Yleinen

Uskon ja arjen ilmiöitä Turun keskiaikaisten markkinoiden yleisöluennoilla

Keskiaikaiset markkinat valloittivat tänäkin vuonna Turun Vanhan Suurtorin kesä-heinäkuun vaihteessa (28.6.–1.7.2018). Riehakkaan markkinatunnelman lomassa kuultiin myös Vanhan raatihuoneen salissa mielenkiintoisia luentoja keskiajan historiantutkimuksesta ja arkeologiasta. Ensimmäisenä markkinapäivänä Turun yliopiston Keskiajan ja uuden ajan alun tutkimuksen keskus TUCEMEMS järjesti yleisöluentojen sarjan teemalla ”Uskoa ja arkea keskiajalla”.

Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies (TUCEMEMS) on Turun yliopiston rahoittama monitieteinen tutkimuskeskus, joka kokoaa yhteen keskiajan ja uuden ajan alun tutkijoita Turusta ja muualta. Keskiaikaisilla markkinoilla TUCEMEMSIN yleisöluennot johdattivat tavallisten turkulaisten arkeen markkinoiden teemavuonna 1400: esitelmiä kuultiin niin keskiajan juhlakalenterista, teatterista kuin kansanuskostakin. Lisäksi luentojen aiheina olivat Koroistenniemi vuonna 1400, Turun Tuomiokirkontorin alta löytynyt tuohikirje sekä Naantalin luostarille osoitetut lahjoitukset.

Menovinkkejä vuoden 1400 Turkuun

Luentosarjan avasi FT Marika Räsänen esittelemällä yleisölle Turun vuoden 1400 ”menovinkit” – eli kirkolliset juhlapäivät, joiden aikana tavallinen rahvaskin saattoi hetkeksi hengähtää arkisista askareistaan ja ottaa osaa juhlahumuun. Erilaisia Jeesuksen elämään liittyviä tai pyhimysten kunniaksi vietettyjä juhlapäiviä oli keskiajalla ympäri vuoden, ja niiden täplittämä kirkollinen kalenteri jaksotti vuodenkiertoa aivan kuten meidänkin nykykalenterimme – joka muuten periytyy pitkälti keskiaikaisesta edeltäjästään.

Turun hiippakunnassa käytössä ollut katolisen kirkon liturginen kalenteri oli perusteiltaan samanlainen koko kristikunnassa. Juhlapäivien vietto ei kuitenkaan keskiajan kuluessa ollut samanlaista kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa. Turussa esimerkiksi järjestettiin erityisen paljon juhlia tuomiokirkon kahden suojeluspyhimyksen, Neitsyt Marian ja Pyhän Henrikin, sekä Pyhän Olavin kunniaksi. Lisäksi kaikki juhlapäivät eivät olleet keskenään samanarvoisia. Tärkeimmät merkittiin kalentereihin punaisella, kuten nykykalentereihinkin merkitään pyhäpäivät. Myös nimipäivät ovat suoraa perintöä keskiajalta meidän aikaamme, sillä ne olivat alun perin pyhimysten juhlapäiviä. Esimerkiksi 19. tammikuuta vietettävä Henrin nimipäivä juontaa juurensa keskiajalla samana päivänä vietetystä Pyhän Henrikin muistopäivästä.

Vähäisempiä juhlapäiviä ei vietetty kaiken kansan voimin, vaan lähinnä pappien, munkkien ja nunnien ylimääräisin hetkirukouksin kirkkojen ja luostareiden sisäpuolella. Merkittävämpiin juhlin sen sijaan saattoi liittyä esimerkiksi markkinoita, kulkueita, tanssia ja piispan tarjoamaa ilmaista ruokaa ja juomaa. Jotkut suuremmista juhlapäivistä olivat ilmeisesti yleisiä vapaapäiviä. Toisinaan pyhimysjuhlan vietto saattoi houkutella väkeä myös siksi, että sen aikana oli mahdollista ostaa tavallista tehokkaampia aneita, joilla sielun kuolemanjälkeistä aikaa kiirastulessa saattoi lyhentää. Juhlapäivien vieton tarkemmasta kulusta keskiajan Turussa voi kuitenkin tehdä vain valistuneita arvauksia, koska lähteitä on vähän, jos ollenkaan, ja ne ovat fragmentaarisia. Päättelyn apuna onkin käytettävä muualla Euroopassa säilyneitä lähteitä.

Tutkimuksesta ja teatterista

Kapean lähdepohjan asettamat haasteet tutkimukselle nosti esiin myös keskiaikaisesta teatterista luennoinut FT Tom Linkinen. Kuten juhlapäivien vietosta myös Turun keskiaikaisesta teatterielämästä ei ole säilynyt juurikaan lähteitä. Linkinen painotti, että vähäisten lähteiden ja eurooppalaisten vertailukohtien perusteella tehtävät päätelmät on aina perusteltava hyvin, vaikka useimmiten tutkija ei pystyisi sanomaan muuta, kuin että jokin asia ”on voinut olla mahdollista”. Miksi sitten tutkia aiheita, joista lähteitä ei ole säilynyt? Keskiajan maailma oli tavattoman monipuolinen, ja usein sen kaikkein kiinnostavimmista puolista on säilynyt lähteitä vähiten. Historiantutkimus on myös tavalla tai toisella aina poliittista, ja tutkijoiden on hyvä olla mukana vaikuttamassa menneisyyden tulkintoihin, joita väistämättä käytetään hyväksi muotoiltaessa kannanottoja nykypäivän ongelmiin.

Mitä Turussa vuoden 1400 kieppeillä esitetystä teatterista sitten voidaan, lähteiden puutteesta huolimatta, sanoa? Myöhäiskeskiajan Euroopassa esitettiin tärkeiden kirkollisten juhlapäivien yhteydessä usein raamatullisia aiheita käsitteleviä mysteerinäytelmiä. Ne olivat isoja spektaakkeleja, joiden järjestämiseen saatiin tukea killoilta ja kirkoilta, ja ne esitettiin yleensä kirkkojen tuntumassa tai markkinoilla. Mysteerinäytelmien lisäksi suosittuja olivat pyhimysten ihmeteoista ja marttyyrikuolemista kertovat miraakkelinäytelmät. Mysteeri- ja miraakkelinäytelmien lisäksi kiertelevät teatteriseurueet esittivät opettavaisia moraaliteettinäytelmiä tai humoristisia farsseja. Keskiaikaiseen teatteriin kuuluivat myös erilaiset ilveilijät, musiikki- ja pukuesitykset sekä mitä suurimmalla todennäköisyydellä nukketeatteri. Euroopassa tunnettujen perinteiden pohjalta on mahdollista tehdä arvauksia myös Turun myöhäiskeskiaikaisesta teatterielämästä.

Suojelevia luita ja rahakätköjä

Juhlapäiviä ja teatteria esittelevien luentojen jälkeen siirryttiin ehkä lähemmäs keskiajan ihmisten tavallisempaa arkea, kun FT Sonja Hukantaival kertoi yleisölle arkeologian näkökulmasta keskiajan kansanuskoon sekä siihen liittyvään arkipäivän taikuuteen. Kansanusko on usein nähty vastakkaisena ilmiönä niin sanotulle viralliselle uskolle: siihen on liittynyt taikuuden ja magian kaltaisia piirteitä, jotka virallisesta uskosta ovat puuttuneet. Keskiajan maailmankuvassa toden ja epätoden välinen raja käsitettiin kuitenkin eri tavalla kuin nykyään – eikä kansanuskon ja virallisen uskon välinen suhde ollut vain mustavalkoisen vastakkainen.

Turussa tehtyjen arkeologisten kaivausten yhteydessä on löydetty esineitä, jotka ovat tarjonneet johtolankoja päätelmille keskiaikaisen kansanuskon ja siihen liittyvän taikuuden luonteesta. Jo ikimuistoisista ajoista ihmiset ovat pyrkineet hallitsemaan taikuudella erilaisia elämään liittyviä epävarmuustekijöitä kuten naima-, lapsi- ja sato-onnea. Taikuutta on käytetty suojaamaan myös erilaisia raja-alueita: Turun kaivauksilla on esimerkiksi löydetty keskiaikaisten rakennusten rajahirsien alta eläinten luita ja kalloja, jotka eivät ole voineet päätyä kyseisiin paikkoihin sattumalta. Luiden tarkoituksena on ehkä ollut symboloida rakennuksia suojelevia eläinhaltijoita. Lisäksi kaivauksilla on löydetty muitakin esineitä yllättävistä paikoista. Esimerkiksi erään 1320-luvulla rakennetun, polttamattomasta tiilestä tehdyn lieden perustuksista löydettiin vasara – polttamaton tiili ei ole rakennusmateriaalina kestävä, joten miehistä voimaa symboloivalla vasaralla haluttiin ehkä vahvistaa heikkoa rakennelmaa.

Kansanusko on usein mielletty maaseutumaiseksi, kaukana kirkon keskuksista kukoistaneeksi ilmiöksi. Turussa – ja vieläpä tuomiokirkon läheisyydessä – tehdyt löydöt kyseenalaistavat tämän käsityksen. Toisaalta usein väitetään, että keskiajan katolinen kirkko olisi ollut suopeampi kansanuskoa kohtaan kuin myöhempi luterilaisuus. Näin ehkä olikin, mutta myös katolinen kirkko paheksui taikuutta. Yksinkertaisten määrittelyjen sijasta keskiajan virallisen uskon ja kansanuskon välinen suhde paljastuukin hyvin monimutkaiseksi. Tätä valaisee vielä pari seikkaa. Koroisista on löydetty kastemalja, jonka rakenteisiin oli piilotettu rahakätkö, luultavasti niin sanottu votiivikätkö. Nämä olivat eurooppalaisissa kirkoissa yleisiä, vaikka ne eivät kuuluneetkaan kirkon viralliseen oppiin – olivatko ne siis ”kansanuskoa”? Toisaalta kansanuskon piiriin luettavissa tavoissa oli useimmiten läsnä vahvan kristillisiä aineksia. Keskiajan kansanusko ja virallinen uskonto olivatkin mitä ilmeisimmin jyrkän vastakkaisuuden sijaan monimuotoisesti yhteen punoutuneita.

Koroinen kukoistuksesta rappioon

Päivän neljännellä luennolla ajatukset suunnattiin kohti Aurajokilaaksoa, kun FT Visa Immonen kertoi Koroistenniemen vaiherikkaasta historiasta. Aurajoen yläjuoksulla noin 1,6 km päässä Turun tuomiokirkosta sijaitseva Koroinen oli asutettu tiheästi jo rautakaudella, mistä todistavat lukuisat alueen esikristilliset kalmistolöydöt. 1230-luvulla Koroisista tuli Suomen maallisen ja hengellisen elämän keskus, kun piispanistuin siirrettiin sinne Nousiaisista. Tämän asemansa Koroinen säilytti aina 1300-luvulle saakka, jolloin piispanistuin siirrettiin uudelleen, tällä kertaa nykyisen Turun tuomiokirkon paikalle. Sen jälkeenkin Koroisissa oli yhä puinen kirkko sekä piispan asunto. 1400-luvulle tultaessa alueen kaikenlainen käyttö kuitenkin väheni.

Miksi Koroisista ensin tuli merkittävä keskuspaikka ja miksi se lopulta menetti tämän asemansa? Koroisten kukoistuskausi ajoittuu 1200-luvulle, jolloin sekä kirkollinen että maallinen hallinto Suomessa vakiintuivat, Turun kaupunki perustettiin ja alue kytkeytyi Itämeren kauppaverkostoihin. Keskellä tiheästi asutettua Aurajokivartta Koroinen oli ihanteellinen paikka linnoitukselle, josta käsin vilkasta jokiliikenteen kauppaa saattoi kontrolloida – 1200–1300-luvuilla Aurajoki oli vielä Koroistenkin kohdalla purjehduskelpoinen. Purjehduksen, kaupan ja merentakaisten yhteyksien tärkeydestä todistavat kristillisen ajan haudoista löydetyt, arkuissa uusiokäyttöön otetut laivojen osat.

Koroistenniemellä on tehty lukuisia Suomessa harvinaisia tai täysin poikkeuksellisia keskiajan esinelöytöjä, jotka kertovat alueen ammoisesta vauraudesta: värjättyä ikkunalasia, noppia, pikareiden pohjalasia, kullatusta hopeasta tehty sormus, emaloitu koristekilpi, hopeinen vaakunakoriste… Näiden lisäksi on löydetty kirjojen metallisolkia, jotka viittaavat varhaiseen kirjalliseen kulttuuriin. Kaikesta yltäkylläisyydestään huolimatta Koroinen kuitenkin taantui 1300-luvun lopulta lähtien, jolloin myös alueen arkeologiset löydöt alkavat painottua maatalouden harjoittamisessa käytettyihin esineisiin. Mikä tähän oli syynä? Uuden tuomiokirkon rakentamisen lisäksi luultavasti se, että Koroisten rantatörmät alkoivat muuttua rakentamiselle epävakaiksi ja sortumisherkiksi. Paikalle oltiin pystyttämässä vielä 1300- ja 1400-lukujen taitteissa uutta kivikirkkoa, mutta se ei koskaan valmistunut. Keskiaikaisen Suomen ja Turun sydänalue oli siirtynyt jo toisaalle.

Salaperäinen tuohikirje

Koroisten taantuessa uudeksi kirkolliseksi ja maalliseksi keskuspaikaksi nousi Turun tuomiokirkon ympäristö. Siellä 2000-luvun puolivälissä tehty, Suomen oloissa poikkeuksellinen arkeologinen löytö oli päivän seuraavan luennon aiheena. FT Jussi Kinnunen ja FT Janne Harjula esittelivät yleisölle toistaiseksi ainoan Suomesta löytyneen keskiaikaisen tuohikirjeen ja kertoivat, mitä uutta sen arvoitusten ratkaiseminen voisi paljastaa keskiajan Turun kirjallisesta kulttuurista.

Tuohi oli keskiajalla monikäyttöinen materiaali, ja sitä tiedetään käytetyn myös kirjoitusalustana mm. Skandinaviassa sekä muinaisen Venäjän alueella. Kuuluisimpia säilyneitä tuohikirjeitä lienevät Novgorodin tuohikirjeet, joihin kaiverrettujen tekstien aiheet kattavat niin kaupankäynnin, hallinnon, uskonnon kuin kansanperinteenkin alueet. Turun tuomiokirkontorin alta löydetyssä tuohikirjeessä on tekstiä vain yksi rivi, eikä sen merkitystä ole vielä osattu tulkita. Kirjeessä on käytetty latinalaisia aakkosia, ja kirjaintyyppi (goottilainen minuskeli, textualis-tyyppi) näyttäisi viittaavaan jonkinlaiseen muodollisessa tarkoituksessa laadittuun tekstiin. Mikäli kirjeen kieli paljastuu tutkimusten edetessä latinaksi, voidaan spekuloida, että kyseessä olisi jonkinlainen kirkolliseen elämään liittyvä dokumentti.

Turun tuohikirjeen löytökerros ajoittuu 1400-luvun puoliväliin, mutta radiohiiliajoituksen perusteella kirje on peräisin jo 1300-luvulta. Sen lisäksi, että kirje voisi olla jokin kirkolliseen käyttöön liittyvä teksti, esimerkiksi muistilista, saarnan luonnos tai kopiointiharjoitus, on spekuloitu, että sen funktio voisi myös olla kansanuskomuksellinen. Helposti mukana kuljetettavan tuohirullan teksti voisi näin olla jonkinlainen värssy, ja esinettä olisi käytetty amulettina. Tuohikirjettä on keväästä 2018 lähtien tutkittu monin uusin menetelmin, ja kenties tulevaisuudessa kirje vielä paljastaa tutkijoille salaisuutensa. Joka tapauksessa jo nyt se on toiminut todisteena tuohen käytöstä kirjoitusalustana myös Suomessa.

Lahjoituksia sielujen pelastukseksi

Ennen kuin oli aika rientää takaisin markkinoiden vilinään tai etsimään lisätietoa päivän esitelmien aiheista, kuultiin Vanhan raatihuoneen salissa vielä yksi luento. Sen piti FM Anna-Stina Hägglund Naantalin luostarin lahjoituskirjeistä, jotka valottavat niin luostareiden asemaa keskiajan yhteiskunnassa kuin aikakauden uskonnollista kulttuuria yleisemminkin.

Naantalin luostari perustettiin vuonna 1438 ja siitä tuli nopeasti hyvin suosittu lahjoitusten kohde. Kuten aneiden ostamisella myös luostareille osoitetuilla lahjoituksilla oli tärkeä roolinsa keskiajan kulttuurissa. Useimmiten syy niiden antamiselle oli toive sielun pelastumisesta kiirastulesta. Kuka tahansa saattoi rukoilla oman tai kuolleen läheisensä sielujen puolesta, mutta pyhimysten ja Jumalan katsottiin kuuntelevan munkkien ja nunnien rukouksia herkemmällä korvalla kuin maallikoiden pyyntöjä. Lahjoitusten merkitys olikin lahjoittajien näkökulmasta siinä, että niiden vastineeksi luostareissa rukoiltiin heidän sielujensa pelastusta. Niinpä lahjoittajien ja luostareiden välille syntyi symbioottinen suhde. Tähän suhteeseen liittyneistä vaihtokaupoista laadittiin aina kirjalliset lahjoitustodistukset, joita on säilynyt myös keskiaikaisesta Naantalin luostarista.

Naantalin luostarille lahjoituksia antaneista henkilöistä suurin osa oli aristokraattisesta taustasta, papistosta tai porvaristosta. Kuitenkin joukkoon mahtui myös joitain talonpoikia. Lahjoitustodistukset olivat ammattikirjureiden laatimia, ja niissä toistuivat yleensä samat sanamuodot ja fraasit, minkä vuoksi on vaikea tulkita, mitkä motiivit lahjoittajilla tarkalleen ottaen olivat lahjoituksilleen. Sielujen pelastumisen lisäksi kun lahjoituksia saatettiin antaa myös uuden nunnan ylläpidoksi, useimmiten oman lapsen liittyessä luostariin. Toisinaan joku saattoi kustantaa myös vähävaraisemman ei-sukulaisnaisen ylläpidon luostarissa sillä ehdolla, että uuden nunnan oli ahkerasti rukoiltava hyväntekijänsä sielun puolesta. Kaikkein varakkaimmat lahjoittajat eivät myöskään tyytyneet pelkkiin esirukouksiin, vaan vaativat esimerkiksi saada omia messuja tai hautapaikan luostarin kirkosta.

 

Turun keskiaikaiset markkinat järjestetään jälleen 27.–30.6.2019. Silloinkin on taas luvassa iloista markkinatunnelmaa ja mielenkiintoisia katsauksia uusimpaan tutkimukseen keskiajan kiehtovasta maailmasta!

Lisätietoja (verkossa luettavia)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *