Tuntuu itsestään selvältä, että ääniradion aloittaminen houkutti opiskelijapiirejä juuri vahvan tiedotustutkimuksen opinahjon liepeillä. Ari Rannisto oli Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan Tamyn aktiivi, joka oli mukana junailemassa toimilupaa ylioppilaskunnalle.

Sellaisen se sai, mutta ääniradiota varten perustettiin osakeyhtiö. Innolla mukaan tuli monenlaista väkeä. Muodollisesti pätevimpiä lienee ollut yleisradiokokemusta omannut Ismo Nykänen, josta tuli ohjelmapäällikkö.

Kirjassa Nykäsen ja Ranniston näkemyksiä täydentävät muiden alkuaikojen ohjelmantekijöiden puheenvuorot. Lukuisat mukaan upotetut näkökulmat kyllä erottuvat, mutta kokonaisuus hahmottuu hieman työläästi, sillä aina ei ole helppo pitää mielessä, kenen ajatuksista kulloinkin on kyse. Muistelijoita on runsaasti ja ajatus tuntuu kulkevan yhdensuuntaisesti.

Vaikka meno kanavalla ja oheistoimissa oli kerronnan sävyistä päätellen melko lailla miesmäistä, mukana oli osaavia naisia, jotka jatkoivat sittemmin uraansa muualla, esimerkiksi Reetta Kivihalme ja Katariina Wilska Yleisradiossa.

Ainakin Tampereella kotimaisen populaarikulttuurin noususuhdanne satoi paikallisradion laariin. Elettiin Manse-rockin kultaisia vuosia, ja se sai kanavalla kuulua. Juice Leskinen, Pate Mustajärvi, tamperelaistunut Dave Lindholm ja Eput olivat toistuvia studiovieraita, joiden musiikki viipyi myös levylautasella. Ysiviisseiskalle ohjelmia laativat lukuisat alueen rock-kulttuurin ja -journalismin toimijat. Muun muassa rocklehti Soundiin kirjoittaneet Juho Juntunen ja Waldemar Wallenius. Musiikkiohjelmia tekivät sekä rockbisneksen vaikuttaja Tapio Korjus että Poko Rekordsin johtaja Kari ”Epe” Helenius, joka kuitenkin toimi Pertti Ström -pseudonyymin takaa.

Tunnetuista tekijöistä mainittakoon suomalaisen radioviihteen klassikoksi sittemmin sementoitu Alivaltiosihteeri. Se aloitti esimuodossaan tamperelaisessa paikallisradiossa, ja ohjelma oli nimeltään Naurun remakkaa.

Nykänen ja Rannisto tähdentävät, että Radio 957 ei ollut yksinomaan rockradio tai ylipäätään pelkkä musiikkiradio. Toimittajat tekivät kunnianhimoista paikallisohjelmaa, jossa ei säikähdetty kuntapäättäjien kiemuroiden setvimistä. Tämä johti konflikteihin poliitikkojen kanssa, mutta avasi myös kunnallisen päätöksenteon prosesseja, viimeistään kun mikrofoni vietiin valtuustosaliin.

Koska Tampere oli kahdella joukkueellaan vahva jääkiekkokaupunki, oli selvää, että Ilveksen ja Tapparan otteluselostukset kuuluivat eetterissä. Ohjelmatyö oli kiitollista, sillä tamperelaisseurat menestyivät SM-liigassa. Paikallisradiossa oli tekemisen meininkiä ja oltiin vahvassa myötätuulessa.

Ketterä haastaja

Kirjan alaotsikon lupaama yltiöpäisyys viittaa juuri tekijöiden pelottomuuteen ja heittäytymiseen. Kirjoittajat huomauttavat, että toimittajat olivat suunnilleen samaa ikäluokkaa, monet Tampereen tiedotusopin kasvatteja, jotka osasivat laittaa omaan arvoonsa mainostajien halun sekaantua ohjelmasisältöihin. Vaikka tekijät olivat punaisena pidetyn toimittajakoulutuksen kasvatteja, puheenvuoroista saa käsityksen, että ajat olivat muuttuneet eikä paikalliskanava katsonut maailmaa marxilaisten silmälasien lävitse.

Kirjoittajat osoittavat, että uusina viestiminä paikallisradiot pystyivät ketteryydellään ja rohkeudellaan haastamaan suurempiaan myös ulkomaanuutisoinnissa. Elettiin kylmän sodan, suomettumisen ja Neuvostoliiton loppuaikoja. Syksyllä 1988 Neuvosto-Viron kirjailijaliitto erosi isäntämaan emoseurasta. Ysiviisseiskan toimittajat salakuljettivat Tallinnan-tuomisinaan autenttista tallennemateriaalia kuulijoille. Samoihin aikoihin Tampereen studioon kulkeutui kasetilla myös Villu Tammen J.M.K.E-bändin Tere perestroika, jossa muutosta enteili Suomenlahden eteläpuolen nuori ääni.

Tempaukset ja monenlainen rynniminen oli muistelijoiden mukaan tärkeää. Tällaista kilpailijat ilmeisesti katsoivat syrjäkarein. Muun muassa alueen printtimedia pyrki kampittamaan harrastelijoina pitämiään paikallisradiotoimijoita. Mutta osaaminen, tuoreus ja rämäpäisyys eivät jääneet huomaamatta median kentällä.

Taitoa tuli lisää ja itseoppineet kyvyt kelpasivat vaikkapa Yleisradiolle, kun sen oli aika reagoida eetteriherruuden kaapanneiden haasteeseen. Sitä se teki rekrytoimalla paikallisradioiden lahjakkuuksia ja järjestämällä kanavaprofiilinsa uudelleen vuoden 1990 uudistuksessa. Ylen populaarikulttuurikanava Radiomafia nappasi monia Radio Ysiviisseiskan tekijöitä ja tuotteita, kuten Alivaltiosihteerin.

Talousahdinko vei kokeilevuuden

Kieltämättä kirja on sankarijournalistien oikeassa olemisen tarinaa, jossa kaupalliset radiot ryhtyvät tekemään kunnianhimoista ohjelmaa läheltä, tonkivat paikallispäättäjien roskasankoja ja haastavat kangistuneena pidetyn Yleisradion. Juuri tämä pysähtyneen viestintäilmaston haastaminen lienee yksi tärkeimmistä paikallisradioiden alkuinnostuksen tuomista muutoksista. Uudet äänet osoittivat, että näinkin voidaan toimia. Ehkäpä eetterin rettelöitsijöiksi ymmärretyt nuoret idealistit tekivät ohjelmineen samaa sähköiselle medialle kuin hieman aiemmin punk-rock oli tehnyt musiikkiteollisuudelle.  Tuoreet voimat sekoittivat pakan, mutta bisneksen ja viestintäpolitiikan kiemurat kesyttivät tekijät.

Isommassa kuvassa talouden nousukiito kääntyi lamaksi ja toimituksia supistetiin. Konsultit esittelivät ratkaisuksi formaatteja, soittolistoja ja ketjuuntumista. Ysiviisseiska onkin käynyt lävitse monenlaista ja jopa lopettanut välillä toimintansa. Näihin vaiheisiin ei teoksessa mennä. Nykyinen Radio 957 on osa saksalaista Bauer Media -yhtiötä.

Antoisinta Nykäsen ja Rannikon teoksessa on tekijöiden omakohtaiset aikalaistodistukset. Takavuosien innostus välittyy. Menneistä kannetaan myös jonkin verran kaunoja. Tällöin eritoten liiketoimintaa vetäneet saavat suorasukaisia arvioita. Kun puolustukselle ei ole sijaa, kirja kärsii hivenen yksipuolisuudesta, mutta värikkyyttä ei puutu. Tärkeää on myös se, että paikallisradioiden pioneerityö tulee kerrottua tekijöiden näkökulmasta.