Mitä saadaan aikaan, kun yhdistetään Ritva Kovalaisen ja Pekka Turusen upeat 2000-luvun valokuvat 1900-luvun alun kuviin saaristolaisista ja heidän elämänmuodostaan? Entä, jos näihin yhdistetään vielä asiantuntijoiden tekstejä, kirjeitä vuosikymmenten takaa, perinnekertomuksia sekä lastenlauluja? Tuloksena on kaksikielinen kuvateos Meren maa – Havets land, jossa saaristolaiselämää tuodaan esiin kuudesta eri näkökulmasta. Ensilukemalla teos sykähdyttää kauneudellaan, kun taas toisella lukukerralla huomio kiinnittyy ihmisten tapaan mukautua karuihin ja vaativiin elinoloihin. Kolmannella lukukerralla havahtuu siihen, miten hauras ja haavoittuvainen saaristo ympäristönä on, kun taas neljännellä lukukerralla jää pohtimaan yksilön suhdetta mereen: toiselle meri voi merkitä pelkkää kulkuväylää, toiselle mahdollisuutta ansaita elanto. Hänelle, joka on viettänyt saaristossa ikänsä, meri on koko elämä.

Meren maa – Havets land on jaettu kuuteen eri kokonaisuuteen. Turunmaan saaristoa esitellään sekä ihmisen, kylän, maan, meren, kivien että perinteiden näkökulmista. Asiantuntijoina ovat toimineet Turun museokeskuksen tutkija John Björkman ja Sagalundin museojohtaja Li Näse, joka on vastannut kansanperinteeseen liittyvistä osista. Lopuksi puheenvuoronsa käyttää Jari Hänninen, joka tarkastelee Itämeren nykyhetken tilaa ja tulevaisuutta. Viimeinen osa muuttaa teoksen luonteen. Kokkojen, juhannussalkojen sekä muiden kansanperinteiden kepeästä lumosta siirtyminen Itämeren ympäristöongelmiin saa ilmeen muuttumaan varsin vakavaksi. Toisaalta huoli on aiheellinen, ja teoksen kustantanut John Nurmisen Säätiö on toiminnassaan keskittynyt juuri Itämeren suojeluun.

Teoksen kokonaisuuksista kaksi nousee ylitse muiden. Ensimmäinen on Kylä – By, joka lukijan ennakko-odotusten vastaisesti keskittyykin saariston rakennusperinteeseen sekä vanhojen talojen erityisiin rakennusmateriaaleihin ja kalustuksiin, eikä ihmisten muodostamiin yhteisöihin ja sosiaalisiin suhteisiin. Mielenkiintoisia yksityiskohtia ovat muun muassa saaristotaloille tyypilliset multipenkkilattiat ja niihin liittyvät penkit. Lisäksi kiinnostavia ovat saariston kirkkorakennukset ja kartanot, joista olisi mielellään lukenut enemmänkin. Pieneksi pettymykseksi koituukin se, että vaikka valitut kuvat hivelevätkin silmää, ovat ne varsin yksityiskohtaisia, eikä siten esimerkiksi mainituista Korppoon tai Kirjalan kartanoista saa kokonaiskuvaa lainkaan.

Toinen ainutlaatuinen kokonaisuus on Kivet – Stenar. Maantieteestä ja geologiasta enemmän tietävälle ei teksti välttämättä tarjoa mitään uutta, mutta saaristossa esiintyvien röykkiöiden, jatulintarhojen, kivikompassien sekä ”soivien kivien” alkuperästä on kiinnostavaa lukea. Toivottavaa onkin, että teos innostaisi lukijaa tutustumaan saariston sekä luonnonvoimien että ihmisten muokkaamiin kohteisiin.

Kiehtova pintaraapaisu

Tekstit kautta koko teoksen ovat tyypiltään kevyitä ja anekdoottisia. Tietomäärä ei uuvuta lukijaa, ja ehkä tarkoituksena on ollutkin ainoastaan herätellä kiinnostus eri aiheisiin vain raapaisemalla pintaa. Kieli on sujuvaa ja sitä on vaivatonta lukea kenen tahansa. Oikoluku onkin tehty tarkasti. Tekstit on sijoitettu sivuille niin, että sekä suomenkielinen että ruotsinkielinen versio ovat vierekkäin. Kaksikielisyys on onnistunut valinta, ja luonnehtii hienosti saaristossa perinteisesti puhuttua ruotsia. Kuvatekstit on ehkä tarkoituksella jätetty ylimalkaisiksi: kuvissa esiintyville henkilöille ei ole annettu nimiä, eikä rakennuksiakaan ole välttämättä nimetty. Saariston kartta on sijoitettu teoksen loppuun, vaikka sille toimiva paikka olisi saattanut olla myös alkusivuilla.

Lukijana olisin toivonut vielä voimakkaampaa yhtenäisyyttä kokonaisuuksien välille. Yksi vaihtoehto olisi ollut, että kirjassa olisi saaristossa asunut tai sinne aikoinaan muuttanut päähenkilö, jonka tarinaa olisi kuljetettu tekstin mukana. Tämä olisi tuonut selkeämmän mikrohistoriallisen otteen koko teokseen. Toisaalta kokonaisuuksien punaisena lankana olisi voinut olla itse meri. Valittuihin kokonaisuuksia olisi voinut liittää syvempiä pohdintoja siitä, mikä oli meren merkitys sekä rajoja rikkovana että rajoja asettavana tekijänä. Vaihtoehtoisesti manner-saaristo-vertailua olisi voinut olla enemmän. Lähettämätön kirje Seilistä sekä otteet Utön majakanvartijan päiväkirjasta tuovat kuitenkin yksittäisen ihmisen näkökulmia saaristolaisuuteen ja sen myötä puhaltavat henkeä muutoin tiukan asiapitoiseen tekstiin.

Meren maa – Havets land ei ole tietokirja, mutta ei tyypillinen kuvateoskaan. Teokseen valituissa kuvissa on jotain taianomaista. Monipuoliset aihevalinnat, onnistunut sommittelu, kuvien kauniit reunukset sekä korkealaatuinen paperi osaltaan edistävät teoksesta huokuvaa ylellisyyttä. Kirjan pitkänomainen muoto ei haittaa lukemista. Meren maa – Havets land sopii erinomaisesti lahjakirjaksi, mutta myös kesäillan luettavaksi oman mökin riippumatossa. Aiheiden asiantuntija ei tarvitse olla, ripaus uteliaisuutta ja tiedonjanoa riittää. Teoksen teksteihin on helppo uppoutua pidemmäksikin aikaa. Vaikka viimeinen kokonaisuus onkin melko lohdutonta luettavaa ja saa vakavasti miettimään Itämeren tilaa, ei tekstistä kuitenkaan välity toivottomuus tai ahdinko. Päinvastoin se haastaa pohtimaan, mitä yksittäinen ihminen voi tehdä meremme hyväksi.