Artikkelikokoelman avaava osa käsittelee varhaisia Välimeren kulttuureita, joissa sotien ja sodankäynnin oikeutus oli usein jumalallista alkuperää tai kosmoksen järjestyksen ylläpitoa varten. Ensimmäinen artikkeli avaa Egyptin faaraoiden tehtäviä ”kosmisen järjestyksen ylläpitäjinä”.

Toisessa artikkelissa puolestaan tarkastellaan Assyrian imperiumia jumalten oikeuttamissa sodissa. Seuraavassa puolestaan käsitellään Aleksanteri Suuren Persian sotaretkeä, jonka jälkeen siirretään katse sodan syihin ja oikeutuksiin Rooman valtakunnassa. Varsinkin Egyptiä ja Assyriaa käsittelevissä artikkeleissa jumalten rooli sotien oikeuttajina nousee syyksi ylitse muiden. Rooman ajalta tunnetuksi tulleet sodan oikeutukset käsitellään myös osiltaan.

Näiden käsittely avasi mielenkiintoiset näkymät sodankäyntiin ja sen oikeuttamiseen varhaisissa Välimeren kulttuureissa. Tasapainoiset artikkelit olivat aikakauteen perehtymättömälle mielenkiintoista ja perusteltua luettavaa.

Jumalallinen tahto

Toisessa osassa siirrytään aiheeseen ”Kristillinen länsi”, jossa tavoitteena on tarkastella viholliskuvia, sotilashyveitä ja kristinuskon ylemmyyttä. Varsin itsestäänselvänä lähtökohtana on oikeutettua sodankäyntiä ristiretkillä käsittelevä artikkeli. Jumalallinen perustelu sodankäynnin oikeutukselle löytyy, sanoisiko jumalista riippumatta.

Seuraavassa artikkelissa päästään maantieteellisesti lähelle, käsittelyyn nimittäin tulevat sodankäynnin perustelut suomalaisupseerien kirjeenvaihdossa 25-vuotisessa sodassa. Tässä varsinkin oli mielenkiintoista miettiä aikansa kirjeiden kulkunopeutta (tai -hitautta). Artikkelin mukaan paikalliset upseerit saattoivat hyvin omavaltaisesti tulkita kuninkaallisia käskyjä, tai olla huomaamatta niitä. Sodankäynnin perusteluina olivat usein kuninkaan tahto tai olosuhteiden pakko. Osion kolmannessa artikkelissa tutkitaan Suuren Pohjan sodan ja Kaarle XII:n sodan oikeutuksia.

Ristiretkien jälkeen maantieteellinen läheisyys kotimaan kamaraan tuo lisää mielenkiintoa teksteihin. Varsinkin näissä olisi vastapuolten käymien sotien oikeuttamisen perustelut olleet avartavia: perustelivatko Kaarle XII:n vastapuolet sodankäyntiä millaisin keinoin?

Vallankumouksen ideologia

Valistuksen arvopohjasta ideologiseen sodankäyntiin muodostaa viimeisen osion, joka poikkeaa sangen paljon kahdesta ensimmäisestä. Käsittelyn aloittaa Ranskan vallankumouksesta seuranneen arvomaailman muutoksen vaikutuksista sodankäyntiin käsittelevä artikkeli. Vallankumouksen ideologia ja sen jälkeinen ajatusmaailma sodankäynnistä tulee hyvin esille.

Artikkelissa Kansakunta, isänmaa ja kuolema tutkitaan sodan ja tappamisen oikeuttamista nationalismin aikakaudella. Artikkeli on varsin erilainen yleiseen kokoelman linjaan verrattuna, mutta puolustaa silti paikkaansa.

Viimeisessä artikkelissa käytetään vertailevaa otetta Suomen sisällissodan punaisten ja valkoisten julistuksista aseisiin tarttumisen puolesta. Tämän kaltainen vertaileva ote olisi voinut terävöittää laajemmaltikin kokoelmaa.

Teoksen päättävä toimittajien epilogi summaa hienosti yhteen kokoavia teemoja. Selvää on, että sodankäynnille on haettu perustelut kautta aikojen, jos sellaisia on tarvittu. On sitten kyseessä ollut jumalallinen tahto, kuninkaan sana, ideologia tai olosuhteet.