Euroopassa vahvoiksi nousseet yleisradioyhtiöt olivat valtiollisesti säänneltyjä sivistyslaitoksia, jotka vaalivat korkeakulttuurista ohjelmapolitiikkaa. Kansan syvät rivit kaipasivat ajanvietettä, mutta yleisradioiden musiikkiosastot tarjoilivat vain taidemusiikin kaanonia. Purnauksen tulva kertoi, että yleisöille syntyi tarpeita, joihin tarjonta ei vastannut. Ääniradio kehittyi Yhdysvalloissa toisin ja siitä tuli kaupallisen radion mallimaa. Likipitäen kaikkialla radiosta muotoutui ketterä joukkoviestin, johon kohdistui paljon intressejä.

Kuva: Raitalan Radio- ja TV-liikkeen järjestämä näyttely Hyvinkäällä, 1959. (Niilo Ristamo/Hyvinkään kaupunginmuseo)

Kemppaisen teoksen pääotsikko Radio kuuluu kaikille! onkin mitä osuvin, sillä sen voi ymmärtää monin tavoin. Otsikko voi ensinnäkin kertoa kaupallista radiota ajaneiden toimijoiden ajatuksesta. Heidän mukaansa eetterin tulisi olla avoin siten, että kilpailevat ohjelmayhtiöt pääsisivät tarjoamaan vetovoimaisia sisältöjä yleisöjen arvioitavaksi. Nimi voi myös viitata yleisöihin, joiden pitäisi saada kuuluville haluamiaan sisältöjä. Radio on silloin kaikkien asia. Otsikko voi myös maalata tilanteen ääniradion kanavien koko maan kattavasta runsaudesta. Suomessa vaihe toteutui, kun kaupalliset paikallisradiot alkoivat lähettää ohjelmaa eri puolilla Suomea. Monien pakkosyötöksi tulkitsema valtion monopoliradion sääntelyvalta oli murrettu.

Otsikon lupauksen mukaisesti tekijä luotaa kaupallisen radion historiaa eri näkökulmista. Keskiössä ovat talouden, joukkoviestinnän ja viestintäpolitiikan toimijat sekä ääniradion muuttuva toimintaympäristö. Kemppaisen tulkinnan mukaan kaupallisen radion etenemisessä oli kyse monien eri tahojen sinnikkäästä kamppailusta. Kehitys hahmottuu sääntelystä vapautumisena, jota se mitä suurimmassa määrin olikin. Eri intressiryhmät tulevat erinomaisesti esiin, mutta mainosmedian liiketoiminnan logiikan esittely mukaan lukuohjeeksi olisi ollut hyödyllinen, sillä epäilemättä kirjaa tullaan käyttämään myös oppikirjana.

Tekijä osoittaa, kuinka paikallisradiota ajettiin moniäänisen lähiviestinnän hengessä. Viime kädessä mainosradion menestys kuitenkin kumpuaa siitä, miten se pystyy tarjoamaan mainostajille niiden haluamia yleisöjä. Radiokanava houkuttelee ostokykyistä yleisöä ohjelmillaan – toki mainonnallakin on merkityksensä. Sama logiikka sanelee sekä kaupallisen printti- että sähköisen median toimintaa. Tämän ohella yhtiöt tasapainoilevat monipuolisen tiedonvälitystehtävän hoidossa. Toimintaperiaate on toisenlainen kuin lupa-, veronluonteisin maksuin tai kannatusmaksuin rahoitetuissa julkisissa palveluissa. Tästä ytimestä kumpuavat muutamat mediakentän jatkuvat haasteet, joita Kemppainen kyllä havainnollistaa vakuuttavasti laajalla arkisto- ja haastatteluaineistolla.

Kulutus kasvaa, mahdollisuuksia avautuu

Pitkässä historialinjauksessaan Kemppainen kuvaa hyvin, miten yleisradioyhtiöiden toimintaympäristöt muuttuivat nopeasti 1950-luvun loppupuolella. Länsieurooppalaiset vaurastuivat; kuluttajille tuli uusia tuotteita ja niille ostajia. Yhtiöiden tavaramainontaan käyttämät rahamäärät kasvoivat. Aikuistuvat suuret ikäluokat löysivät rock ’n’ rollista ja popmusiikista sekä ilmaisuväylän että kulutushyödykkeen.

Lyhyen aikaa mainosrahoitteiset merirosvoradiot toimivat Pohjoismaiden aluevesirajojen ulkopuolella ja radioivat popmusiikkipitoista ohjelmaa yleisradioiden haasteeksi. Piraatit operoivat laivoissa, kunnes Pohjoismaat yhteisvoimin muuttivat lainsäädäntöään ja tukkivat toiminnan mahdollistaneen porsaanreiän. Sääntelyn ulkopuolisesta toiminnastaan nimensä saaneet merirosvoradiot hiljenivät, mutta ne olivat pakottaneet yleisradioyhtiöt BBC:tä myöten reagoimaan haasteeseen ja lisäämään juonnettuja musiikkiohjelmia. Näin Kemppainen luonnehtii muutosta, jossa niin yleisöt kuin mainostajatkin olivat saaneet tuntuman toisenlaiseen ääniradioon.

Kuva: Olli Hämeen kvintetti radiossa vuonna 1951. (Helsingin kaupunginmuseo)

Teos Radio kuuluu kaikille! avaa tarkasti sitä sinnikästä poliittista lobbausta, jolla mainosradiota kypsyteltiin. Mainosrahoitteinen media oli poliittiselle oikeistolle vapaan länsimaisen demokraattisen viestintäjärjestelmän airut, vasemmistolle jotain ihan muuta. Kun MTV:ksi muuttunut Yleisradion kanavavuokralainen sai omat uutiset, avautui reitti kaupallisten radioiden perustamiselle.

Lopulta tammikuussa 1985 valtioneuvosto päätti paikallisradioiden kokeiluluontoisista toimiluvista, ja suomalainen ääniradio siirtyi kilpailun aikaan. Jo huhtikuun lopulla aloitti Nivalassa Radio Lakeus ja vappuna helsinkiläinen Radio City. Ensimmäisestä tuli maaseudun ihmisten arjen osa, kun taas toisesta kehkeytyi pääkaupunkilaisten vaihtoehtonuorten foorumi, jossa rokki soi. Tällaisia ääripäitä paikallisradiokentälle mahtui, todistaa radiohistorioitsija. Kaikkiaan ensimmäisenä toimintavuonna aloitti 18 paikallisradiota.

Lukuisin esimerkein Kemppainen tähdentää, miten alun idealismi sai monenlaisia muotoja kokeiluineen ja tempauksineen. Monille paikallisille juontajille ja selostajille kaupallinen radio toimi ammattikouluna ja seuraava etappi oli valtakunnallinen media, esimerkkeinä vaikkapa Antero Mertaranta ja Baba Lybeck. Radioilmaisu uudistui ja puhekielistyi vinhaa vauhtia. Sitten tuli käänne: yhdeksänkymmentäluvun lama kuritti paikallisradioita ja pakotti toimijoita miettimään selviytymiskeinoja.

Uudet haasteet edellyttivät tehokkaampia tuotannon muotoja. Kemppainen esittelee, miten kovenevassa kilpailussa formaattiradio loi brändiä musiikilla ja juontajilla. Yksittäisten ohjelmien tilalle tuli suora ohjelmavirta, joka seuraili vuorokausien rytmiä lähetysjaksoina. Yleisradio vastasi paikallisradioiden haasteeseen maakuntaradioilla ja populaarikulttuurikanava Radiomafialla, jota Pentti Kemppainen itse oli perustamassa ja johtamassa.

Monen kanavan paikallinen sävy vaihtui neutraaliin hittiputkeen ja omistajapohjat laajenivat ulkomaille saakka. Samalla omistajuudet alkoivat keskittyä suurille mediataloille. Sääntelyviranomaiset sallivat ketjuuntumisen, jolloin syntyivät puolivaltakunnalliset Classic FM ja Kiss FM. Vuonna 1997 aloitti ensimmäinen valtakunnallinen lähetysvirtakanava Radio Nova.

Muutos on jatkuvaa

Kemppaisen Radio kuuluu kaikille! analysoi vakuuttavasti kaupallisen radion lävitse mediakentän alinomaista käymistilaa. Tahdin sanelee mediatalous ja teknologian kehitys. Siinä missä TV digitalisoitiin joutuisasti, radio-ohjelmat välittyvät edelleen pääosin ultralyhyillä aalloilla. Kemppainen raottaa niukassa loppuluvussa digitaalisen tulevaisuuden näkymää, jossa radio on monilla eri alustoilla toimiva media. Toki netti on jo nyt osa radiosisältöjen jakelua ja kuuntelijakommunikaatiota.

Teos ei ymmärrettävästi kovin paljon pohdi tulevaa, mutta loppusanoissaan Kemppainen uskoo radion tulevaisuuteen. Kun kuuntelijoilta kysytään, he kertovat kuuntelevansa autoillessa ja toivovat, että kuuntelu olisi ilmaista ja helppoa. Nykyisin kuunteluosuudet jakaantuvat puoliksi Yleisradion ja kaupallisten kanavien kesken. Tämä merkitsee sitä, että yleisöt kokevat kaupallisen radion tarpeelliseksi mediumiksi.

On hienoa, että voimissaan oleva kaupallinen radio on saanut laajan, kuvitetun ja värillisenä painetun historiateoksen, joka pohjautuu perusteelliselle lähdetyölle. Pientä huomautettavaakin kuitenkin löytyy. Harmillinen puute teoksen tutkimuskäytön kannalta on, ettei mukana ole tekijä- tai asiasanahakemistoa. Radion aikajana ja keskeisten toimijoiden listaukset onneksi löytyvät. Kirja ei myöskään sisällä tekijän tai tilaajan alkusanoja, joten teoksen tilaajana ilmeisesti toimineen kaupallisten radioiden edunvalvojan RadioMedian rooli jää avaamatta. Tasavuosia teoksella juhlitaan, sillä kolmekymmentä vuotta suomalaista kaupallista radiota tuli keväällä täyteen.

Kaikkiaan Pentti Kemppaisen Radio kuuluu kaikille! avaa erinomaisesti kontekstualisoidun näkökulman suomalaisen kaupallisen radion historiaan. Tekijä tuntee aihepiirinsä läpikotaisin. Hänen edellinen teoksensa, vuonna 2011 ilmestynyt Aina soi Sävelradio, käsitteli radiomusiikin muutosta.

Viime aikoina on ollut tapana jäsennellä mediavälineiden historioita sukupolviksi tulkinnan näkökulman mukaan. Sukupolvijaottelussa Pentti Kemppaisen teos on ensimmäisen sukupolven mediahistoriaa, jossa suomalaisen kaupallisen radion syntyprosessi, toimijat, toiminnan strateginen suunnittelu ja jännitteet tulevat käsitellyiksi. Kirjaa voi verrata Heikki Hellmanin vuonna 2012 ilmestyneeseen mainioon kolmostelevision historiaan Koko illan ilo. Pentti Kemppaisen Radio kuuluu kaikille! antaa hyvän perustan mainosradioiden historian toisen sukupolven analyysille, johon voisivat kuulua vaikkapa ohjelmistojen muutokset ja kuuntelijakokemukset.