lähdeluettelosta puuttuu Lennart Schönin Maailman taloushistoria, teollinen aika, jossa Schön ansiokkaasti käsittelee Euroopasta lähteneen teollistumisen ja kapitalismin kehittymistä.

Monelle monta

Harvoin on arvostelun kirjoittaminen tuntunut näin ristiriitaiselta. Ensiajatus oli selvä: tästähän syntyy arvostelu helposti, mielessä heräsi heti monta ajatusta, katso Ferguson, von Wright ja monet muut… Lukuprosessin edetessä valkeni teoksen suuruus ja alkuinnostuksen korvasi terveellinen nöyryys. Käsissä on jättiläinen, vuorijono, jonka ylitse ei mennäkään ihan heittämällä. Perehdyttävää, analysoitavaa ja ajateltavaa riittää.

Talous ja humanismi on poikkeuksellisen avartava yleisteos, joka avaa talouden, uskonnon, kulttuurin ja humanismin keskinäisiä suhteita. Eri luvut on kirjoitettu huolellisesti siten, että ne toimivat miltei itsenäisinä pitkinä esseinä. Ja mikä parasta, yhdessä ne muodostavat hienosti yhteen nivotun kokonaisuuden, jota on nautinto lukea.

Teoksen ansioista kertoo mielestäni se, että se tarjoaa eri taustaisille lukijoille erilaisia uusia näkökulmia. Urallaan pitkälle edennyt keskuspankkiiri, puhdasverinen ekonomisti, kertoi nauttineensa eniten Korkmanin humanismia koskevista ajatuksista. Humanistina löysin itse eniten uutta teoksen taloutta koskevista luvuista. Moni kouluaikojen uskonnonopettajakin olisi voinut ottaa oppia tästä kirjasta miten tiivistetään kristinuskon olennaisuudet yhteen kappaleeseen. Korkealaatuisesta ja monipuolisesta materiaalista voi helposti löytää itselleen omat suosikkinsa.

Kaikesta huokuu, että kynää on ohjannut poikkeuksellisen kirkas mieli ja hienostunut tyylitaju. Taustalla on valtava määrä tietoa ja käytännön kokemusta. Kirjoittaja tietää mistä on kyse. Teoksesta huokuvat myös humaanit arvot ja sydämen ääni. Tälle teokselle on laajalti käyttöä, vaikkapa kevään hallitusneuvotteluissa, jotka tätä kirjoitettaessa ovat käynnissä Säätytalolla Kruununhaassa. Vahva lukusuositus!

Annetaan kirjailijalle vielä viimeinen sana. Kirjan vihoviimeinen lause kuuluu:

Arvoista ja uskomuksista on suotavaa käydä keskustelua, sillä ideat muokkaavat maailmaa – hyvässä ja pahassa. (s. 368)