Anu Heiskasen Helsingin yliopiston poliittiseen historiaan laatima väitöskirja tarkastetaan perjantaina 7.9. Heiskasen tutkimus käsittelee suomalaisia naisia, jotka Saksan sotavoimien vetäytymisen yhteydessä lähtivät Saksaan tai Norjaan. Tutkimuksensa lähdemateriaalina hän on käyttänyt mm. naisten kertomuksia Valtiollisen poliisin kuulusteluissa, jotka tehtiin heidän palatessaan Suomeen. Kuulusteluista vastasi Valtiollisen poliisin erityinen tutkijaelin. 

Heiskanen on arvioinut Suomesta lähteneiden naisten lukumääräksi arkistolähteiden pohjalta noin 1 000:ksi. Yhteensä 648:n Suomeen palanneen naisen kuulustelupöytäkirja löytyy tutkimusaineistosta. Näistä suurin osa oli naimattomia, nuoria naisia, joilla oli sodan aikana ollut jokin kosketus Saksan sotavoimiin. Yleisimmin ensimmäinen askel oli työnteko pohjoisessa saksalaisten töissä, jonne monet lähtivät, kun kuulivat saksalaisten työmailla maksetuista hyvistä palkoista.

Heiskasen mukaan naisten kertomuksissa toistui halu solmia avioliitto saksalaisen miehen kanssa sodan jälkeen, fyysisen väkivallan pelko tai Neuvostoliiton miehitys, sekä halu säilyttää hyvätuloinen työpaikka. Kaikki naiset eivät lähteneet vapaaehtoisesti, sillä Saksan asevoimilla oli halu saada naisia mukaansa työvoimaksi. Etelän rannikkokaupungeista laivoilla lähteneet olivat usein nuoria ja kertoivat lähteneensä ajattelemattomuuttaan tai seikkailunhalusta.

Toiset määrättiin jäämään Norjaan ja osa jatkoi matkaansa Saksaan. Näiden kahden ryhmän kokemus muodostui erilaiseksi: Norjassa ei ollut sotatilaa, joten työnteko saattoi jatkua melko samankaltaisena kuin Suomessa. Norjassa olevat suomalaiset naiset, jotka odottivat lasta ja lapsen isä oli Saksan sotavoimiin kuuluva henkilö, saattoivat hakeutua SS-järjestön perustamiin Lebensborn-koteihin. Saksan sotatilanne oli naisten saapuessa jo katastrofaalinen, mutta siitä huolimatta naiset saivat työmääräyksiä ilmatorjuntakasarmeille ja sotatarviketeollisuuteen. Naiset palasivat Suomeen nopeasti sodan päätyttyä, eikä heille annettu mahdollisuutta jäädä Norjaan tai matkustaa Saksaan.

Sota politisoi intiimejä elämänalueita

Suomalaisten naisten ja saksalaisten sotilaiden suhteet eivät olleet mitenkään poikkeuksellinen puheenaihe sotaa käyvissä maissa vaan ”vieraiden sotilaiden ja paikallisen naisväestön suhteet tuntuvat myös olevan ikiteema toisen maailmansodan mentaalisessa perinnössä ja kansallisessa muistissa”

”Vieraiden sotilaiden läsnäolo kansallisvaltion rajojen sisäpuolella laukaisi kuitenkin muissakin maissa hyvin samankaltaisia paikallisiin naisiin kohdistuvia aggressiivisia reaktioita riippumatta siitä, oliko kyseessä toisen valtion sotilaallinen miehitys, vapautus kolmannen valtion miehityksestä tai liittosuhde, jossa toisen osapuolen joukot saapuvat toisen maan rajojen sisäpuolelle. Sota ei ainoastaan politisoinut yksityisenä pidettyjä intiimejä elämänalueita, kuten sukupuolisuhteita, vaan se aiheutti myös muutoksia sukupuolirooleissa tuottaen – ainakin joidenkin tutkijoiden mielestä – vakavan maskuliinisuuden kriisin. Hallitsemattomassa ja epävarmassa tilanteessa, kuten sodan puhjetessa tai vieraiden joukkojen saapuessa, poliittisten olosuhteiden seksualisoinnissa oli myös kyse yrityksestä kääntää kontrolli näennäisesti kontrolloitavaan: naisten käytökseen ja sukupuolimoraaliin.”

Heiskasen tutkimuksen mukaan sotatila ja vieraiden sotilaiden läsnäolo vaikutti naisten kokemiin asenteisiin:

”Tämä tutkimus lähtee ajatuksesta, että sekä sotatila että vieraiden sotilaiden läsnäolo kansakunnan sisällä aiheutti reaktioita, jotka johtivat niiden naisten elämän erotisointiin ja moraaliseen stigmatisointiin, joiden sota-ajan kokemus liittyi tai liitettiin saksalaisiin sotilaisiin. Nämä käsitykset ovat eläneet niin suullisessa perinnössä kuin elokuvissa, romaaneissa ja jossain määrin myös tutkijoiden mielissä.

Kolmanteen valtakuntaan lähteneet suomalaiset naiset muuttuivat kollektiivisesti ”saksalaisten morsiamiksi”, koska mitään muuta syytä lähtöön kuin rakkaussuhde saksalaiseen mieheen ei voinut olla. Naiset on nähty ja heitä on tulkittu tämän suhteen kautta tai sen läpi. Tässä tutkimuksessa naiset ovat kuitenkin mielenkiinnon kohteena sen vuoksi, mitä he olivat ja mitä he kokivat naisina sodan arjessa niin Suomessa, Kolmannessa valtakunnassa kuin sodan rampauttamassa Euroopassa.”

Heiskanen viittaa väitöskirjassaan myös mm. Marianne Junilan tutkimukseen, jossa tuotiin esille miten suomalainen sotapropagandan  avulla pyrittiin valvomaan kotirintaman naisten moraalia:

”Junilan tutkimus osoittaa, miten stereotyyppistä, löyhämoraalista kuvaa saksalaisten sotilaiden kanssa seurustelevista naisista rakennettiin Valtion tiedotuslaitoksen propagandakirjoituksen avulla. Laitos toimitti Valentinin eli toimittaja Ensio Rislakin kirjoittaman pakinan ”Eräistä ystävällisistä naisista” lehdistölle julkaistavaksi juuri Saksan idän sotaretken ensimmäisten viikkojen aikana. Tuolloin saksalaisilla sotilailla ei ollut vielä paljonkaan mahdollisuuksia liehitellä suomalaistyttöjä kahvipakettien voimalla.”

”Propagandakirjoitusten nostattama yleisönosastokirjoittelu osoitti selvästi, miten naisen moraali ja kansakunnan kunnia rinnastuivat. Vastuu koko kansakunnan moraalisesta puhtaudesta, johon kuului seksuaalinen uskollisuus oman kansakunnan miehille, sälytettiin naisten harteille. Junila ei tyydy ainoastaan kansalliseen katseeseen sodan aiheuttamien moraalisten paniikkireaktioiden tarkastelussa, vaan vertailee niitä myös Norjan ja Tanskan sekä Islannin vastaaviin tilanteisiin. ”

Tarinat hukutetuista tytöistä ja muita huhuja

Heiskanen puuttuu väitöskirjassaan lyhyesti myös tarinoihin suomalaisnaisista, jotka olisi saksalaisten sotilaiden toimesta hukutettu. Tarinat osoittautuivat urbaaneiksi legendoiksi joilla on itseasissa hyvin pitkä perinne aina 1300-luvun merimiestarinoihin saakka, joita sitten on aika ajoin kerrottu uudelleen eri aikoina. Samantyyppistä huhu- ja tarinaperinnettä edustavat tarinat kotirintaman uskottomista vaimoista, joita esiintyi kaikkien sotaan osallistuneissa maissa ja jota myös eri osapuolten sotapropaganda mielellään hehkutti.

”Naisten lähtö Saksan sotavoimien vetäytymisen yhteydessä synnytti hurjia huhuja ja tarinoita, joista sitkeimmin jäi elämään käsitys, että saksalaiset heittivät laivoista mereen riippakiviksi muodostuneet tyttöystävänsä. Tämä tarina levisi suullisena perintönä koko maahan ja siirtyi sukupolvelta toiselle. Vielä 2000-luvulla, kun kerroin, mitä tutkimukseni käsittelee, sain melkein poikkeuksetta kuulla kansakunnan tottelemattomien tyttärien kurjasta kohtalosta Itämeressä. Todettakoon kuitenkin heti alkuun, että suurin osa lähteneistä naisista palasi takaisin kotimaahansa eikä mikään viittaa siihen, että saksalaiset olisivat hukuttaneet suomalaisia naisia.”

”Hukutettu tyttö” on kulttuurinen konstruktio, mutta sen symbolista merkitystä kansakunnan tottelemattomana tyttönä ei voi kiistää. Naiset kuuluvat kansakuntaan eikä heidän sovi lähteä omille teilleen, varsinkaan kansakuntaan kuulumattoman miehen matkaan ja juuri silloin, kun ”omat” miehet palaavat sodasta kotiin. Tarinan pysyvyys ja siirtyminen sukupolvelta toiselle viittaa verhottuun varoitukseen: näin käy naisille, jotka lähtevät vieraan miehen matkaan. Suomalaisen sodan ”suureen kertomukseen” yhtenäisestä kansasta, joka urheasti taisteli ylivoimaa vastaan, nämä naiset eivät sopineet eivätkä mahtuneet.”

Heiskanen päättää tutkimuksensa toteamalla miten poikkeukselliset olosuhteet voivat vaikuttaa ihmisten elämänpiiriin:

”Ennen kaikkea naisten kokemukset osoittavat, miten dramaattisesti sota ja kansallissosialismin kaltainen diktatuuri voi vaikuttaa aivan tavallisten ihmisten yksityiseen elämänpiiriin. Ne eivät ainoastaan vaurioita ja muuta arkipäivää sodan aikana, vaan vaikutukset jatkuvat kauas sodan yli sosiaalisiin ja emotionaalisiin suhteisiin, valtioiden rajojen yli ja eri elämänalueisiin. Ne kertovat lisäksi siitä, miten suuri on ihmisen halu selviytyä ja jatkaa elämäänsä, kunhan vain on toivoa paremmasta. ”

Anu Heiskasen väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopistossa 7.9.2018.

Lähde: Anu Heiskasen väitöskirja Naisen kokemus, sota ja selviytyminen – Kolmanteen valtakuntaan 1944 lähteneet suomalaiset naiset. Väitöskirja on ladattavissa osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/239788