Taistelu vapaudesta: Ukrainan tie kohti demokratiaa ja rauhaa on kansainväliselle lukijakunnalle kirjoitettu subjektiivinen ja suorapuheinen suunvuoro itsenäisen Ukrainan historiasta ja poliittisesta elämästä. Sen kirjoittaja Julija Mendel (s. 1986) on opiskellut Ukrainan kirjallisuutta ja laatinut siitä 2012 väitöskirjan, jonka hänen professorinsa suostui lukemaan vasta lahjuksia saatuaan. Kirjan keskeisin henkilö on Volodymyr Zelenskyi ( s. 1978), joka astui presidentin virkaan toukokuussa 2019.

Nuoresta iästään huolimatta Mendel oli jo kokenut, monipuolinen toimittaja, kun hänet valittiin kesäkuun alussa 2019 presidentti Zelenskyin kansliaan lehdistösihteeriksi kolmesta tuhannesta hakijasta. Hän puhuu ukrainaa, venäjää ja englantia. Hän teki jo opiskeluvuosinaan töitä uutistoimittajana ja kirjeenvaihtajana sekä Ukrainan että useiden muiden maiden tiedotusvälineille. Ennen kanslia-aikaansa ja sen kuluessa hän kirjoitti mm. The New York Timesille, Public Europelle, Vicelle, World Affairille, Der Spiegelille ja Washington Postille ja teki televisioraportteja amerikkalaisille uutiskanaville, CNN:lle, MSNBC:lle ja Fox Newsille. – Viimeksi mainittua eivät kaikki lisäisi ansioluetteloonsa.

Taistelu vapaudesta ei sisällä värivalokuvia eikä karttoja. Pelkkä teksti riittää; se on ihan tarpeeksi värikästä. Kirjassa ei ole myöskään hakemistoa eikä luetteloa tekijän mahdollisesti käyttämistä lähteistä. Antti Immosen suomennos on luontevaa ja vivahteikasta kuten ilmeisesti alkutekstikin. Muutamat ukrainalaiset nimet tosin näyttävät oudoilta, kun niissä on käytetty heittomerkkejä (esim. Ah’metov, Kuh’ta, H’erson).

Mendel alustaa Taistelua vapaudesta kolmella alkutekstillä: lyhyellä historialla, alkulauseella ja esipuheella. ”Modernin ja itsenäisen Ukrainan lyhyessä historiassa” hän luettelee 1991 Neuvostoliitosta irtautuneen maan merkittäviä poliittisia tapahtumia päivämäärineen ja vuosilukuineen ja kertoo niistä muutamalla sanalla. Hän aloittaa luettelon jo 1990 tapahtuneella graniittivallankumouksella, jota pidetään Ukrainan ensimmäisenä suurena poliittisena mielenilmauksena. Siinä näet vastustettiin kuulumista Neuvostoliittoon. Luettelo loppuu Venäjän hyökkäykseen 24.2.2022.

Vain parisivuinen ja paatoksellinen ”Tekijän alkulause” on selvästi suunnattu englanninkielisille lukijoille, joilla on vähän tietoa ukrainalaisten menneisyydestä. Mendel muistuttaa siinä maansa yli tuhatvuotisesta historiasta sekä monikansallisen ja moniuskontoisen kulttuurin merkityksestä. Hän puhuu nimenomaan länsimielisen uuden sukupolven äänellä todetessaan, että Ukrainan ylväs kansa haluaa itsepintaisesti säilyttää maansa vapaana ja itsenäisenä osana Eurooppaa.

Tarvitsen ammuksia, en kyytiä.

Mendel otsikoi 12-sivuisen esipuheensa tällä Zelenskyn jo siivekkääksi muuttuneella lausahduksella, jolla presidentti osoitti, ettei hän jätä maataan, eikä hänen puolisonsa Olenakaan jättänyt, vaan jäi lapsineen maahan kannustaakseen ja auttaakseen kansalaisia. Myöskään Mendel ei lähtenyt maanpakoon, vaikka amerikkalaiset sitä mahdollisuutta hänelle tarjosivat – siirtyi vain joksikin aikaa Lviviin. Hän aloittaa räjähdysten ja ilmahälytyssireenien aiheuttamasta aamuherätyksestä Kiovassa 24.2.2022, kun Vladimir Putin oli aloittanut ”erikoisoperaation Ukrainan puhdistamiseksi natseista”.

Ukrainalaisten oli vaikea uskoa, että heidän maahansa oli hyökätty, vaikka Venäjä oli 2014 valloittanut Krimin niemimaan ja miehittänyt maan itäiset osat sekä keskittänyt 150 000 sotilasta Ukrainan rajoille, vaikka Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu oli kertonut venäläisten suunnittelevan Kiovan piirittämistä sekä valmistelevan Zelenskyn salamurhaa ja nukkehallituksen asettamista maahan ja vaikka Ukrainan armeija oli taisteluvalmiudessa ja pommisuojat olivat käyttökunnossa. – Tuosta tilanteesta Mendel siirtyy luontevasti kertomaan alkaneen sodan sankarista, Volodymyr Zelenskystä, hänen elämänvaiheistaan, urasta sekä noususta jakautuneen kansan presidentiksi.

Päästyään varsinaiseen Taisteluun vapaudesta Mendel täydentää huomioitaan presidentti Zelenskyistä kirjan 12 alaluvussa. Hän käsittelee niissä mm. presidentin vaalivoittoa, tiimiä, neuvottelutaitoa ja suhdetta lehdistöön. Hän kuvaa lisäksi Ukrainan kielioloja, korruptiota, oligarkkeja, disinformaation levittämistä, maksettuja ja spontaaneja mielenosoituksia sekä demokratiassa elämään oppimista. Otsikoiden alta löytyy monia muita kutkuttavia aiheita, mm. Moldovan ja Transnistrian kysymys, Donald Trumpin vaatimukset Hunter Bidenin toimien tutkimiseksi sekä ukrainalaisten seksuaalinen villiintyminen kommunismin jälkeen.

Mendel kertoo myös omasta matkastaan presidentin lehdistösihteeriksi, vaikka hän kokeekin vaikeaksi kirjoittaa itsestään, sillä Ukrainassa ei yksilöllä ja persoonalla ole Neuvostoliiton ajan jälkeenkään katsottu olevan merkitystä. Itsestään kirjoittamista pidetään merkkinä narsismista ja poliittisena provokaationa toisin kuin Yhdysvalloissa, missä nuoria opetetaan jo koulussa kirjoittamaan henkilökohtaisia lausuntoja. Mendelin ympäristössä on rohkaisemisen sijaan vallinnut pelkoja tottelevaisuus.

Vanhan ja uuden sukupolven presidentit

Länsimaisten tarkkailijoiden mielikuvissa Ukraina pysyi Neuvostoliiton jälkeisen ajan syrjäseutuna ja ukrainalaiset näyttivät samaistuvan talonpoikiin. Itsenäisen maan viides presidentti, Petro Porošhenko (vallassa kesäkuusta 2014 toukokuuhun 2019), ihastui tuohon yksinkertaistettuun kuvaan ja tyrkytti sitä maailmalle torjuen moninaisuuden, monimutkaisuuden ja ristiriitaisuuden. Hän myös jatkoi Ukrainan politiikassa harrastettua vastakkaisuuksien lietsomista. Hän koetti synnyttää eripuraa peukaloimalla pelkoja ja traumoja sekä nostattamalla vastakkaisuutta isänmaallisuuden ja kielen perusteella.

Kun Ukrainalle valittiin maalis-huhtikuun 2019 vaaleissa kuudes presidentti, ehdokkaita oli kahdeksan, ja yksi heistä oli Volodymyr Zelenskyi, venäjänkielinen juutalainen, joka tuli politiikan ulkopuolelta. Hän oli näyttelijä ja liikemies, jolla oli myös oikeustieteen tutkinto erikoisalana perustuslaki. Hän ilmoitti pyrkivänsä rauhaan ja vastustavansa korruptiota. Vaalitaistelun aikana Zelenskyi haastoi Porošenkon väittelyyn Kiovan olympiastadionille. Siellä hän sanoi kilpakumppanilleen – ja samalla koko vanhalle kaartille – suoraan: ”En ole teidän vastustajanne. Olen teidän tuomarinne.”

Kansan palvelija -puolueen edustaja Zelenskyin uusi ideologia – kansan yhtenäisyys – voitti vaaleissa Porošenkon negatiivisen strategian. Ensimmäisellä kierroksella Zelenskyi sai äänistä 30,2 ja Porošenko 16 prosenttia; toisella kierroksella Zelenskyistä tuli Ukrainan presidentti 73,2 prosentin äänienemmistöllä Porošenkon 24,5 prosenttia vastaan.

Zelenskyi oli poliittisesti kokematon, mutta hänen näyttelijänuransa antoi potkua hänen poliittiselle nousulleen ja itsevarmuutta hän sai myös rakentamansa bisnesimperiumin menestyksestä. Kansa tunsi vuosien takaa hänen Kvartal 95 -ryhmänsä televisio-ohjelmat ja niiden kansalle suunnatun kepeän, usein rajoja rikkovan ja hulvattoman huumorin. Zelenskyi irvaili esityksissään kaikkia – menestyviä, vallanpitäjiä, poliisia, juoppoja ja mustasukkaista aviomiestäkin. Ohjelmissaan hän käsitteli venäläisiä terävän satiirin keinoin, ja Krimin valloituksesta 2014 lähtien myös Putin joutui vitsien kohteeksi.

Komediaohjelmien lisäksi Zelenskyi teki elokuvia, televisiosarjoja, musikaaleja ja animaatioita. Hän lainasi äänensä karhuherra Paddingtonille ja tanssi tähtien kanssa voittaen vuoden 2006 version. Televisiosarjoista varsinkin Kansan palvelija, jossa kommentoitiin Ukrainan asioiden tilaa ja jossa hän esitti korruptiota vastaa taistelevaa presidenttiä, vaikutti hänen menestykseensä presidentinvaaleissa. Sarja alkoi vuonna 2015; toinen osa esitettiin 2016 ja kolmas osa juuri ennen presidentinvaaleja 2019.

Stand up -komiikan kautta Zelenskyi solmi yhteyksiä myös vaikutusvaltaisiin ihmisiin ja sai näköalan poliittiseen luokkaan, liike-elämän vaikuttajiin, mediapersooniin ja  kommentaattoreihin. Luonnehtiessaan Ukrainan vanhaa poliittista eliittiä Mendel lataa täyslaidallisen: Eliitti vakuutti Eurooppa-myönteisyyttään, mutta ei halunnut muuttua itse eurooppalaiseksi edes minuutin ajaksi tai olla tilivelvollisia kenellekään. Se oli turmeltunut, eikä kukaan kieltäytynyt poliittisista lahjuksista. Veroviraston päällikkö kavalsi varoja 74 miljoonan euron edestä. Porošenkon korruptioskandaaleissa ryvettynyt lähipiiri vastusti tekopyhänä muutoksia, ja hänen kätyrinsä kuppasivat armeijaa rikastuakseen. Pöyhkeä eliitti rellesti, ja neuvostoaikaiset luikurit haalivat itselleen varoja valtion kassasta.

Presidentin tiimi

Vaalikampanjansa aikana Zelenskyllä oli apunaan nuorten uudistusmielisten työryhmä, johon hän etsi presidentiksi noustuaan lisää rehellisiä ja lojaaleja maailmanparantajia. Hän perusti erityisen ”digitaalisen muutoksen ministeriön”, johon palkattiin nuoria it-alan työntekijöitä. Digitalisaatio helpotti ja nopeutti asiointia ja karsi korruptiota poistaessaan inhimillisiä välikäsiä. Nuorista avustajista, virkailijoista ja ministereistä useimmilla ei kuitenkaan ollut aikaisempaa poliittista kokemusta, eikä kovin paljon kokemusta ollut myöskään niillä 252:llä Kansan palvelija -puolueen edustajalla, jotka valittiin 450-paikkaiseen parlamenttiin.

Uudistusmieliset pyrkivät kuitenkin kaatamaan vanhoja käytäntöjä, vaikka puolueella ei ollut tarpeeksi asiantuntevaa väkeä hoitamaan julkishallinnon asioita. Elokuuhun 2019 mennessä Zelenskyi kannattajineen oli silti tehnyt jo yli 150 lakiehdotusta. Presidentti oli työnarkomaani ja hän vaati tehokkuutta myös alaisiltaan, eivätkä kaikki kestäneet painetta tai pystyneet irtautumaan vanhoista kaavoista. Zelenskyi valvoi uudistuksia, valitsi lakiluonnokset, teki niihin muutoksia ja parannusehdotuksia, mutta myös kuunteli ja rakensi yhteisymmärrystä.

Presidentin tiimin kokemuksen ja oikeanlaisen asiantuntemuksen puute sekä jäsenten keskinäinen valtataistelu aiheuttivat, että vuosi 2020 oli ensimmäistä hankalampi. Osansa ongelmiin antoivat myös useat ennustamattomat tapahtumat: tammikuussa Iranissa ammuttiin alas ukrainalainen lentokone, ja turmassa kuoli 167 henkeä. COVID-19 -pandemia riehui maaliskuusta lähtien, eikä pääministeri Oleksi Hontšaryk pystynyt laatimaan sen hoitamiseksi mitään suunnitelmaa. Terveydenhuolto oli läpeensä korruptoitunut, eikä pandemiasta laadittu luotettavia tilastoja. Alkuun puuttui varusteita, testejä, maskeja ja ruiskuja, mutta vuoden lopulla tilanne alkoi parantua ja happilaitteitakin saatiin. Zelenskyi itse sai koronan marraskuussa.

Zelenskyi ei sietänyt ympärillään tekopyhyyttä eikä oman edun tavoittelua. Hallinto joutui taistelemaan myös venäläisten levittämää ja sisäistä disinformaatiota vastaan. Pääministeri sai lähteä vuodettuaan julkisuuteen tallenteen, jossa hän mustamaalasi presidenttiä. Muitakin henkilöitä erotettiin, kun he mustamaalasivat presidenttiä ja puoluetta tai levittivät salaliittoteorioita. Lähtöpassin sai myös lahjusten vastaanottamisesta ja rattijuoppoudesta.

Edellinen presidentti Porošenko väitti Zelenskyiä Venäjä-mieliseksi, vaikka itse vehkeili Putinin kätyrien kanssa. Mendel ilmaisee räväkästi käsityksensä Putinista, jota hän pääsi seuraamaan neuvottelussa Zelenskyin kanssa. Hän toteaa, että vanhanaikaisella Putinilla on vanhanaikainen ideologia sekä vanhat periaatteet, vanhat tavat ja vanhat ajatukset. Hän sanoo tämän olevan vähäpuheinen ja välttelevän suoria vastauksia sekä valehtelevan häpeämättä. Mendel huomauttaa Putinin jo pitkään luoneen kuvaa itsestään diktaattorina ja hirviönä, joka pystyy kylvämään massatuhoa, sotaa ja kauhua, niin että on unohtanut, kuinka pitää toimia neuvotteluissa. Putin osaa käyttää vain kiristystä ja sodan välineitä neuvotteluihin.

Yli kahteenkymmeneen vuoteen kukaan ei ollut asettunut Putinia vastaan tai halunnut kertoa hänelle huonoja uutisia, mutta Zelenskyi uskalsi. Mendelin mielestä tämä on neuvottelijana suoranainen mestari, joka valmistautuu etukäteen, tietää mistä puhuu, sanoo kaiken tarvittavan ja tekee muistiinpanoja. Zelenskyi myös torjuu vanhat oletukset ja puhuu pragmaattisesti kouriintuntuvista ja toteuttamiskelpoisista lähestymistavoista.

Kommunikaatio-ongelma

Neuvostoliiton aikana Ukrainan virallinen kieli oli venäjä. Itsenäisessä maassa virallinen kieli on ukraina, jota puhuu kotikielenään noin 75 prosenttia väestöstä ja venäjää noin 18 prosenttia. Monet puhuvat kumpaakin kieltä yhtä hyvin. Lisäksi maassa puhutaan useita alueellisia kieliä, mm. armeniaa, puolaa, romaniaa, unkaria ja valkovenäjää. Zelenskyin kotikieli on venäjä, mutta hän on halunnut tehdä ukrainasta maan virallisen kielen ja puhuu sitä useimmissa neuvotteluissa, haastatteluissa, puheissa ja puheluissa. Hän myös haluaa poistaa Venäjältä yksinoikeuden venäjän kieleen sekä kumota ajatuksen, että venäjän puhuminen on poliittinen kysymys.

Vielä vaalikampanjansa aikana Zelenskyi antoi hyvin vähän haastatteluja ja presidentiksi tultuaankin hän oli varsin hiljaa. Hänen tiiminsä johtajisto vastasi viestinnästä ja katsoi, ettei mediaa tarvita presidentin ja yleisön välissä, vaan poliittisen viestinnän kuuluu tulla suoraan presidentiltä. Myös kansliapäällikkö Andri Bohdan totesi vuorovaikutuksen tapahtuvan ilman toimittajia, jotka tietenkin suivaantuivat. Mendelkin joutui tulilinjalle haastattelujen antamisesta ulkomaisille viestimille, vaikka Zelenskyi oli itse hyväksynyt ne. Tietojen vuotamisestakin häntä syytettiin.

Tiimin vanhanaikainen lähestymistapa hankaloitti Mendelin mielestä presidentin viestien perillemenoa, ja hän uskoi, että presidentin kuva julkisuudessa vääristyi, kun tiimi ei päästänyt Zelenskyiä puhumaan lehdistölle. Vastustajat täyttivät nopeasti hiljaisuuden aiheuttaman informaatiotyhjiön kritiikillään ja disinformaatiollaan. Entinen presidentti Porošenko ei väistynyt vaalien jälkeen syrjään, vaan lietsoi edelleen kahtiajakoa ja näki vaikenemisen osoittavan Zelenskyin Venäjä-mielisyyttä. Presidenttiä esittäen hän kävi ulkomailla tapaamassa johtohenkilöitä. Hän myös hyökkäsi Zelenskyiä vastaan useilla mediakanavillaan suoltaen valheita ja sabotoiden presidentin yrityksiä luoda hyviä suhteita. Hän myös junaili mielenosoituksia hallituksen säädöksiä vastaan.

Zelenskyi nautti kansansuosiota kahdeksan kuukautta, mutta tammikuussa 2020 hänen kannatuksensa oli laskenut 59 prosenttiin. Helmikuussa kansliapäällikkö vapautettiin tehtävistään ja strategiaa vaihdettiin: presidentti ryhtyi pitämään lehdistötilaisuuksia ja puheita sekä antamaan vastauksia kotimaisen ja ulkomaisen median kysymyksiin. Keväällä suhde toimittajiin ja mediaan parani. Presidentin kanslia oppi myös kommunikoimaan paljastamatta salaisuuksia, loukkaamatta vastustajia tai levittämättä valheita.

Venäläiset televisiokanavat, asiantuntijat ja verkkobloggaajat olivat jatkuvasti suoltaneet tarinaa, että Ukrainassa sorretaan venäjänkielisiä. Tuon sorron he katsoivat oikeuttaneen venäjänkielisen väestön ”puolustamisen” ”natseja” vastaan eli Krimin ja Donbassin valtauksen 2014 ja vuoden 2022 sodan. Tuon propagandan varjolla ”puolustajat” raiskasivat, kiduttivat ja surmasivat viattomia siviilejä ja ryöstivät heidän kotejaan. – Venäjän hyökkäyksen jälkeen 2022 venäjän kieli alettiin yhdistää epäinhimillisyyteen ja vihamielisyyteen. Monet vaihtoivat kielensä ukrainaan jo ennen invaasiota, mutta varsinkin sen jälkeen ihmiset häpesivät puhua venäjää.

Oligarkkeja ja valeuutisia

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen oligarkit olivat ottaneet haltuunsa Ukrainan öljy-, kaasu-, maatalous-, kaivostoiminta- ja telekommunikaatioyritykset. He olivat jakaneet nämä tärkeimmät varallisuuslähteet ja luoneet monopoleja entisistä valtion omistamista yrityksistä. Kontrolloidessaan radiota, televisiota, yrityksiä, maaomaisuutta ja hyödyllisiä mineraaleja he tukahduttivat kilpailun, estivät uusien yritysten synnyn ja vaikuttivat samalla ihmisten elantoon. Korruptio rehotti kaikkialla, ja monopolit tukahduttivat kilpailun. Ulkomaiset sijoittajat eivät luottaneet siihen, että saisivat reiluja sopimuksia.

Suurpääomanomistajat panivat liikkeelle kielteisiä ja valheellisia huhuja sekä sulkivat yrityksiä aiheuttaen työttömyyttä. Taloudellisesti menestyneitä oligarkkeja ujuttautui politiikkaan ja nousi jopa ministeriksi. Lahjuksin ja suostutellen he saivat tahtonsa läpi. Poliittisen vaikutusvallan riisuminen oli vaikeaa, sillä yhteistyön ja vastakkainasettelun järjestelmä valtion ja oligarkkien välillä oli hyvin vakiintunut. 1990-luvun ajan hallitukset vaihtuivat tiheään, mikä antoi vaikutelman epävakaasta ja heikosta maasta.

Joitakin yrityksiä päästä eroon oligarkeista oli toki ilmennyt jo ennen Zelenskyin valintaa, ja vuodesta 2014 lähtien oli puhuttu ”deoligarkisoinnista”, mutta suunnitelmaa sen toteuttamiseksi ei ollut. Vanha järjestelmä piti pintansa, vaikka Porošenkon aikana itsenäisessä Ukrainassa tehtiin enemmän oligarkkien valtaa rajoittavia uudistuksia kuin sitä ennen. Yksi yritys kampittaa oligarkkeja sai alkunsa, kun kansainväliset organisaatiot ja Ukrainan poliittinen johto ottivat haltuunsa pahasti korruptoituneen maan suurimman pankin, Privatbankin, josta maan koko talousjärjestelmä oli riippuvainen. Kun hallitus kansallisti 2016 epämääräisten luotottamiskäytäntöjen takia maksukyvyttömyyden partaalle joutuneen pankin, sen enemmistöosakas Ihor Kolomoiskyi lähti maapakoon, mutta palasi taas 2019.

Zelenskyin presidentinvaalivoittoon 2019 vaikutti vahvasti se, että äänestäjät halusivat presidentin, joka omistautuisi oligarkkien vallan riisumiseen. Presidentillä oli kuitenkin  vaikeuksia saada kansa ymmärtämään niitä poliittisia kompromisseja, joita hän joutui alkuun tekemään estääkseen oligarkkeja pilaamasta hänen kaikkia suunnitelmiaan.

Eräs räikeä esimerkki oligarkkien vaikutusyrityksistä tuli esiin syksyllä 2019, kun Ihor Kolomoiskyi kerskui, kuinka paljon vaikutusvaltaa hänellä oli Zelenskyiin. Porošenko puolestaan käytti tilaisuutta hyväkseen mustamaalatakseen uutta presidenttiä. Kun Saksan liittokansleri Angela Merkel tiedusteli kuulemistaan tarinoista, Zelenskyi vastasi napakasti, ettei Kolomoiskyillä ollut mitään osaa hallituksessa, ettei yksikään hallituksen virkailija ollut missään tekemisissä oligarkin kanssa ja ettei kukaan neuvotellut hänen kanssaan hallituksen nimissä. Merkel arvioi Zelenskyin puhuvan totta, ja tämä sai Merkelistä tukijan monissa kysymyksissä ja vahvan liittolaisen neuvotteluihinsa Venäjän kanssa.

Hyppy neuvostojärjestelmästä demokratiaan

Mendel toteaa ukrainalaisten ajatelleen naiivisti, että demokratia pärjäisi itsestään, kun he ovat sen kerran saaneet, mutta he ovat olleet väärässä. Demokratiaa on vaalittava ja hoidettava. Ukrainalaiset tarvitsevat vuosikymmeniä oppiakseen demokratian säännöt ja tavat. Heidän on opittava kunnioittamaan toistensa eroja ja samalla hyväksyttävä ne asiat, jotka yhdistävät heitä ja tekevät heistä ukrainalaisia. He eivät saa sanoa mitä tahansa tai olettaa, että mikä tahansa on luvallista. Demokratiaa on mahdotonta rakentaa ilman vapautta puhua totta, mutta on myös välttämätöntä elättää yleisesti hyväksyttyä ymmärrystä siitä, mikä on totta. Eikä ole vapautta päästää suustaan mitä tahansa.

Vapautta ja demokratiaa ei voi rakentaa valheiden perustalle, mutta valheet leviävät verkossa nopeasti ja usein hukuttavat alleen vastuulliset äänet. Zelenskyin vastustajat ovat yrittäneet luoda verkkoon mielikuvaa presidentistä pelkurina, öykkärinä tai typeryksenä ja nostattaneet häntä vastaan myös mielenosoituksia. Mendelin he ovat leimanneet typeräksi, epäammattimaiseksi ja rumaksi sekä väittäneet, ettei hän osaa käyttäytyä eikä pukeutua. Tukkakin hänellä on muka kuin harakanpesä.

Oppositiopuolueen ylläpitämät bottifarmit ovat vuoden 2014 ”arvokkuuden vallankumouksen” jälkeen levittäneet jopa väärennettyjä mielipidemittaustuloksia. – Ukrainalaiset tietänevät, mitä tuo vallankumous tarkoittaa, mutta ulkomaiset lukijat eivät, eikä Mendel täsmennä, mitä se tarkalleen merkitsee. Krimin valloitusta? Donbassin miehittämistä? Sitä, että venäläiset alkoivat puhua ukrainalaisista ”natseina”?

Ne venäläismieliset ukrainalaiset, jotka työskentelevät Venäjän turvallisuuspalvelulle levittäen disinformaatiota, pyrkivät edelleen luomaan kaaosta, vihaa, eripuraa ja pelkoa. Mendel suhtautuu kuitenkin tulevaisuuteen toiveikkaasti kuten presidentti Zelenskyikin, joka uskoo, että Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen syntyneellä Ukrainan uudella sukupolvella on aiempia parempi ymmärrys itsenäisyydestä ja vapaudesta ja että tämä sukupolvi on valmis ja pystyvä rakentamaan vahvan valtion. Tuo sukupolvi on päättänyt palauttaa kadotetun ukrainalaisen perinnön ja luoda itselleen elinvoimaisen nykyaikaisen identiteetin. Mendel kirjoittaa:

Me ukrainalaiset emme anna ikinä periksi – emme Venäjälle, pelolle tai millekään muulle pahalle. (s. 250)

Sota on vielä kesken. Saa nähdä, miten käy.