Marek Fieldsin teos Lännestä tuulee: Britannian ja Yhdysvaltojen propaganda kylmän sodan Suomessa on yksityiskohtainen ja tarkka teos länsivaltojen vaikutustoiminnasta Suomessa. Teos keskittyy erittelemään erilaisia propagandan ja kulttuuridiplomatian keinoja, niiden taustalla vaikuttaneita organisaatioita sekä motiiveja vaikuttamistoiminnan taustalla. Propagandan kehityksen kautta käsitellyksi tulevat myös Ison-Britannian ja Yhdysvaltain tulkinnat Suomen suhteesta Neuvostoliittoon, Suomen poliittisista tapahtumista ja tulevaisuudennäkymistä. Vaikka teoksen otsikko viittaakin koko kylmän sodan aikaan, teoksen fokus on 1950-luvulla. Fields perustelee tätä lähteillä: 1950-luku on ollut selvästi merkittävin propagandatoiminnan ajanjakso. Lisäksi 1950-luvulla propaganda ja kulttuuridiplomatia olivat vielä selvästi hallitusjohtoisia.

Kirjassa käydään läpi vaikutustoiminnan monia muotoja. Erityisen huomion kohteena ovat muun muassa lyhytelokuvat, radiotoiminta, kielenopetus, kirjastot, näyttelyt, vierailijat, opiskelija- ja muu henkilövaihto sekä painettuun sanaan liittyvä toiminta suoraan kustannetuista lehdistä suomalaisille olemassa oleville lehdille julkaistavaksi tarjottuun materiaaliin. Yhdysvaltain ja Ison-Britannian toimintaa käsitellään rinnakkain mutta erillisinä.  Suomen erityisrooli lännen johtavien maiden politiikassa korostuu.

Vaikka Neuvostoliiton suhteen piti olla varovainen, suomalaiset olivat verraten länsimielisiä ja kiinnostuneita Yhdysvaltain ja Ison Britannian kulttuurista. Sekä Yhdysvallat että Iso-Britannia ymmärsivät Suomen poikkeuksellista asemaa varsin pitkälle, vaikka puolueettomuussuuntaus herätti myös epäluuloa. Suomen erityinen merkitys näkyi myös siinä, että Suomen toimintaan riitti määrärahoja verraten paljon ja pitkään. Koska Suomea ei voitu tukea suoraan sotilaallisesti, kulttuuripolitiikka oli yksi tapa sitoa Suomea länteen. Tekstistä nousee vahvasti esiin toimijoiden moninaisuus sekä tiedotustoiminta ja propaganda jatkuvassa muutoksen tilassa olevana toimintana.

Propaganda ei käsitellyt pelkästään Neuvostoliiton ja itäblokin maiden puutteita, vaan merkittävän osan siitä muodosti Yhdysvaltain ja Ison-Britannian yhteiskunnan positiivisten puolien esittely. Tämä ei tarkoittanut pelkästään materiaalista hyvinvointia, vaan myös esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeen toiminnan ja työsuojelutoimien esittelyä. Tähän yhtenä syynä oli pyrkimys vaikuttaa 1950-luvulla erityisesti SDP:n poliitikkoihin, työläisiin ja ammattiyhdistysaktiiveihin. Teoksessa ei sinänsä puututa kansainvälisten normien muutokseen, mutta muuttuva arvoympäristö näkyy myös propagandassa: Yhdysvallat oli pakotettu vastaamaan kritiikkiin mustien kansalaisoikeuksiin liittyen.

Yksityiskohtainen esitys kylmästä sodasta

Lännestä tuulee on tehty Fieldsin vuonna 2015 ilmestyneen väitöskirjan Reinforcing Finland’s Attachment to the West. British and American Propaganda and Cultural Diplomacy, 1940–1962 pohjalta. Suomenkielisellä tietoteoksella on tavoiteltu väitöskirjaa laajempaa yleisöä paitsi kielivalinnalla, myös jättämällä viitteet kokonaan pois. Yksityiskohtainen lähde- ja kirjallisuusluettelo on kuitenkin jätetty loppuun, joten lisätietoja hakevan lukijan on helppo lähteä jatkamaan aihepiiriin perehtymistä. Vaikka teos on suunnattu väitöskirjaa laajemmalla yleisölle ja sen aikaperspektiiviä on laajennettu alkuperäisen teoksen loppupisteestä 1962 koko kylmään sotaan, näkyy tausta väitöskirjana monella tapaa. Tutkimuskohdetta lähestytään varsin pikkutarkasti, ja asiaan tarkemmin perehtymättömälle lukijalle yksityiskohtien ja lyhenteiden määrä on paikoin hengästyttävä. Teoksen loppuun on lisätty lyhenneluettelo lukijan avuksi.

Yksityiskohtien runsaus ja seikkaperäinen käsittely on sekä teoksen ansio että puute. Toisaalta on selvää, että teos pohjautuu kattavaan ja huolelliseen tutkimustyöhön ja esitettyjen väitteiden takana on laaja lähdeanalyysi. Toisaalta teos on jotain tiede- ja tietokirjan väliltä lähteiden puuttuessa mutta käsittelyn ollessa populaarimmaksi tietoteokseksi raskasta. Laajempaa kokonaiskuvaa on välillä haasteellista pitää mielessä detaljien runsaudessa. Jääkin hieman epäselväksi, mikä on teoksen pääasiallinen kohdeyleisö.

Historiantutkimuksena teos edustaa varsin perinteistä tapahtumahistoriaa. Tapahtumat etenevät pääosin kronologisesti ja käsittely etenee lähteiden ehdoilla. Toisaalta, kuten Fields johdannossaan mainitsee, Suomen kylmän sodan ajan historiaa dominoi pitkään ”Urho Kekkosen historiallisen roolin arviointi sekä usein varsin subjektiivinen keskustelu suomettumisesta”.

Fields edustaa uudempaa kylmän sodan tutkimusta ottamalla mukaan kansainvälisen kontekstin ja pyrkimällä asettamaan kotimaan tapahtumat osaksi laajempia kehityskulkuja. Lisäksi, vaikka fokus onkin Suomen tapahtumissa, rinnalla kulkee jatkuvasti vertailua Yhdysvaltain ja Britannian yleisempään propagandatoimintaan. Teos ei ole pelkästään Suomen historiaa, vaan myös Yhdysvaltain ja Britannian historiaa. Perinteisen suomettumisdiskurssin vastapainoksi teoksessa tuodaan myös esille, miten Suomen ylin sotilasjohto teki 50-luvun alkupuolelta eteenpäin tiedusteluyhteistyötä lännen kanssa, osin poliitikkojen selän takana. Tiedusteluyhteistyön huippu oli 1960- ja 70-luvulla, yhtä aikaa esimerkiksi lehdistön kasvavan itsesensuurin kanssa.

Elävöittävät kuvat ja asiantunteva teos

Kuvaliite tuo elävyyttä laajemmalle yleisölle tarkoitettuun teokseen ja on suppeanakin teokselle ansioksi. Kuvien valikointi tosin mietityttää, purkkaa syövien koulutyttöjen sijaan olisi ollut mielenkiintoista nähdä esimerkiksi mainoksia tai still-kuvia teoksessa mainituista propagandaelokuvista. Kenties tekijänoikeudet ovat rajoittaneet kuvia tekstissä vähemmälle huomiolle jääneisiin aiheisiin, kuten lähetystörakennuksiin ja laivavierailuihin. Lisäksi tekstiltään varsin raskaassa teoksessa lähestyttävyyttä olisi voitu saada laajemmallakin kuvien tai esimerkiksi taulukoiden ja muiden vastaavien havainnollistamiskeinojen käytöllä. Esimerkiksi kuvalliset esitykset eri organisaatioiden suhteesta toisiinsa tai lehtien, radio-ohjelmien jne. asettuminen aikajanalle olisivat voineet selkeyttää lukukokemusta.

Jäin myös kaipaamaan edes yhden propagandaelokuvan tai artikkelin sisällön laajempaa kuvailua. Nyt maininnat ovat usein varsin lyhyitä, esimerkiksi The Red Danubea kuvaillaan itsestään selväksi propagandafilmiksi, mutta tätä ei perustella. Fokus on sillä kuka teki mitä ja koska, ei niinkään retorisissa vaikuttamiskeinoissa tai propagandan sisällön tarkemmassa erittelyssä. On ymmärrettävää, ettei näin laajaan teokseen mahdu laajempaa retorista analyysia, mutta kuvailevammat esimerkit olisivat voineet elävöittää laajemmalle yleisölle suunnattua teosta.

On hienoa, että myös suomeksi saadaan uutta, laajaan lähdeanalyysiin pohjautuvaa tutkimusta. Tällaisenaan mietityttää kuitenkin, miten hyvin teos tavoittaa kiinnostuneita lukijoita yliopistomaailman ulkopuolelta. Väitöskirja itsessään toimii mielekkäämmin osana tieteellistä diskurssia, joten käsillä olevan teoksen voisi ajatella tavoittelevan laajempaa kiinnostusta. Voi kuitenkin olla, että kylmän sodan propagandasta kiinnostuneelle kaduntallaajalle teos on tällaisenaan turhan raskas ja sen pääargumentit uhkaavat jäädä yksityiskohtien ja lyhenteiden alle.

Sinänsä teoksen kieli ei ole liiallisen koukeroista tai vaikeasti seurattavaa, vaan selkeää ja johdonmukaista. Lisäksi laajalle yleisölle tarkoitettujen Suomen historiaan keskittyvien teosten piirissä Suomen tapahtumien asettaminen osaksi laajempaa kansainvälistä kontekstia on ehdottoman kannustettavaa. Tällaisenaan teos on propagandan historiasta kiinnostuneille suositeltava, ja tarjoaa kärsivällisemmälle lukijalle laajan ja monipuolisen kuvan paitsi lännen vaikuttamistoiminnasta, myös Ison-Britannian ja Yhdysvaltain kansainvälisen politiikan tulkinnoista.