Päivälleen sata vuotta sitten Venäjän viimeinen keisariperhe lähimpine palvelijoineen joutui Tšekan eli Neuvosto-Venäjän salaisen poliisin teloitusryhmän eteen Jekaterinburgissa Ipatjevin talon kellarissa. Sieltä ruumiit kuljetettiin salaisiin paikkoihin kaupungin laitamilla, missä ne yritettiin hävittää ja haudattiin. Tätä poliittista murhaa verhonnut mysteeri alkoi hitaasti ratketa vuonna 1979, kun historianharrastajien ryhmä löysi metsiköstä joukkohaudan mutta pysyi asiasta vaiti aina Neuvostoliiton romahtamiseen asti. Vuonna 1991 luut kaivettiin esiin ja DNA-testeillä pystyttiin määrittämään niiden henkilöllisyys. Seitsemän vuotta myöhemmin tällä samalla päivämäärällä kaikki paitsi kaksi perheenjäsentä uudelleenhaudattiin kunnianosoituksin Pietari-Paavalin linnoituksessa. Useiden tuloksettomina päättyneiden kaivausten jälkeen vuonna 2007 onnistuttiin löytämään myös tsarevitš Aleksei ja suuriruhtinatar Maria ensimmäisen kaivauspaikan lähistöltä, ja hekin saivat viimeisen leposijansa vanhempiensa ja sisarustensa vierestä.
Venäjän keisarikunnan lopunaikoja peilaavan tarinan kiehtovuus kiertyy kuitenkin vain osittain sen traagisen lopun ympärille, sillä eläessään keisari, keisarinna, suuriruhtinattaret ja kruununprinssi olivat kukin oma persoonansa, joiden erilaisuus täydensi toisiaan. Lukemattomien kirjojen – kouluhistorian oppikirjoja myöten – kuvituksena käytetyt viralliset ryhmäpotretit edustavat valtiollista julkikuvaa, mutta sen takaa löytyi etuoikeutettua ja siltikin hyvin arkisia hetkiä sisältänyttä elämää viettänyt perhe, joka nautti epäformaalimmasta oleskelustaan Pietarin ulkopuolelle rakennetussa Tsarskoje Selossa ja lomamatkoistaan Krimille Livadiaan ja Suomenlahden saaristoon. Etenkin noista paikoista on jäänyt paljon valokuvamateriaalia, josta välittyy valloittavan aitoja tuokiokuvia.
Nikolai II perheineen pääsi vuosisadan vaihteessa osalliseksi valokuvausteknologian uusimmista kehitysaskeleista, jotka tekivät siitä suositun harrastuksen laajemmaltikin. Keisariperhe omisti useita kameroita, mukaan lukien aikansa laadukkaimman, varta vasten keisarille Yhdysvalloissa valmistetun Kodakin, ja keisarin lisäksi keisarinnakin otti sillä myös panoraamakuvia esimerkiksi Jaltan kaupungista vuorilta käsin. Erittäin innokkaana valokuvaajana keisarinna tilasi tarpeistoa Englannista ja maksoi ammattimaisista valokuvauspalveluista, mikä muodosti merkittävän osan perheen kuluista. Valokuvaamisesta tuli siinä määrin perheen suosikkiharrastus, että Tsarskoje Seloon tehtiin pimiö, jossa valmistui vuosittain jopa 2 000 otosta. Perheenjäsenet ja lähimmät ystävät kokeilivat taitojaan, ja heistä erityisesti hovineiti ja keisarinna Aleksandra Fjodorovnan läheisin ystävätär Anna Virubova/Vyrubova (1884–1964) osoitti silmää kuvauksellisille tilanteille. Filmin hitauden vuoksi osa kuvista on jäänyt epäselviksi, mutta niistäkin käy ilmi kuvattavien eloisuus omissa oloissaan.
Yksityiskuvissa ei näykään yleensä virallisia kokoontumisia ja seremonioita, vaan esimerkiksi Maria ja Anastasia puolipukeisina, kampaamattomin hiuksin ja paljasjalkaisina (jälkimmäisellä side jalassa jonkin haaverin jäljiltä) Pietarhovin pienen palatsin terassilla Annan kuvaamina, sisarukset poseeraamassa Aleksein kanssa rannalla, keisari ja Anna Virubova tenniskentällä tai vaikkapa Olga ja Tatjana ranskanopettajansa Pierre Gilliardin seurassa Livadiassa. Annan ottamissa kuvissa ja hänen kuvakokoelmassaan keisarinna on eniten valokeilassa – muutamissa kameran kanssa ja kuvaamassa. Monissa kuvissa keisarinnalla ja suuriruhtinattarilla on käsissään ”laatikkokamera” – esimerkiksi Anastasialla vielä Tsarskoje Selon vankeuden aikana.
Oma ajanvietteensä oli valokuvien kokoaminen ja liimaaminen albumeihin, mistä Nikolai II kirjoittaa useasti päiväkirjamerkinnöissään ja Anastasia eräässä kirjeessään isälleen 20.9.1915. Keisari oli tarkka siitä, että liimasta ei jäänyt tahroja albumiin tai valokuviin, ja kukaan Annan lisäksi ei saanut auttaa häntä siinä. Suuriruhtinattarista nuorimmat, Maria ja Anastasia, pitivät albumien koristelemisesta kukilla ja värittivät joitakin kuvia vesiväreillä. Näistä otoksista onkin saatu arvokasta tietoa siitä, että perheen käyttämät asut olivat valkoisen sävyjen ohella värikkäämpiä kuin pelkkien mustavalkokuvien perusteella voisi päätellä.
Romanov-kirjallisuudesta valokuva-aineistoltaan rikkaimmat ja monipuolisimmat ovat muistelmateos Anna Virubova – keisarinnan hovineiti (Otava, Keuruu 1987) ja historioitsija Charlotte Zeepvatin The Camera and the Tsars: A Romanov Family Album (Sutton Publishing Ltd 2004). Olga Shirninan digitaalisesti värittämät valokuvat, joiden joukossa on sekä virallisia että epävirallisia, muodostavat puolestaan yhden Flickrin upeimmista albumeista, joka täydentyy säännöllisesti uusilla kuvilla. Sivustolta löytyy myös kokonaisia albumeja sivuittain ja yksittäisinä kuvina skannattuina.
Lähteet:
Anna Virubova – keisarinnan hovineiti. Irmeli Viherjuuri (toim.). Otava, Keuruu 1987.
Diaries and Letters – Diaries of Nicholas II. Extracts Related to Imperial Life and the Palace. Alexander Palace Time Machine.
Diaries and Letters – Letters of Grand Duchess Anastasia. Extracts from the Letters of Anastasia to her Father. Alexander Palace Time Machine.