Sata vuotta täyttävän Kalevalaseuran vuosikirjan rikas ja antoisa juhlanumero Paradigma herättää jo nimellään kysymyksen: voiko ihmis- ja yhteiskuntatieteissä puhua paradigmoista? Kun fyysikko Thomas Kuhn teoksellaan Tieteellisten vallankumousten rakenne (1962) toi paradigman käsitteen oppihistorialliseen keskusteluun, hän tarkoitti luonnontieteitä. Niissä tieteiden ontologiset ja epistemologiset lähtökohdat ovat paradigmaattisesti muuttuneet.

Sen jälkeen, kun Isaac Newton luonnontieteiden suurella vuosisadalla 1600-luvulla oli esittänyt teorian kappaleitten välisestä vetovoimasta, eivät fyysikot enää voineet harjoittaa tutkimusta aikaisempien teoreettisten oletusten pohjalta. Sama vaikutus oli Albert Einsteinin yleisellä suhteellisuusteorialla 1900-luvulla. Ihmistieteiden laita on kuitenkin toisin. On kyseenalaista romuttiko 1900-luvun lopun sosiaalinen konstruktivismi tutkimuksessa todella positivismin vai jäikö tutkijoille edelleen mahdollisuus valita, tavoitellako varmoja faktoja ja kausaalisuhteita vai eri näkökulmista avautuvaa tutkimuskohteen ymmärrystä.

Ihmistieteissä on toki nähtävissä diskursiivisia käänteitä. Valtadiskurssin vaihtuessa jää kuitenkin tilaa myös vaihtoehtoisille diskursseille. Esimerkiksi kansatieteessä vaikutti Helena Ruotsalan artikkelin mukaan 1950- ja 1960-luvuilla Helsingin yliopistossa perinteinen identiteettipolitiikkaa palveleva kansanelämäntutkimus, kun taas Ilmar Talve kotiutti Turun yliopistoon anglo-amerikkalaisen sosiologisia ja antropologisia teorioita hyödyntävän ja erilaisiin, myös moderneihin yhteisöihin kohdistuvan tutkimuksen. Oli syntynyt kaksi koulukuntaa mutta ei ehkä paradigmaa.

Paradigman kirjoittajat kertovat sadan vuoden aikana tapahtuneista metodisista ja teoreettisista käänteistä, joita tutkijat tieteenaloillaan tekivät. Samalla kirjoittavat tunnistavat uusien ”paradigmojen” katveessa akanvirtoja, joissa valtavirran sivuuttama teoria tai metodi edelleen vaikuttaa vaihtoehtona. Esimerkiksi Jyrki Pöystin ja Tiina Sepän artikkelin mukaan Kaarle Krohnin ja Väinö Salmisen eeppisiä kansanrunoja koskevassa riitelyssä ei ensisijaisesti ollut kysymys tieteellisestä vallankumouksesta vaan tiedeyhteisön sisäisestä valtakilpailusta. Sen sijaan myöhempi, Kaarle Krohnin historiallis-maantieteellisen lähestyvä metodin korvautuminen runojen kognitiivisella tulkinnalla oli pysyväksi jäävä tutkimusotteen muutos, jota Eija Stark artikkelissaan kuvaa viittaamalla historiantutkimuksessa saman aikaisesti esille nousseeseen mentaliteettihistoriaan. Uusi kognitiivinen tulkinta merkitsi metodisesti kuolleiden arkistotekstien korvautumista kertojaesityksillä. Positivismin jäljet, tyypittely, kvantifiointi ja tarkka ajoitus, saivat tilalleen hermeneuttisen tulkinnan, jossa tutkijan ymmärrys ja kertojan kokemustieto kohtaavat.

Paradigma-antologian artikkelit käsittelevät erikseen folkloristiikan, etnologian, kielihistorian ja uskontotieteen paradigmaattista kehitystä. Yliopistojen tiederakenteen muuttuessa on tullut tavaksi käyttää tiedonaloja kokoavia nimikkeitä kuten kulttuurintutkimus ja perinteentutkimus. Uudet nimikkeet avaavat niin sanottujen kansallisten tieteiden ovia kansainvälisille tutkimusaiheille ja lähestymistavoille. Antologia osoittaa, että historiallisesti identifioituneiden tieteiden kehityksen seuraaminen erillisinä tarjoaa kuitenkin antoisia lähikuvia diskurssien muuttumisesta.

Oppihistorian vakiokysymyksiä on sisäsyntyisten (intrinsic) ja ulkoa juontuvien (extrinsic) tekijöiden osuus tieteiden kehityksessä. Sisäsyntyisten muutosten näkemyksen mukaan tutkijoiden piirissä kehittyy paineita paneutua uusiin aiheisiin ja omaksua uusia tutkimusotteita. Ulkoa tulevien muutostekijöiden näkemyksen mukaan taas ympärillä olevan yhteiskunnan ja kulttuurin muuttuvat rakenteet pakottavat tiedettä muuttumaan.

Ulkoisten tekijöiden näkemyksen mukaisesti Suomessa kansakunnan rakentamisen kaudella folkloristiikka ja kansatiede tutkivat kansallista identiteettiä rakentavia aiheita ja aineistoja. Kansallismielisyyden haaksirikko toisen maailmansodan jälkeen yhdessä nopean kaupungistumisen kanssa puolestaan monipuolistivat tutkimuskohteita ja avasivat tilaa kansainväliselle teorianmuodostukselle. Folkloristiikassa historiallis-maantieteellinen metodi sai väistyä sosiokulttuurisen katseen tieltä.

Toisaalta Helena Ruotsalan kuvaama Turun yliopiston kansatieteen harjoituksen modernisoituminen on esimerkki tieteen sisäsyntyisestä muuttumisesta. Ilmar Talven tutkijakohtaisesti omaksumat sosiologiset metakäsitteet korvasivat kansanelämän lähitarkkailun. Paradigman artikkeleissa ulkoisista rakenteista johtuvien muutostekijöiden paineet ovat yleensä piilossa.

Identiteetin vahvistamisesta yhteisön moninaisuuden itseymmärrykseen

Vain Pekka Hakamies artikkelissaan ”Suomalaisen folkloristiikan ideologisen reflektion alku – William A. Wilsonin teoksen Kalevala ja kansallisuusaate vastaanotto Suomessa” tarkastelee avoimesti yhteiskunnan valtaideologian muutoksen vaikutusta perinteentutkimukseen.

Perinteentutkimus on sadan vuoden aikana muuttunut kollektiivista identiteettiä vahvistavasta kansanomaisen kulttuurin tutkimuksesta yhteisön moninaisuuden itseymmärrystä rakentavaksi työksi. Sen diskurssit ovat edelleen syvenemässä.

Anna Kajander, Eerika Koskinen ja Viliina Silvonen esittelevät artikkeleissaan kulttuurintutkimuksen porautumista ihmisten henkilökohtaiseen kokemukseen ja sen tunnetasoon. Kokemukseen ja tunteeseen pääsee heidän mukaansa käsiksi niin esinekulttuurin kuin kansanrunouden aineistoilla, kunhan analyysiin sovelletaan sosiaalipsykologian ja kirjallisuustieteen metodeja. Näin tieteidenvälinen vuorovaikutus ja monitietieteinen aineistojen analyysi lähentävät henkisen ja aineellisen kulttuurin tutkimusotteita toisiinsa ja rakentavat uutta, eheytettyä ja paradigmaattisesti ajanmukaista kulttuurintutkimusta.

Niina Hämäläisen ja Petja Kaupin toimittama antologia antaa kulttuurintutkimuksen eri osatieteistä dynaamisen kuvan. Ympärillämme 2000-luvulla vallitseva kulttuurinen moninaisuus ansaitsee ja tarvitsee puhetavoiltaan kansainvälistyneen ja kohteiltaan avartuneen tiedeperheen. Paradigma palvelee tätä tarvetta.