Venäjän vallan aikaa koskevan uusimman kirjansa esipuheessa professori Matti Klinge toteaa, että teos on kirjoitettu yht’aikaa Keisarin Suomen kanssa, mutta julkaistaan käytännön syistä erikseen. Kirjat voidaan siis lukea erikseen, mutta yhteys Keisarin Suomi -kirjaan tulee väistämättä esille.

Kaukana ja kotona sisältää kolme suurta, toisistaan poikkeavaa aihepiiriä, joissa haetaan kehityslinjoja varsinkin vuorovaikutuksen näkökulmasta. Jokainen kolmesta aihepiiristä olisi ollut kirjan arvoinen. Ensimmäinen koskee ”Suomalaisia Venäjällä, Euroopassa ja Amerikassa”, joka on kirjoittajan mielestä lähinnä miehistä toimintaa. Toinen aihepiiri ”Koti, perhe, naiset ja joulunvietto”, on em. ”lähinnä miehisen toiminnan vastapainona … lähinnä naisten panokseen liittyvä kodin, kasvatuksen ja hygienian maailma”. Kolmas aihepiiri on ”Kansallisen identiteetin ja tradition luominen”, jossa käsitellään suomalaista aatehistoriaa. Laura Kolbe on laatinut kirjaan lyhyen esikaupunkeihin liittyvän katsauksen. Kuluvan vuoden aikana vilkkaan keskustelun synnyttänyt Keisarin Suomi nosti esiin kysymyksen mahdollisesta keisariuden ihailusta ja autonomian kautta koskevasta elitismitulkinnasta. Nyt julkaistu Kaukana ja kotona -teos on tavallaan jatkaa em. teosta. Olisiko ollut mahdollista toteuttaa nämä kaksi kirjaa samojen kansien sisällä, vai olisiko siitä tullut liian laaja kun jo nyt Keisarin Suomi on sivumäärältään varsin kunnioitettava?

Klingen asioiden tuntemus on vahvaa ja materiaalin käyttö laajaa. Kaukana ja kotona -teosta onkin tarkasteltava sen kokoonpanon ja toteuttamistavan näkökulmasta. Tällöin se herättää monta kysymystä. Kuten yllä mainittiin, teos koostuu kolmesta suuresta aihepiiristä. Luonteeltaan se on lähinnä yleisesitys, vaikka samalla Klinge esittää joukon hyviä tutkimuskysymyksiä ja rinnastuksia. Tekstiin on sijoitettu jonkin verran tutkijanimi -viitteitä. Kuvituksen viitteet ovat kirjan lopussa kokoelma- tai arkistoniminä. Teoksen lähdeluettelossa on muutamia kymmeniä teoksia per käsitellyt kolme aihepiiriä kukin.

Mielenkiintoisimpana osana pitäisin keskimmäistä, jossa käsitellään perhettä ja naista ja sen lähdepohjakin vaikuttaa perusteellisimmalta. Kirjalle on tyypillistä tässäkin yhteydessä erityisesti painottaa merkittävien yksilöiden toimintoja. Asiaan perehtymättömälle on kiintoisaa lukea 1800-luvun naisten aktiivisuudesta ja toimintatavoista, itsensä sivistämisestä ja varsinkin siitä ”kotipiirin hallinnasta”. Yllättävän monet naiset kävivät opintomatkoilla ja oleskelivat pitkään ulkomaillakin. Vaikka Klinge jossain määrin kirjoittaa myös nk. tavallisen kansan naisista ja kodeista, pääpaino on ylemmissä yhteiskuntakerroksissa.

Selvimmin tietynlainen elitismi näkyy kirjan ensimmäisessä jaksossa. Sinänsä on kiinnostavaa lukea sen ja sen henkilön osallistumisesta johonkin Venäjän armeijan taisteluun tai tietyn vapaaherran kartoitusmatkoista Turkestanissa tai taiteilijan oleskelusta Pariisissa. Nämä on tarkoitettu valaisemaan suomalaisten ulkomaankontakteja, joita on ollut paljon päätellen esimerkiksi matrikkelisitaateista (s.87-88). Samalla se tietysti kertoo, ettei Suomi ollut missään umpiossa. Aatteellisiin vaikutteisiin palataan uudelleen kirjan viimeisessä osiossa, joka historioitsijalle kuitenkin on melko tuttua asiaa. Mutta kuinka paljon henkilöitä tarvitaan tämän kaltaisessa teoksessa? Paikoitellen luettelomaisuus on ikävää, mutta jotkut löytävät sieltä sukulaisiaan tai kiinnostavia ja erikoisia ihmiskohtaloita. Kirjan lopussa on satoja nimiä käsittävä henkilöhakemisto, jossa kursivoitu titteli (rouva, neiti, -neuvos jne.) vieläpä ensiksi mainittuna, kertonee myös kirjoittajan korostushalusta. Osasta nimiä kuitenkin puuttuu titteli ja muutakin epäjohdonmukaisuutta löytyy.

Ehkä eniten huomautettavaa on osuuteen, jossa käsitellään siirtolaisuutta – joka johtaa kysymyksen kirjan nimeen, eli siellä kaukana tehtiin jotakin! Satoja tuhansia ihmisiä koskettanut amerikansiirtolaisuus on saanut noin kaksi tekstisivua ja kaksi kuvaa. Jos kerran on syytä tarkastella jonkin yksittäisen taiteilijan matkaa ja oleskelua ulkomailla, olisi ollut aivan kohtuullista kirjoittaa parikymmentä sivua sosiaalisesti merkittävästä lähtöilmiöstä, satojen tuhansien ulkomailla asuvien oloista ja kontakteista Suomeen. Näistä palasi noin neljännes kotimaahan ja toi monenlaisia vaikutteita. Parikymmentä entistä siirtolaista tuli myöhemmin eduskunnan jäseniksi, jos yksilöitä haluttaisiin tässäkin nostaa esiin! Muutenkin lyhyessä siirtolaisuusosiossa on virheitä. Piirros suomalaisasutuksesta Amerikassa (s. 96) on tuskin todellisia oloja vastaava. Siirtolaisuus Amerikkaan ei loppunut vuoteen 1930. Etelä-Afrikkaan meni 1900-luvun alkupuolella Suomesta enemmän kuin ”vain muutama munsalalainen”, kaikkiaan n. 1000 suomalaista.

Schildtin kustantama teos on näyttävä ulkoasultaan ja varmaan joululahjaksi sopiva. Onhan sinne valittu perheen osion yhteyteen joulua käsittelevä sivuteemakin. Kokonaiskäsityksen saamista haittaa sirpaleisuus ja paikoin luettelomaisuus. Lukukokemuksena se on silti melko miellyttävä huolimatta siitä, että tekstissä harrastetaan turhan koukeroisia ja monipolvisia lauserakenteita.