Kirjan alussa Vänskä asettaa kaksi ensisijaista tavoitetta. Ensimmäinen tavoite on kirjoittajan mukaan ”sytyttää lukijassa liekki merisodankäynnin opiskeluun” ja toinen ”rohkaista lukijaa itsenäiseen ja luovaan ajatteluun”. Nämä molemmat ovat johdettavissa merisotataidollisen ajattelun kehittämiseen. Lähdeaineistona kirjassa on käytetty koti- ja ulkomaisia ohjesääntöjä, tutkimuksia ja pääosin sotilaskoulujen opinnäytteitä sekä muuta kirjallisuutta. Lähdeaineisto vaikuttaa hyvin asialliselta ja teksti on varustettu alaviitteillä.

Liikkeelle merisodankäynnin historiasta

Ensimmäinen varsinainen osuus käsittelee merisodankäynnin historiaa ja kehittymistä. Lähtökohta on perinteisen sotahistoriallinen ja tavoitteena suurempien kokonaisuuksien ymmärtäminen. Varhaisimmat merkinnät merisodankäynnistä ovat Egyptin ajalta tuhansien vuosien takaa, joten sieltä lähdetään liikkeelle. Myös kreikkalaiset ja roomalaiset käsitellään pikaisesti. Merkittäviä vaikuttavia tekijöitä ajan mittaan olivat purjeet ja tykit, höyryvoima ja panssarointi. Kotimaisilta vesiltä varhaisin merisodan esimerkki on Ruotsinsalmen taistelu vuodelta 1790. Muutoksia peilataan suhteessa kehitykseen ja uusiin tapoihin käydä merellisiä taisteluita.

Kuva: Egyptiläiset taistelevat merikansoja vastaan. Hautareliefi Medinet Habusta. (Wikimedia Commons)

Merisodankäynnin kehittymistä tarkastellaan Tsushiman taistelun (1905) kautta kohti ensimmäistä maailmansotaa. Mukaan otetaan myös lentokoneiden käyttö merisotatoimissa ja lentoaseen tuoma kolmas ulottuvuus, joka muutti kehitystä merkittävästi. Myös maihinnousuoperaatioilla on ollut oleellinen merkitys merisodankäynnissä. Maihinnoususotatoimen kehittymistä Vänskä esittelee kolmen eri maihinnousun kautta: Gallipolli 1915, Normandia 1944 ja Falkland 1982. Kaikki ovat hyvin perusteltuja esimerkkejä.

Seuraavana käsittelyyn tulevat (meri)sotataidon teoriat ja teoreetikot. Osansa saa myös meri ja sen ymmärtäminen. ”Merisodankäyntiä ei voi ymmärtää, jos ei ymmärrä itse merta.” (Vänskä, 59.) Tähän on muutama hyvin yksinkertainen peruste: pitää esimerkiksi olla liikkumiseen tarvittava apuväline ja teknologia, joskus on palattava maihin ja lisäksi on huomioitava meren taloudellinen merkitys. Nämä on syytä muistaa kirjaa lukiessakin. Vänskä käsittelee myös merisodan erikoispiirteitä sekä esimerkiksi rannikkopuolustuksen teoriaa. Hän listaa lisäksi tyypillisiä suurvaltojen merivoimien tehtävätyyppejä, jonka jälkeen siirrytään tarkastelemaan Itämerta toimintaympäristönä. Itämeren käsittely on ajatuksia herättävää läpi kirjan.

Tärkeimmiksi merisodan teoreetikoiksi mainitaan yhdysvaltalainen Alfred Thayer Mahan (1840–1914) sekä britti Sir Julian Corbett (1854–1922). Näiden ajattelun lisäksi esitellään lyhyesti myös ranskalainen Raoul Castex ja saksalainen Wolfgang Wegener. Teorioiden lisäksi otetaan myös tarkasteluun merisotataktiikka, jolle termille ei tunnu löytyvän yleispätevää määritelmää. Merisotataktiikan elementeiksi Vänskä määrittelee taktiikan, tekniikan ja johtamisen, jotka ovat kaikki suhteessa toisiinsa. Suomalaisen operaatiotaidon ja taktiikan kehitys vie kirjan jälleen historian tarkasteluun, mutta myös nykypäivän esimerkkeihin. Hyvin mielenkiintoinen osuus on merisodan teorian ja taktiikan käsittely Suomen merivoimien tehtävien kautta.

Yleisestä sotataidosta merisotaan, maailman meriltä Itämerelle

Useammassa luvussa käsitellään sotataidon teemoja ensin yleisellä tasolla, jonka jälkeen siirrytään meriympäristöön. Samalla lailla monessa yhteydessä eritellään esimerkkejä valtameriltä ja suurista laivastoista, jonka jälkeen peilataan Suomen toimintaympäristöön, eli toimintaan Itämerellä. Ero on merkittävä.

Kirjan rakenne antaa paikoitellen aihetta kritiikkiin. Esimerkiksi luku ”Klassiset taktiikat merisodankäynnissä” on sijoitettu kirjaan heti nykypäivän merivoimien tehtävien kuvaamisen jälkeen. Tämä hyppäys Suomen merivoimista antiikin soutulaivastoon aiheuttaa pientä hämmennystä. Muutenkin kirjan alkupuoli vaikuttaa paremmin jäsennellyltä kuin loppupuoli. Tähän saattaa vaikuttaa se, että loppupuolella lukuja on useampia ja ne ovat lyhyempiä. Rakenteessa ei tietenkään voi olla mitään yhtä ja oikeaa tapaa, mutta pienellä hiomisella lukukokemus olisi voinut olla vielä parempi.

Kuva: Venäjän Itämeren laivaston aluksia Helsingin pohjoissatamassa maaliskuussa 1918. (Helsingin kaupunginmuseo)

Historiallisten esimerkkien ohella kirjassa ollaan kiinni myös tiukasti nykypäivässä, kuten alaotsikossa luvataan. Näistä nykypäivän asioista erityisen mielenkiintoinen osuus oli alaluku ”Uudet uhat merisodankäynnissä”. Maailman meno on muuttunut ja niin myös merelliset uhat. Näistä mainitaan esimerkiksi asymmetriset uhat ja merirosvous. Somalian merirosvojen taktiikasta lukeminen oli kiinnostavaa. Uutisten maininta siitä, että merirosvot ovat esimerkiksi kaapanneet jonkin aluksen, saa huomattavasti paljon enemmän syvyyttä kun on lukenut yleiset taktiset periaatteet, joita merirosvot ovat käyttäneet.

Lopetusluvussa Vänskä vetää lyhyesti yhteen merisodankäynnin kehityslinjoja, joista kylmän sodan jälkeen merkittävimmäksi nostetaan muutos valtamerioperaatiosta lähempänä rannikkoa tapahtuviin operaatioihin. Vielä aivan lopuksi Vänskä esittää myös vision merivoimista vuonna 2030, mikä on mielenkiintoista luettavaa.

Tiivis ja ajankohtainen kokonaisuus

Yhdistelmänä teoria, historia ja nykypäivä toimii hyvin ja on perusteltu. Historiaosuudet on pidetty hyvin lyhyinä, mikä tarkoittaa tiukkaa otetta ja ettei aiheisiin voi paneutua kovinkaan syvällisesti. Se, onko tämä ensisijaisesti hyvä vai huono asia, jää lukijan omien kiinnostusten määriteltäväksi. Kirjasta löytyi myös hyvin ajankohtaisiin aiheisiin ajateltavaa, nimittäin osansa saa myös vedenalainen toiminta ja kyky sen tunnistamiseen. Kirjan kuvitus tukee tekstiä ja siihen on selvästi kiinnitetty huomiota.

Kirja on selvästi (meri)sotilaille suunnattu, mutta myös laajalle yleisölle hyvin luettavissa. Sotilaallisten termien ymmärtäminen on helpompaa varsinkin, jos ennen kirjan lukemista lukaisee läpi loppuun liitetyn käsitteet ja määritelmät -osion. Kirja antaa paljon ajateltavaa Suomen toimintaympäristöstä ja Itämeren merkityksestä. Ansiona on mainittava useiden tasojen yhdistäminen. Yleinen sotataito ja taktiikka sekä teoriat tuodaan suurvaltamerivoimien toiminnan kautta myös Suomen omaan toimintaympäristöön.