Dokumentit

Avoviemäristä vapaa-ajanviettopaikaksi Jokivarren valot -dokumentti kertoo kaupunkikuvan muutoksesta

Turun Aurajokivarsi on nykyään viihteen, vapaa-ajan ja virkistymisen mahdollistava suosittu kaupunkipuisto. Aina näin ei kuitenkaan ole ollut. Jokivarren nykyinen tila on harvinaislaatuinen poikkeus, josta on saatu nauttia vasta noin 20 vuotta. Vanhemmat sukupolvet muistavat haisevan ja luotaantyöntävän avoviemärin, jollainen se ehti olla satoja vuosia. Jokivarren valot -dokumentti kertoo miten kaupungin pääviemäri muuttui suosituksi vapaa-ajanviettopaikaksi.

Vox Turun uusin jakso Jokivarren valot kertoo huikeasta muutoksesta, jonka myötä kaupungin pääviemäri on muuttunut kaupungin ykkös-vapaa-ajanviettopaikaksi.

Jaksoon on saatu upea kattaus eri alojen asiantuntijoita, jotka taustoittavat Aurajoen tarinaa hieman eri tulokulmista.

Kulttuurihistorioitsija Rauno Lahtinen kertoo kaupunkiympäristön muutoksista, miten jokivarteen saatiin kevyen liikenteen väylät, jokilaivaravintolat ja kaupunkifestivaalit.

Aurajoen rantakaduilla ajettiin vielä pitkään henkilöautoilla.

Sinikka Paulin kertoo Aurajokisäätiön tekemästä jokityöstä muun muassa vieraslajien torjunnan sekä virkistäytymisen saralla. Biologi Timo Vuorisalon haastattelun aikana voi lähes haistaa, miltä joki on vielä hetki sitten haissut. Vesilaitoksen ja ennen kaikkea vedenpuhdistuslaitoksen olemassaolo on ehkä keskeisin ehto sille, että Lahtisen esittelemät muutokset kaupunkikulttuurissa ovat yleensäkään olleet mahdollisia.

Biologi Timo Vuorisalo kertoo jätteiden ja joen pitkästä historiasta ja siitä miten joki saatiin elpymään. Kuva Anssi Riihimäki/Vox-Turku,

Jotta jokivarsi on voinut muuttua nykyisenlaiseksi vapaa-ajanviettopaikaksi, se on tarvinnut vedenpuhdistuslaitoksen lisäksi vahvaa tahtoa ja intoa toimintaan. Arkkitehti Benito Casagrande on yksi keskeinen toimija jokivarren elävöittämisen suhteen. Pinellan muuttaminen bensa-asemasta ravintolaksi oli ensimmäinen merkittävä teko, jonka myötä joki alkoi palvella autojen sijaan ihmisiä.

Lopulta saamme Läntisen Rantakadun penkille jokivarren valojen vanhemmat – maisema-arkkitehti Ritva Nummioran sekä valaistussuunnittelija Julle Oksasen. Vuonna 1997 Nummioran johtama valaistustyöryhmä tilasi Julle Oksaselta sekä arkkitehti Vesa Honkoselta joulukaupungiksi julistautuneelle Turulle alun perin kausivaloiksi tarkoitetut valot, mutta toisin kävi. Siellä ne ovat edelleen, 24 vuoden jälkeen. Eivätkä ole mihinkään lähdössä. Ja hyvä niin.

Haastatteluita rytmittää laaja arkistokuvien kokoelma sekä Aurajoki-aiheinen runous Turun kaupunginteatterin lumoavaäänisen Kirsi Tarvaisen lukemana.

Vox Turku on dokumenttisarja, joka kertoo Turun kaupungin 800 vuoden historiasta. Ohjelmaa tehdään SKR Varsinais-Suomen maakuntarahaston sekä Turku 2029 -säätiön tuella.

Lähde: Vox-Turku tiedote

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *