Trump, Putin ja Merkel – tai Yhdysvallat, Venäjä ja Saksa – siinä tämän kirjan asetelma lyhyesti ja tiivistetysti ilmaistuna. Tuskin kukaan voi kiistää, puhuttiinpa sitten nykyisessä tai historiallisessa kontekstissa, näiden kolmen maan merkitystä Suomen kaltaiselle pienelle maalle maanosassa, jolla on ollut kyseenalainen kunnia jo vuosisatojen ajan toimia suurvaltojen tai sellaiseksi haluavien temmellyskenttänä. Kun tähän yhdistetään populismin nousu Euroopassa, Venäjän geopoliittisesti motivoitunut ärhentely sekä protektionismin ja ”America first”-mantran autuaaksi tekevään voimaan uskova Yhdysvaltojen presidentti, jonka mielestä politiikkaa voi tehdä kuin bisnestä, näihin kysymyksiin pureutumaan lupautuvaan kirjaan saakin kohdistaa suuria odotuksia.

Kirja rakentuu lyhyestä esipuheesta, kolmesta pääluvusta – ”Trumpin Yhdysvallat” (Iloniemi), ”Putinin Venäjä” (Nyberg) ja ”Merkelin Saksa” (Hakkarainen) – sekä kokoavasta päätäntöluvusta. Kun sivuja on kaikkiaan alle puolitoistasataa, lukija ei luonnollisestikaan voi odottaa asioiden laaja-alaista ja moniulotteista käsittelyä. Sen sijaan odotukset kohdistuvat siihen, miten hyvin tekijät onnistuvat tiivistämään olennaisen kunkin maan nykymenosta ja projisoimaan tämän näkemykseksi Suomen asemasta näiden maiden määrittämässä tilassa.

Kuva: Angela Merkel, Putinin koira Konni ja Vladimir Putin Sotsissa 2007. (Wikipedia)

Tiivistämisen vaikea taito

Valitettavasti kirja todistaa, miten vaikeaa on tiivistäminen, kyky erottaa olennainen epäolennaisesta. Olen varma siitä, että kukin kirjoittajista on, ei pelkästään tätä kirjaa varten, seurannut laajasti ajankohtaisia keskusteluja. Yhtä vakuuttunut olen myös siitä, että kullakin kirjoittajista on sellaista kumuloitunutta tietämystä, joka luo perustan asettaa aikalaiskeskustelut laajempaan, historialliseen ja institutionaaliseen viitekehykseen. Mutta valitettavasti juuri tämä nykyisyyden ”ylittäminen”, tapahtuminen sijoittaminen osaksi laajempaa kaarta, jää lapsipuolen asemaan.

Ehkä osaltaan tämä ongelma syntyy siitä, ettei kirjalla tunnu olevan – takakannen markkinointiteksteistä huolimatta – minkäänlaista, lukijalle selkeästi avautuvaa johtoajatusta. Toki tämä ei ole helppoa, kun kyseessä on kolme toisistaan vahvasti eroavaa maata, joista kirjoittavat kirjoitustyyleiltään hyvin erilaiset kirjoittajat. Mutta jos tavoitteena on, kirjan takakannen tekstiä siteeratakseni, arvioida ”miten Suomen kannattaa suunnistaa kansainvälisen näyttämön tuntemattomilla ja vaarallisillakin vesillä”, niin kysyä voi, miksi pääluvut tuntuvat koostuvan lähinnä tilkkutäkkimäisen löyhästi toisiinsa liittyvistä teemoista, joiden välillä kirjoittajat siirtyvät monesti ilman, että lukija hahmottaa siirtymän taustalla mahdollisesti kulkevaa punaista lankaa? Eikö jo tässä vaiheessa olisi ollut mielekästä yrittää rakentaa kuvaa siitä, mitä tämä kaikki voisi tarkoittaa Suomen kannalta? Päätäntöluvussa tätä toki yritetään, mutta kovin vajaaksi hyppy tältä osin jää.

Kuva: Karikatyyri vuodeksi 1877. Fred W Rose, Revised Edition. Serio-Comic War Map for the Year 1877, London, England, 1877.

Toinen ongelma, jolle kirjoittajat eivät valitettavasti voi mitään, syntyy tarkastelun ajallisesta eritahtisuudesta. Iloniemen Yhdysvaltoja käsittelevää osuutta lukiessaan lukija tajuaa varsin nopeasti, että Donald Trumpin valtaannousu on kirjan tärkein motivaattori. Nimittäin ilman tätä käännekohtaa moni asia olisi jatkunut varsin samalla tavoin kuin Barak Obaman kaudella – jolloin koko teoksen kirjoittamiselta olisi saattanut pudota pohja pois. Tästä syntyy kuitenkin analyyttinen ongelma: koska kirja on kirjoitettu vain joitakin viikkoja Trumpin presidenttikauden alun jälkeen, mitään analyysiä ei ollut mahdollista tehdä.

Toki rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että Trump ei myöskään tarjonnut mitään apua edes hahmottaa, mihin Yhdysvaltojen ulkopolitiikka on matkalla. Tätä taustaa vasten ei siis ole mikään ihme, että Yhdysvaltoja käsittelevä luku lähinnä kertaa Trumpin valinnan selitykseksi esitettyjä näkemyksiä. Tämän rinnalla Merkelin ja Putinin valtakaudet tarjoavat paljon enemmän ajallista horisonttia, mitä horisonttia olisi voinut mielestäni hyödyntää vähän perusteellisemminkin.

Ruotsin käsittely jäi vain lupaukseksi

Kirjan ehkä erikoisin yksityiskohta liittyy Ruotsiin – tai tarkemmin sanottuna Ruotsin lähinnä marginaaliseen rooliin. Kun vielä takakannessa muistetaan korostaa kirjoittajien päivittävän Suomen ”kohtalon kolmion” nelikulmioksi, jonka kärkinä ovat ”Moskovan, Washingtonin ja Berliinin lisäksi Tukholma”, painuu tämä näkemys kirjan sivuilla lähinnä alaviitteen asemaan. Vaikka huomioitaisiin vain aivan viimeaikaiset keskustelut esimerkiksi Ruotsin kanssa tehtävän puolustusyhteistyön tiivistämiseksi tai laajemmin Itämeren alueen kehitykseen liittyen, Ruotsin merkitystä Suomen koordinaateille olisi voinut pohtia ihan omassa luvussaankin sen sijaan, että tälle – kirjoittajien mukaan Suomen politiikan ”kiintopisteelle” – uhrattiin pari sivua kirjan lopussa.

Jokainen kirja on aikansa lapsi ja tästä kirjasta huokuu vahvasti pyrkimys saada se nopeasti markkinoille tilanteessa, jossa maailmanpolitiikka tuntuu olevan jatkuvassa myllerryksessä. Väkisinkin jää – kuten jo edelläkin totesin – miettimään, olisiko tätä kirjaa koskaan kirjoitettu, ellei Donald Trumpia olisi valittu Yhdysvaltain presidentiksi. Tämä nimittäin ei ole ensimmäinen (eikä varmasti viimeinen) kirja, jossa yritetään valottaa Trumpin Yhdysvaltojen (kansainvälis)poliittista vaikutusta. Ajanpuutteen asettamissa reunaehdoissa nyt käsillä oleva kirja voi päätyä vain siihen ainoaan mahdolliseen johtopäätökseen: Trump merkitsee murrosta millä tahansa mittarilla, mutta murroksen suuruutta ja vaikutusta voidaan arvioida vasta myöhemmin.

Kuva: Angela Merkel ja VDonald Trump Valkoisessa talossa 2017. (Wikipedia)

Kolmen sekä Suomen että Euroopan kannalta merkittävän valtion käsittely rinnakkain on hyvä ajatus, jota ei kirjan kirjoittamiseen käytössä olleen ajan puitteissa kuitenkaan pystytty täysimittaisesti toteuttamaan. Maailmanpolitiikkaa ja Euroopan kehitystä seuraaville kirja lähinnä kokoaa yhteen keskustelujen päälinjoja, mikä toki on ansio sekin. Myöskään johtopäätösten osalta kirjoittajat eivät tarjoa mitään suuria yllätyksiä, vaan pysyvät vahvasti aiemmin eri yhteyksissä esittämissään näkemyksissä.

Kirja tarjoaakin helppolukuisessa ja kompaktissa muodossa nopean katsauksen kansainvälisen politiikan kolmen tärkeän toimijan ajankohtaisiin kysymyksiin. Mutta kuka tietää, ehkäpä kustantaja tuo markkinoille uuden laitoksen ensi vuoden aikana. Silloin meillä olisi, ei vain reilun vuoden perspektiivi Trumpin presidenttiyteen, vaan myös tiedossa niin Suomen, Saksan kuin Venäjänkin poliittiset valinnat – vaikka näiden kohdalla tuskin on odotettavissa mitään maata järisyttäviä mullistuksia. Ja ehkäpä siihen mennessä löytyisi myös joku, joka voisi kirjoittaa Ruotsin merkityksestä Suomelle.