Vahvaa etiikkaa

Benedictus (Baruch) de Spinoza "Etiikka" (geometriseen tapaan esitettynä) ("Ethica ordine geometrico demonstrata", 1675; julk. 1677 teoksessa "Opera posthuma") Benedictus de Spinozan (1632-77) "Etiikan" suomennoksesta on nyt neljän vuoden kuluttua ilmestynyt toinen painos. Teos on ollut ilmeisen kaivattu, koska lisäpainos on nähty tarpeelliseksi näinkin pian. Niin itse käännös ja sen selitykset kuin suomentajan esipuhe ovat lähes alkuperäisessä muodossaan, mitään suuria muutoksia ei suomentaja Vesa Oittinen ole kirjan uusintapainokseen tehnyt.

Spinoza, Baruch: Etiikka / Benedictus de Spinoza; suomentanut ja selitykset laatinut Vesa Oittinen.. Gaudeamus, 1998. 319 sivua. ISBN 951-662-601-7.

Benedictus (Baruch) de Spinoza "Etiikka" (geometriseen tapaan esitettynä) ("Ethica ordine geometrico demonstrata", 1675; julk. 1677 teoksessa "Opera posthuma")

Benedictus de Spinozan (1632-77) "Etiikan" suomennoksesta on nyt neljän vuoden kuluttua ilmestynyt toinen painos. Teos on ollut ilmeisen kaivattu, koska lisäpainos on nähty tarpeelliseksi näinkin pian. Niin itse käännös ja sen selitykset kuin suomentajan esipuhe ovat lähes alkuperäisessä muodossaan, mitään suuria muutoksia ei suomentaja Vesa Oittinen ole kirjan uusintapainokseen tehnyt. Teksti on siis ollut kohdallaan (painotekniikka sensijaan ei – uudessa painoksessa on valitettavan paljon kursiiviin liittyviä sotkuja).

Spinozan, tuon aikansa kritiikin hampaisiin joutuneen ajattelijan pääteos "Etiikka" on yhtä aikaa sekä haastava että palkitseva. On ilahduttavaa, että se on saatavana myös suomeksi. Hyödyllisessä esipuheessaan Oittinen kuvaa Spinozaa modernin ajan filosofiksi. H.A. Wolfsonia lainaten hän toteaa, että "Etiikka" on muotonsa ja sisältönsä puolesta kaksijakoinen siten, että siitä on löydettävissä kaksi Spinozaa: "Benedictus on ensimmäinen modernin ajan ajattelijoista; Baruch on keskiaikaisista viimeinen" (s 17). Tällä vedenjakajalla ollessaan Spinoza sitten ajautui välirikkoon niin juutalaisen taustansa kuin ympäröivän kristillisen yhteiskunnan kanssa.

"Etiikka" jakaantuu viiteen osaan. Kaikki osat seuraavat samaa geometrisen todistelun kaavaa, jossa ensin esitetään määritelmä, näistä esitettävät aksioomat, niistä johdettavat propositiot, sekä niille esitetyt todistukset ja mahdolliset korollaarit tai huomautukset. Näin lukija kädestä pitäen opastetaan tutustumaan ensin Jumalaan eli substanssiin, välttämättömään olemassaoloon ja sen atribuutteihin ja moduksiin, ja sen jälkeen ihmisen mieltä, tunteita ja järkeä koskeviin pohdintoihin, sekä lopuksi ymmärryksen avulla saavutettuun vapauteen. Keskeisellä sijalla on Spinozan ajatus siitä, että Jumala ei ole persoonallinen ja teleologinen vaan luova olemassaolo, joka ilmenee luodussa luonnossa, siis myös ihmisessä: "Kaikki mikä on, on Jumalassa, eikä mitään voi olla eikä käsittää ilman Jumalaa" (I:XV, s 55).

Tältä ontologiselta pohjalta Spinoza kehittelee ihmisen asemaa ja mahdollisuutta vapauteen ja eettisiin ratkaisuihin. Vaikka ihminen onkin osana luotua luontoa orjuutetussa, deterministisessä asemassa, on hän samalla myös osana Jumalaa, kuten yllä todettiin, osallinen myös luovasta luonnosta.

Keskeiseksi tekijäksi tässä vapaudessa nousee `ilon’ käsite
(IV:XVIII, s 218). Pyrkimys hyvään, iloon, tuottaa tyydytystä ja suuremman pyrkimyksen tähän suuntaan, pois pahasta, surusta.Turhaan ei Spinoza ole tunnettu `ilon filosofina’ ja "Etiikka" on hänen vahva näkemyksensä etiikasta.

Tässä ei ole mahdollista tarkastella "Etiikkaa" tämän tarkemmin. Yksityiskohtaisempaa analyysia kaipaava voi katsoa kirjan ensipainoksesta Juhani Pietarisen arvostelun niin&näin – lehden numerosta 2/95 – verkossa se löytyy osoitteessa:

Samassa yhteydessä on myös Oittisen vastaus Pietariselle:

Samaisessa lehdessä on lisäksi muuta Spinoza-asiaa.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *