Ukrainan sota tullaan vahvasti muistamaan siitä, että meemit muodostivat heti alusta lähtien konkreettisen osan sotatoimia ja sotapropagandaa. Sodan raadollisuutta memeettinen huumori ei kuitenkaan pystynyt peittämää – tuho ja kuolema vääntyivät päivityksissä äärimmäisen irvokkaisiin muotoihin. Meemit ovat välähdyksiä ihmisten ajatusmaailmaan, ja ne resonoivat villisti joka suuntaan. Haluamme uskoa ajatusmaailmaamme sopiviin sankaritarinoihin, mutta unohdamme, että lopputulos voi olla täysin toisenlainen.
Seuraavien vuosien ja vuosikymmenten aikana tullaan vielä lukemattomia kertoja kysymään: ”Missä olit silloin, kun kuulit Ukrainan sodan syttymisestä?”. Historia on opettanut meitä muistelemaan suuria murroskohtia, jotka jälkikäteen ovat osoittautuneet käänteentekeviksi maailmantapahtumien kannalta. Kysymykseen sisältyy perusolettamus, että käänne on ollut jossain määrin odottamaton ja seurauksiltaan arvaamaton.
Niin kuin miljoonat suomalaiset tulin tietoiseksi tapahtuneesta aikaisin aamulla, kun heräsin lähteäkseni töihin. Kommentoin tilannetta vaimolleni synkän kyynisesti: ”Tuliko yhtään yllätyksenä?”. 24. helmikuuta oli kuitenkin periaatteessa aivan tavallinen työpäivä. Vedin opetuksen alkuperäisen suunnitelman mukaan. Tunnilla tarkastelimme fasismin estetiikka ja populaarikulttuuria koskevia tekstejä. Yhden opiskelijan välikommentti keskusteluun jäi kuitenkin mieleen:
”Anteeksi, mutta aihe on päivän tapahtumien vuoksi vaikea. En oikein pysty keskittymään”.
Seuraavien kuukausien aikana huomasin kyllä itsekin, että kyseinen viisaus raotti omaa kyynistä asennettani. Toteamuksesta tuli hyvä ja tarpeellinen itsekriittisen pohdiskelun paikka. Pyrin avaamaan aihetta yliopistonlehtorin ja tutkijan näkökulmasta. Peruslähtökohtani on, että tieteen maailmassa asiantuntijoiden on välillä hyvä unohtaa tai vähintään työntää syrjään viitteet ja kontekstit, ja kertoa asioista vapaasti ja kokonaisvaltaisesti. Toisinaan näin muodostuu synteesiä, joka tarvittaessa voidaan työstää myös syvällisemmäksi tutkimustekstiksi.
En ole historioitsijana Venäjän tai yleensä Itä-Euroopan politiikan tai kulttuurin asiantuntija. Oma kokemukseni perustuu lähinnä siihen mitä muut ovat asiasta kirjoittaneet. Oikeastaan vasta joulukuussa 2021 aloin lukea selvityksiä, joissa seurattiin vaihe vaiheelta rakentumassa ollutta konfliktia. Niiden perusteella varmistui kuva siitä, että jotain todella ikävää oli tapahtumassa.
Maailmanpolitiikan lainalaisuuksiin kuuluu, että jos näkyvää sotilasvoimaa keskitetään, sitä tullaan myös käyttämään. Keväällä historioitsija Jussi Jalosen kaltaiset asiantuntijat toivat hyvin esille, millaisen helposti seurattavissa olevan loogisen tapahtumaketjun valossa konflikti oli syntynyt. Alkusysäyksen oli antanut Neuvostoliiton hajoaminen syksyllä 1991, jota seurasi vuosikymmenien aikana tapahtunut totalitaristiseksi muuttuneen Venäjän rakentuminen. Kaikki tapahtui vähittäisesti ja suoraan meidän silmien edessä. Varsinkin taloudelliset riippuvuussuhteet estivät meitä näkemästä totuutta ja siksi me uskoimme valheisiin.
Olen digitaalisen kulttuurin asiantuntijana ja historioitsijana tottunut käsittelemään konflikteja mediakuvastojen kautta, jolloin näkökulmaa täydennetään historioitsijan tavalla hahmottaa teknologian kulttuurista muutosta. Esimerkiksi vuosien 2020–2022 pandemia-aikaa oli helppo lähestyä ja analysoida esimerkiksi tarkastelemalla sosiaaliseen mediaan syötettyjä kuvameemejä, jotka huumorin keinoin käsittelivät kriisin herättämiä tulkintoja. Suomessa esimerkiksi asiaa lähestyttiin kommentoimalla kaupoissa nähtyä vessapaperien hamstrausta tai pääministeri Sanna Marinin roolia kriisijohtajana. Tässä suhteessa oli yksinkertaista ja helppoa jatkaa Ukrainan sotaa kommentoivia meemejä ja muita mediasisältöjä tarkastelun pohjaksi.
Aluksi ne järjestyivät tiettyjen ydinteemojen ympärille, mutta alkoivat laajentua monien yksityiskohtien ja jälkien verkostoksi. Aikalaisten näkökulmasta sota mallintui kolmanneksi ”wittujen kevääksi”, kuten kotimaisessa pandemia-ajan meemihuumoria keränneessä Korona-lore -ryhmässä todettiin maaliskuun alussa:
Meemitutkimuksen kautta tiedämme, että meemit ovat idean ja tarinan siirtymistä jäljittelyn kautta. Niiden syntymiseen ja kehittymiseen liittyy sattumanvaraisuutta ja kontrolloimattomuutta. Viestinnällisestä näkökulmasta katsottuna ne ovat kuitenkin replikaattoreita, joiden viittaussuhteiden analysoinnin kautta on huomattavissa suosituimpien teemojen jatkuvuutta. Saara Särmää siteeratakseni ”toimiva meemi on nopea ajatus, joka resonoi vastaanottajalle”.
Olen itse käyttänyt niiden yhteydessä käsitettä kulttuurinen liima, koska meemit kilpailevat kulttuuri-ilmiöinä pääsystä ihmismieleen ja tarttuvimmat aiheet alkavat melko nopeasti toistaa itseään. Itse aineiston kokoamisen kannalta Twitter osoitti jälleen kerran voimansa ajankohtaisten kriisien käsittelijä. Tutkijan näkökulmasta saatavilla olevan aineiston määrä nousi heti kriisin alkupäivinä sellaiseksi, että kokonaisuuden hahmottaminen laadullisen analyysin keinoin oli mahdotonta. Menetelmällisenä työkaluna aikarajaus ja keskittyminen tiettyihin kanaviin ja teemoihin (esim. Ukrainian_Memes, #SlavaUkraini) tarjosi mahdollisuuden tehdä kokonaisuuden kannalta alustavia yleistyksiä.
Putler ja sankari-Zelensky
Sodan sytyttyä yksi käänteentekevin huomio oli presidentti Vladimir Putinin mediakuvan muuttuminen vähintään länsimaisesta näkökulmasta pelätystä, mutta kunnioitetusta yksinvaltiaasta, hulluksi ja moraalittomaksi roistoksi, jonka tarkkaan rakennettua imagoa vastaan hyökättiin kaikista suunnista. Kehityksen kannalta tärkeää oli huomata, miten kansainvälinen hakkeriyhteisö Anonymous julisti sodan Venäjää vastaan, mikä näkyi paitsi konkreettisina verkkohyökkäyksinä ja Putinin propagandaa pilkkovina mediatempauksina, mutta myös meemitehtailuna. Käytännössä käänne tapahtui noin 48 tunnin sisällä konfliktin alkamisesta ja kiihtyi kahden ensimmäinen kuukauden aikana, jolloin mediakuvastot alkoivat myös toistaa itseään.
Kevään ja kesän mittaan niihin alkoi vaikuttaa myös julkisuuteen vuotaneet tiedot Putinin terveydentilasta. Ukrainan sota tullaan vahvasti muistamaan myös tapauksena, jossa meemit muodostivat heti alusta lähtien ihan konkreettisen osan sotatoimia ja sotapropagandaa. ”Virallisten” kanavien syötteissä näkyi miten erityisesti Ukraina ja sitä tukevat tahot järjestäytyivät viestintää organisoiviksi ryhmiksi, jotka ottivat itselleen jopa sotilaallisen tyylin mukaisia nimiä (”Free Ukraine – Resistance Channel”, ”Ukrainian Meme Squad” jne)
Erityisesti kuvameemeissä toistuvia aiheita olivat Vladimir Putinin rinnastaminen Adolf Hitleriin (josta kielileikkinä oli myös esimerkkinä hänen nimensä muuttuminen Putleriksi), hänen kohtaamansa vastoinkäymiset sodanjohtajana, alatyyliset vertailut ja kielikuvat.
Hitler-vertailujen pohjana olivat myös tutkijoiden esiin nostamat yhtäläisyydet kansallissosialistisen Saksan ja nyky-Venäjän yhteiskuntakehityksestä. Toistuvien teemojen osalta kulttuurisena liimana ja vertailukohtana toimivat myös aikaisemmin valtavan suositut Perikato-elokuvaan pohjanneet Hitler kuulee -videomeemit, joita olen itsekin tutkinut esimerkiksi vuonna 2016 ilmestyneessä WiderScreen-artikkelissa. Niissä tilanne tietenkin käännettiin päälaelleen niin, että Saksan diktaattori nähtiin sylkemässä raivokkaita kommentteja Ukrainan sodan alkuvaiheen katastrofaalisista virheistä, jossa täysimittaista valloitussotaa kutsuttiin hienovaraisesti ”erikoisoperaatioksi”.
Määrällisesti suuri osa meemeistä hyökkäsi Putinin imagoa vastaan kaikin mahdollisin teemoihin – erityisen suosittuja olivat alatyyliset ilmaukset. Aivan yksinkertaisimmillaan asetelmat tulivat esiin esimerkiksi vääntämällä hänen nimensä uusiksi ja vertailemalla häntä ”kusipäähän” tai koiranulosteeseen.
Kulttuurisista teemoista näkyvimpiä olivat sukupuoli-identiteetillä leikittelyt, jossa Putin nähtiin koristeltuna pride-väreihin, ilmeisenä kannanottona Venäjällä jo takavuosina viritettyihin homopropaganda-lakeihin. Viesteissä viitattiin tiettyjen kuvien olleen tämän nojalla ”laittomia” Venäjällä, mikä edesauttoi niiden jatkuvaa uudelleensyöttöä kanavavirtaan.
Lähes täydelliseksi vastinpariksi muodostui Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky. Kuvastossa nähtiin myös hahmojen kuvaamista Hollywood-teemaisesti, jossa Zelensky läiskii vihollistaan suoraan kasvoille. Taustan tällä tarjosi, kun näyttelijä Will Smith veti Chris Rockia oikeasti pataan suorassa Oscar-gaalassa.
Imagon rapauttamisen osalta Putinin päällä jatkuvasti nähdyt tummat ja kalliit mittatilauspuvut näytettiin korostuneen naurettavina vertailtaessa häntä Zelenskyn omaan maanläheiseen pukeutumistyyliin. Sodan alkuvaiheen kulku oli omiaan edesauttamaan tähän liittyvää memeettistä mediakuvastoa, joka toimi välittömästi Ukrainan kannalta paitsi henkisenä selkärankana myös hyvin merkittävänä poliittisena täsmäaseena.
Zelenskyn oli näiden osalta helppo nousta globaalisti ylistetyksi poliitikoksi ja sodanjohtajaksi. Voidaankin sanoa, että hän osasi – osittain näyttelijätaustansa ansiosta – hyödyntää myönteistä mediavirtaa heti konfliktin alkuvaiheessa. Tiettävästi Yhdysvallat tarjosi presidentille mahdollisuutta lähteä maanpakoon Kiovasta hyökkäyksen kriittisimmässä vaiheessa, mutta hänen kieltäytymisensä nousi hetkessä suosituksi sloganiksi, joka monistettiin esimerkiksi t-paitoihin.
Tintti Ukrainassa
Putler-Zelensky -vastakkainasettelu ilmensi samalla konfliktin sotapoliittista todellisuutta kentällä. Puhtaan voimapolitiikan valossa näytti täysin ilmeiseltä, että Venäjän armeija jyräisi melko nopeasti huomattavasti pienemmät Ukrainan puolustusvoimat. Tapahtumien seurauksena voidaan todeta, että sodan sujuminen ei ole koskaan sitä miltä se suunnitelmissa ja ennakkoasetelmissa näyttää.
Twitter-kanavilla konfliktia verrattiin toistuvasti Suomen talvisotaan, ja tälle löytyi jopa memeettistä pohjaa. Ylipäätään tutkijan näkökulmasta varsinkin ensimmäisen 1,5 kuukauden tapahtumat kentällä täyttivät monia musta huumorin tunnuspiirteitä.
Kaikkein suosituin ja kopioiduin oli Ukrainan rannikolla sijainneen Käärmesaaren tapahtumat hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä. Lähteiden kertomus vaihtelee, mutta ilmeisesti ukrainalaisen varuskunnan rajavartiosotilas Roman Hrybovin uhmakas ja alatyylinen huudahdus (”Go, fuck yourself!”) Moskva-risteilijälle jäi yhdeksi sodan alkuvaiheen suosituimmaksi iskulauseeksi, joka kopioitiin eri versioina teksti- ja kuvameemeihin. Tilanne ikuistui lopulta 12. huhtikuuta ukrainalaiseksi postimerkiksi, jossa sotilas tervehtii kansainvälisellä sormimerkillä rannalla näkyvää sota-alusta.
Päivä myyntimenestykseksi nousseen postimerkin julkistuksen jälkeen Moskva-risteilijä sai osuman Ukrainan Neptun-ohjuksesta ja upposi hieman myöhemmin epäselvissä olosuhteissa. Meemintekijöiden käsissä tämä vähän liiankin huvittava yhteensattuma kopioitui lukemattomiin kuviin, joiden mukaan – ja Putinin kaunistelevaa sotapropagandaa irvaillen – risteilijä oli ylennetty sukellusveneeksi.
Konfliktin alkukuukausien mediakuvaston merkille pistettävin piirre oli toistuvat kuvaukset venäläisten tankkimuodostelmien kohtaamista vaikeuksista. Ukrainalaisten saamat modernit tankintorjuntavälineet osoittautuivat tehokkaiksi aseiksi, joiden tekemään tuhoa ja merkitystä kopioitiin eri kuva-asetelmissa. Kielileikeissä ruotsalaisvalmisteisen singon nimi yhdistettiin esimerkiksi brittiläisen punk-yhtye The Clashin popularisoimaan klassiseen rock-kappaleeseen ”I Fought the Law”.
Samainen The Clash nousi aineistossa vahvaksi yksittäiseksi teemaksi muutenkin. Yhtyeen yksi tunnetuimmista kappaleista ja levyistä London Calling (1979) kääntyi ukrainalaisen Betonin käsissä cover-versiona tuotetuksi ”Kyiv Calling”-videoksi, jonka YouTube-kanavalle syötetyssä kuvassa mallinnettiin alkuperäisen levynkannen asetelmaa ja värejä.
Kuvassa näkyy Venäjän ohjusisku Kiovan televisiotornia vastaan, kaupungin valtausyrityksen ensivaiheiden aikana. Musiikkivideo valjastettiin keräyskampanjan osaksi, jonka tarkoituksena oli saada varoja maailmalta vastarinnan jatkamiseksi. Punkin alkuperäinen kapinallisuus muuttui näin konkreettisestikin sodankäynnin välineeksi.
Ehkä parhaiten sodan alkuvaiheen mustaa huumoria kuvastivat pelloille hylätyt venäläiset tankit ja muu kalusto, joita ukrainalaiset maanviljelijät hinasivat talteen traktoreilla. Sotasaaliiden helppo saatavuus perustui ilmeisesti järkyttäviin logistisiin haasteisiin, jolloin huonosti johdetuille joukoille ei päästy toimittamaan riittävästi polttoainetta. Kaluston hylkäykset yhdistettiin myös hyökkäävien joukkojen huonoon taistelumotivaatioon. Kuvat tankkeja hinaavista traktoreista olivat niin suosittuja, että niiden eri variantit muodostivat hetkeksi valtaosan meemiaineistosta.
Kuvatekstin ”hippity hoppity” -hokema on ikivanha englanninkielisen lastenlorun lause, jota voidaan luontevasti jatkaa esimerkiksi ”get off my property” -lauseella. Meemi on samalla oivallinen esimerkki hokemien kulttuuriperinnön jatkuvuudesta verkossa. Yleensäkin meemit yhdistelevät aina uutta ja vanhaa, ja tässä suhteessa konfliktin meemikuvasto toimi täsmälleen odotusten mukaisesti.
Kotimaisena esimerkkinä tästä on belgialaisen Hergén (1907-1983) Tintti-sarjakuvien pohjalta tehdyt meemi-variantit, jossa toimittajasankari Tintti nähtiin seikkailemassa Ukrainan konfliktin pyörteissä.
Tietokonekulttuurin erikoistuneen Skrolli-lehden some-kanavalle ja Twitter-syötteeseen 14. maaliskuuta ilmestyneessä anonyymin, kotimaisen piirtäjän sarjakuvassa nähdään tilanne, jossa Tintin juoppo kaveri, kapteeni Haddock saa taistelujen aikana tutun raivokohtauksen ja ajaa kekseliäästi kiroillen tunkeilijat ”takaisin Uralille”. Huumorissa yhdistetään myös tuohon aikaan suosittua traktori-teemaa.
Kevään aikana konfliktin meemi-sisältöjen kannalta tärkeimpiä olivat myös maailman Ukrainan vastarintaa kohtaan tuntema solidaarisuus, joka näkyi paitsi joukkokokoontumisina, spontaaneina tempauksina, iskulauseina ja kaupunkikuvaan ilmestyneinä tuotantoina.
Sodan alkuvaiheessa, kun olin hieman masentuneissa tunnelmissa palaamassa takaisin kotiin Ulvilaan, huomasin että kaupungin kirjastorakennus oli valaistu Ukrainan lipun väreillä. Tapaus oli paikallinen esimerkki lukuisista vastaavista tempauksista, joita tapahtui samaan aikaan ympäri maailmaa, ja jotka memeettisesti kommentoivat toisiaan muodostaen käytännössä yhden globaalin spektaakkelin.
Twitter-syötteisiin ilmestyi kuvia ihmisten muodostamista valomeristä, Ukrainan lipun mallinnuksista ja muraaleista, jotka symboloivat paitsi tukea Ukrainan vastarinnalle myös linkittyivät sisällöllisinä mallinnuksina historian suurista murroskausista ja ikuisiksi koetuista vapauden symboleista.
Kuvassa mielenosoitus Itävallan Wienissä huhtikuun alussa ja samaan aikaan Pariisin latinalaiskortteliin ilmestyneestä muraalista, joka muistuttaa Ranska vallankumouksien ihanteista.
Kuvankäsittelijöiden käsissä, jopa keväiset auringonlaskut tuntuivat itkevän Ukrainan värejä – kullankeltaista ja sinistä.
Meemitutkijan mieli murtuu
Tehokkuudestaan huolimatta en voi suositella Twitter-syötteiden pitkäaikaista käyttöä varsinkaan kriisitilanteen seurannassa. Motiivina oli memeettisten sisältöjen laadullisten piikkien ja suosituimpien teemojen reaaliaikainen havainnointi, mutta sen seurauksena jouduin luonnollisesti katsomaan läpi ja filtteröimään valtavan määrän hyvin ahdistavaa materiaalia, jotka käsittelivät mitä tahansa sotaan liittyvää materiaalia.
Päivitykset, liittyivät ne sitten kentän tapahtumiin, uutisvälähdyksiin tai kannanottoihin, olivat pääosin erittäin negatiivisia, vaikka ne sekoittuivat toiveita herättäviin tuntemuksiin erityisesti Kiovan taistelun loppuvaiheessa. Käsite doomscrolling on tutkijoillekin tuttu käsite. Tällä tarkoitetaan yleensä some-käyttäjän pakonomaista tarvetta seurata synkkien päivitysten virtaa, mikä voi lopulta johtaa haitallisiin psykologisiin ja jopa fyysisiin reaktioihin.
Riippuu tarkkailijasta itsestään, milloin hänen sietokykynsä raja tulee vastaan. Omassa tapauksessani jouduin huhtikuulle siirryttäessä sulkemaan kanavat useaksi viikoksi, koska en kestänyt enää katsella aineistoja. Kauden lopuksi jouduin rajoittamaan jopa perinteisten joukkotiedotusvälineiden tarjontaa ja kieltäydyin jopa tarkistamasta aivan tavallisten uutiskanavien päivityksiä.
Kysymys oli samasta ilmiöstä, joka toteutui aikaisemmin koronapandemian aikana, kun mediat välittivät päiväkohtaisia tietoja tartuntojen määrästä ja suorastaan kilpailivat synkkien ennusteiden laadinnassa. Ihmisen luonnollinen reaktio on sulkea tätä virtaa pois puhtaan itsesuojelun näkökulmasta.
Lähes muutaman sekunnin välein päivittyvät syötteet toivat reaaliaikaisesti esiin käynnissä olleen sodan raadollisuuden, jota memeettinen huumori ei pystynyt mitenkään peittämään vaan tämän seurauksena tuho ja kuolema vääntyivät päivityksissä äärimmäisen irvokkaisiin muotoihin. Ukrainan sota tullaan muistamaan esimerkiksi droonien käytöstä paitsi sodanjohdon ja tiedustelun välineenä, myös kentän tapahtumien reaaliaikaisina taltioijina. Suosittuja teemoja olivat tietenkin iskut tankkimuodostelmia ja jalkaväkeä vastaan. Videoissa osuman saaneista tankeista ryntäsi ulos ihmissoihtuja ja jälkikättelyllä päälle oli äänitetty aggressiivista heavy metal -musiikkia.
Sotapropaganda tiivistyi primitiiviseen ”tappakaa kaikki örkit!” -toteamukseen. Meemeissä tämä muuttui kuva-asetelmiksi, joissa esimerkiksi Mordorin tiedottaja nähtiin televisiolähetystä imitoivissa tilanteissa kommentoimassa, että ”örkkien nimittäminen örkeiksi on loukkaavaa”.
Sodan kauhut joka tapauksessa todistivat, että sota on sotaa, voimankäyttö on tuhoamista ja sillä on taipumus kasvaa murtumispisteeseen asti ja sen ylikin. Siviilien kohtaamat tuhot tallentuivat pienempiä yksityiskohtia myöten, kun kranaattien murjomien rakennusten keskeltä paljastettiin rikkinäisiä huonekaluja ja mustuneita lasten leluja. Peltoaukeilla näkyi luotien niittämiä pieniä, mustia nyyttejä, ja jättömaalle avattuja joukkohautoja. Viimeistään Kiovan taistelujen päätyttyä tuli täysin ilmeiseksi, millaiseksi sota oli muuttunut, ja millaiset olivat sen oikeat ja lopulliset päämäärät.
Terveempi vaihtoehto lähestyä tässä tapauksessa tutkittavaa kohdetta oli siirtyä meemejä tallentaville ja kommentoiville sivustoille. Mutta tämä vaihe tutkimuksesta on sitten oma projektinsa ja eikä liity tämän kirjoituksen fokukseen. Tekemäni havainnot tuovat joka tapauksessa esiin memeettisten sisältöjen pinnallisuuden ja hetkellisyyden. Ne kehittävät ja vahvistavat ihmisten sen hetkistä ajatusmaailmaa, mutta samalla ne muodostavat – kuten sosiaalinen media yleensäkin – valtavia kuolleita kulmia nykyhetken ja historian arviointiin.
Kriisin aikana suosituksi tekstimeemiksi vakiintunut toteamus ”men will literally invade Ukraine before they’ll go to therapy” tiivistää hyvin sen aukon, mikä vallitsi some-todellisuuden ja maailmanhistoriankin mittakaavassa merkittävän konfliktin välille. Meemit ovat välähdyksiä ihmisten ajatusmaailmaan, ja ne todella resonoivat villisti joka suuntaan. Me haluamme uskoa ajatusmaailmaamme sopiviin sankaritarinoihin, mutta unohdamme, että oikeasti lopputulos voi olla täysin toisenlainen. Tästä syystä me myös uskomme herkästi puolitotuuksiin, koska haluamme sulattaa siitä henkistä tukea ahdistavassa tilanteessa.
Toisaalta tämä tuo esiin myös propagandan ja mediamaiseman liittolaissuhteen. Ihmiset pystyvät kyllästämään itsensä niillä siihen pisteeseen saakka, että he pystyvät uskomaan mitä tahansa ideologiaa. Venäjällä valtaa pitävät ovat olleet tästä hyvin tietoisia, ja ovat aikaisemmin käyttäneet sitä menestyksekkäästi paitsi maan rajojen sisäpuolella myös ulkomailla.
Sodan vaikutukset Suomessa näkyivät huolestuttavana inflaation kiihtymisenä. Eniten ärtymystä herätti polttoaineen jatkuva hinnan nousu öljymarkkinoilla valinneen sekasorron vuoksi. Olin mukana kirjoittamassa keväällä Suomen verkkokaupan historiaa käsittelevää tutkimusta, jossa Ukrainan sota toi oman ajankohtaisensa lisänsä. Tuotteiden saatavuus verkkokaupoista hankaloitui ja ostosten luonne muuttui. Suomalaisten ostoksissa näkyi varautuminen sodan oletettuihin vaikutuksiin ja verkosta ostettiin esimerkiksi aurinkopaneeleita, generaattoreita ja lämpöalustoja. Kaikki nämä ovat esimerkkejä siitä, että konfliktin luonnetta ja kokonaisvaikutuksia ei vielä tunneta.
Lähihistorian perspektiivissä ja tulkinnoissa koronapandemia ja Putinin häikäilemätön valloitussota kietoutuvat joka tapauksessa muistikuvissa yhdeksi ainoaksi kriisivuosien jatkumoksi, jolle ei näy loppua. Nykyhistorian ja digitaalisen kulttuurin tutkijoille aihetta reaaliaikaisesti kommentoivat meemit tarjoavat tulevina vuosina työsarkaa analysoitavaksi. Sitä ennen meidän pitää vain tunnustaa, että olemme tutkijoina aivan tavallisia ihmisiä, joiden kestävyydellä on omat rajansa.
Osan ongelmaa ratkaisin lopulta käymällä alussa mainitulla luentosarjalla analysoimalla kevään meemisatoja ja keskustelemalla niistä yhdessä opiskelijoiden kanssa. Yhdessä ymmärsimme, ettemme olleet yksin ajatustemme kanssa.
***
Kooste Ukrainan sodan meemeistä
