Alajan tutkimus on hyvin tervetullut, sillä Suomen köyhäinhoidon historiaa ei ole liiaksi tutkittu, ja suuri osa tutkimuksesta on painottunut myöhemmille vuosisadoille. Alajan tutkimukselle erityistä on se, että se tutkii nimenomaan maaseudun ja maalaispitäjien köyhäinhoitoa kaupunkiseutujen sijaan. Tämä valinta on Alajan mukaan harvinainen poikkeus koko Manner-Euroopan alueella (s. 35).

Haasteellinen, mutta kiinnostava ajanjakso

Tutkimuskysymyksensä ja näkökulmansa Alaja on jaotellut viiteen luokkaan (s. 23-24). Näitä ovat esimerkiksi maallisen ja kirkollisen vallan suhde köyhäinhoidossa, köyhien määrittely, sekä paikalliset ominaispiirteet. Kysymyksiinsä Alaja vastaa pääosin kirkonarkistoihin, kuten tarkastuspöytäkirjoihin ja tilikirjoihin perustuen, vaikka alkuperäisaineisto on kaikkiaan hyvin laaja. Kuten hän itse kirjoittaa, ”[v]anhemman ajan historiantutkimuksessa mahdollisia lähteitä on rajallinen määrä, joten käytettävät lähteet valikoituvat siten, että niistä on ylipäätään mahdollista löytää vastauksia tutkimuskysymyksiin.” (s. 28) Aineiston hajanaisuus näkyy muun muassa sen painottumisena tutkimuskauden loppuun kuin myös siinä, että Ahvenanmaa on yliedustettuna, sillä sieltä on säilynyt alkuperäislähteitä kaikkein eniten. Kaikkiaan Alaja on tehnyt aineistollaan suuren työn ja osoittaa tuntevansa lähdemateriaalinsa hyvin. Samalla olisin toivonut karttaa, johon kaikki tutkitut kymmenet pitäjät olisi merkitty. Tällöin olisi pysynyt paremmin perillä siitä, missä päin Suomea missäkin alaluvussa mennään – alueet kun vaihtuvat Alajan kerronnassa tiuhaan.

Tällä yli sadan vuoden ajanjaksolla köyhyys näyttäytyy yleisenä maaseutujen elämää luonnehtivana piirteenä. Pääosin seurakuntien tuli huolehtia itse omista köyhistään. Tälle oli erilaisia tapoja, joista kerjuu oli luultavasti merkittävin. Ajanjakson loppupuolella suunnitelmat laitoshuollosta yleistyivät samoin kuin lahjoitusten keruu kolehteina. Kolehdit voitiin harkinnanvaraisesti jakaa osittain seurakunnan vaivaisille. Koska elämä ylipäätään oli niukkaa ja katovuosia koettiin säännöllisesti samalla, kun sodat rasittivat suurvaltaa ja läänityspolitiikka ja kireä veronkanto ajoivat tavallista kansaa hyvin ahtaalle, köyhtyminen oli yleistä ja vain harva oli siltä todellisessa turvassa. Onnettomuudet ja sairaudet saattoivat suistaa ihmisen elintason nopeasti silkan kerjuun ja toisten armeliaisuuden varaan. Alaja kertoo monia mieleen jääviä ihmiskohtaloita erityisesti käräjäkirjoja lähteenään käyttäen. Ne luovat elävää kuvaa joidenkin köyhyyteen ajautuneiden ihmisten sekä toisaalta koko pitäjäyhteisöjen toimista.

Yli sata vuotta käytännöllisiä auttamista

Paavo Alaja on jakanut tutkimuksensa kolmeen periodiin, jotka ovat 1571—1653, 1654—1671 ja 1672—1686. Rajaukset muodostuvat lähinnä valtakunnallisen politiikan ja annettujen asetusten perusteella. Sinänsä kyseiset vuodet ja ajanjaksot eivät ole näkyneet toisistaan erottuvina maalaispitäjien asukkaiden elämässä. Huomata sopii myös, miten eri mittaisia ajanjaksot ovat. Rajaukset luonnehtivat osaltaan koko alkuperäismateriaalia, joka tuntuu huomattavalla tavalla painottuvan koko tutkimusperiodin loppuun. Tässä mielessä lukija toisinaan kysyy, olisiko aikarajausta voinut huomattavasti supistaa keskittymään 1600-luvun puolivälistä suuriin nälkävuosiin. Alaja itsekin toteaa, miten 1570-luvulta 1600-luvun ensimmäiselle puoliskolle maalaispitäjien köyhäinhoito sinänsä kuului kirkolle ja perustui vuoden 1571 kirkkojärjestykseen, mutta samalla kirkkojärjestyksen ylimalkaiset ohjeet eivät juuri aiheuttaneet suuria muutoksia perinteiseen elämänmenoon, eikä suurimmassa osassa maalaisseurakuntia tapahtunut mitään muutoksia (s. 197). Koko yli sadan vuoden jaksolla Alajan mukaan luterilaisen teologian ja lähimmäisenrakkauden sijaan köyhäinhoitoa ja almujen antamista määrittivät käytännölliset seikat ja rikkaiden halu korostaa omaa sosiaalista asemaansa.

On selvää, että aineisto on asettanut omat rajansa Alajan tutkimukselle ja toisaalta tutkimuskysymyksetkin on aseteltu siten, että niihin on ylipäätään ollut mahdollista vastata hajanaisen aineiston pohjalta. Olisi kuitenkin ollut mielenkiintoista lukea enemmän maalaispitäjistä yhteisöinä, ajan aatteista ja arvostuksista ja siitä, miten köyhyys tutkimusajanjaksolla todella nähtiin. Monin paikoin Alajan havainnot ja omat alleviivaukset hukkuvat luettelomaisen kirjoitustyylin alle. Alaja käy, perusteellisesti kylläkin, lävitse eri maalaisseurakuntien ja pitäjien kolehdinkeräystapoja, mukaan lukien uhritukkien ja keräyslaatikoiden yleistymistä sekä näihin saatuja lahjoitusmääriä. Silloin, kun selkeitä alueellisia erityispiirteitä tai muutoksia on havaittu, olisi niitä kenties ollut syytä alleviivata ja tuoda selkeämmin lukijan eteen. Aineiston rajallisuus ja puutteet luovat tilanteen, jossa Alaja lisäksi joutuu useissa paikoin spekuloimaan esimerkiksi kolehtimäärien muutoksien syitä, vaikkakin valistuneita hänen pohdintansa ovatkin ja ajatuskulkuja on mielenkiintoista seurata. Yksittäisenä seikkana sellaisen lukijan huomio, joka ei ole erityisen perehtynyt nimenomaan 1500- ja 1600-lukujen Ruotsi-Suomen historiaan, kiinnittyy lukuisiin rahalahjoituksien suuruuksia esitteleviin taulukoihin, joissa ei kuitenkaan kerrota siitä, millainen summa vaikkapa 12 äyriä tai 1 taalari on tuona aikana ollut. Tällöin tieto kirkonköyhän auttamisesta yhdellä taalarilla ei juuri aukea lukijalle.

Tarpeellinen katsaus köyhäinhoidon historiaan

Alaja on selvästi perillä aineistonsa ominaispiirteistä ja aiemmasta tutkimuksesta, mutta havaintoja olisi ollut syytä kontekstoida paremmin erityisesti Suomen kaupunkien ja kirkonkylien köyhäinhoidolla. Se olisi antanut Alajan tutkimukselle enemmän perspektiiviä ja luonut tutkimukseen vertailevuutta, joka taas olisi tuonut esiin maalaisseurakuntien ominaispiirteitä. Samoin vertailut, tai edes maininnat, laajemmin Ruotsin valtakunnan alueen köyhäinhoidosta tai siitä, mistä erilaiset vaikutteet Pohjolaan tulivat, olisivat olleet kiinnostavia.

Alajan tutkimusaihe on kiinnostava ja se luo perspektiiviä myöhempien vuosisatojen köyhäinhoitokeskusteluun, jossa ovat jatkuneet monet samat ideat esimerkiksi vain todellisessa tarpeessa olevien auttamisesta suhteessa työkykyisiin köyhiin. Teos sopinee luettavaksi varsinkin niille, joilla on aikakaudesta jo pohjatietoa, jolloin Alajan esiin tuomat tulokset asettuvat osaksi laajempaa kuvaa.