Salaisia suunnitelmia talvisodan alla

Suomen ja Saksan suhteet toisen maailmansodan aikana saavat taas uutta valaistusta. Pekka Visurin ja Eino Murtorinteen kirjan keskiössä on Saksan ja Neuvostoliiton elokuussa 1939 solmittu etupiirisopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen, mutta samalla Euroopan tilannetta tarkastellaan laajemmin. Kirjassa myös julkaistaan joitakin asiaan liittyviä dokumentteja ensi kertaa suomeksi.

Visuri, Pekka, Murtorinne, Eino: Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939–1940. Docendo, 2019. 285 sivua. ISBN 978-952-291-684-6.

Kuten tunnettua, toisen maailmansodan syntyyn johtanut kehitys alkoi edellisen suursodan jälkeisestä Euroopan poliittisesta tilanteesta. Siitä käynnistyy myös Pekka Visurin ja Eino Murtorinteen kirja Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939–1940. Tekijöistä Murtorinne on aiemmin tutkinut Saksan ja Suomen kirkkojen suhteita erityisesti kansallissosialismin kaudella, Visuri julkaissut toistakymmentä kirjaa 1940-luvun ja sen jälkeisestä historiasta sekä suomentanut päämajan yhteysupseerina jatkosodan aikana toimineen saksalaiskenraali Waldemar Erfurthin sotapäiväkirjat.

Kun Euroopan taivas synkkenee…

Nyt ollaan siis Suomen talvisotaa ja maailmanpaloa edeltävässä ajassa. Ensimmäisessä luvussa käydään läpi 1920- ja 1930-luvun kehityskulkuja niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Talvisotahan ei ollut pelkästään Suomen ja Neuvostoliiton yhteenotto, vaan kytkeytyi laajempiin kehityskulkuihin ja niiden onnettomiin seurauksiin. Maanosan ilmapiiri alkoi kiristyä viimeistään 1930-luvun jälkipuoliskolla: serbit ja kroaatit taistelivat, Espanjassa riehui sisällissota, Saksa marssi Itävaltaan ja natsit toimeenpanivat Kristalliyön. Suomenkin tilanne oli epävakaa, ulkopolitiikka hapuilevaa, eivätkä johtavat poliitikot oikein tienneet, miten pitäisi suhtautua diplomaatti Boris Jartseviin, joka vuoden 1938 keväästä lähtien teki kaikenlaisia tarjouksia: kyseli Suomenlahden saaria vuokralle, ehdotti avunantosopimusta.

Kirjan mukaan Suomessa ei vielä vuoden 1939 alkupuoliskollakaan julkisesti puhuttu Euroopan jännittyneestä tilanteesta, mutta diplomaatit, sotilasjohto ja tiedusteluammattilaiset olivat kyllä jo silloin huolestuneita. Mannerheimin lukuisat, puolustusmäärärahojen niukkuudesta johtuvat eronpyynnöt on tässäkin kirjassa mainittu; valtiovarainministeri Väinö Tanner piti sotamarsalkkaa suorastaan hermoheikkona. Kovin hyvissä väleissä Mannerheim ei tosin näytä olleen muunkaan hallituksen kanssa. Sen sijaan presidentti Kyösti Kallio arvosti häntä, samoin Tukholmassa lähettiläänä toiminut J. K. Paasikivi.

Vaikka talvisodan armeijan heikosta varustuksesta on kirjoitettu runsaasti, totuus ei taida olla aivan yksiselitteinen. Ei ainakaan tämän teoksen mukaan: Suomi oli panostanut puolustusvalmiuteensa niin paljon kuin se pienen valtion voimavaroilla oli mahdollista. Kansainvälisessäkin vertailussa maa pärjäsi suhteellisen hyvin, huomauttavat tekijät.

… niin diktaattorit löytävät toisensa

Elokuussa 1939, kun Mannerheim ja Suomen sotaväen korkein johto katselivat sotaharjoituksen päätösparaatia Karjalan kannaksella, Saksan ja Neuvostoliiton edustajat allekirjoittivat hyökkäämättömyyssopimuksen. Sen salaisessa lisäpöytäkirjassa Suomi rinnastettiin Baltiaan eli se jäi Neuvostoliiton etupiiriin kuten myös Viro ja Latvia, sillä rajana pidettiin Liettuan pohjoisrajaa.

Kyseistä asiakirjaa voi nykyisin tarkastella myös netissä, sillä Venäjän ulkoministeriö julkaisi keväällä siitä kuvan. Ja toki tuo useammankin pienen maan kohtalon sinetöinyt sopimus olisi aikoinaan voitu nimetä varsinaisten alullepanijoidensa eikä allekirjoittajiensa mukaan. Silloin siitä olisi tullut Hitlerin ja Stalinin sopimus.

Sopimuspaperin syntymistä olivat edeltäneet pitkät ja vaiheikkaat neuvottelut. Ensin kokoustivat Iso-Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto Saksan pyrkiessä selvittämään, mistä puhuttiin ja mitä oli päätetty. Kaavailtua kolmiliittoa ei kuitenkaan saatu aikaan, jolloin neuvottelupöytään istahtivat Saksan ja Neuvostoliiton edustajat. Nämä pääsivät yhteisymmärrykseen suhteellisen nopeasti: ensin allekirjoitettiin kauppasopimus, sitten hyökkäämättömyyssopimus (joka ei sitten ollut voimassa kuin vajaat kaksi vuotta).

Myöhemmin syksyllä Suomi sai neuvottelukutsun miehiltä, joiden painoarvo oli paljon isompi kuin Helsingin lähetystössä työskennelleen Boris Jartsevin. Moskovaan matkustaneiden suomalaisten neuvottelijoiden eväät olivat hyvin niukat. Ulkoministeri Eljas Erkko oli niin tiukkana, että Paasikivi syytti häntä neuvottelujen kariutumisesta ja puhui myöhemminkin ”Erkon sodasta”. Erkkohan oli kieltäytynyt neuvottelemasta venäläisten kanssa, vaikka tällaisten tehtävien olisi luullut kuuluvan nimenomaan ulkoministerin vastuualueeseen. Eikä Erkko antanut periksi Hangon tukikohdan osalta, vaikka loppuvaiheessa venäläiset olisivat ehkä tyytyneet kokonaisen kaupungin sijasta muutamaan Suomenlahden saareen.

Lehtileike valokuvineen Molotovista allekirjoittamassa kolmea eri sopimusta. Molotov–Ribbentrop-sopimusta allekirjoitetaan ylimmässä kuvassa. Kuva: Museovirasto – Musketti, Historian kuvakokoelma.

Kun sota oli ohi, kaupankäyntiä jatkettiin

Suomen talvisodan sotatilanteen kehitystä kirja seurailee yleistasolla, ei taistelujen tarkkuudella. Sen sijaan siinä valottuu hyvin se, miten ristiriitaisia neuvoja maan johto eri puolilta Eurooppaa sai, ja se, miten vähäiseksi talvisodan aikana saatu ulkomainen apu lopulta supistui, vaikka puheet olivat mahtavat.

Saksa ei aluksi ottanut minkäänlaista kantaa saati että olisi ryhtynyt rauhanvälittäjäksi. Vuodenvaihteen jälkeen jonkinmoista vaikutushalua alkoi ilmetä, ei kuitenkaan maan korkeimmassa johdossa. Ranska ja Britannia puolestaan suunnittelivat mutta eivät päässeet tekoihin asti; vaikuttaa siltä, että lupaukset kymmenientuhansien miehien apujoukoista olivat katteettomia vaikka Ranskan pääministeri Édouar Daladier ehti jo komentaa miehet matkalle. Sota kuitenkin päättyi ennen kuin joukot ehtivät lähteä.

Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti jatkui vuoden 1940 loppupuolella. Marraskuussa Berliinissä pidetyissä Molotovin ja Ribbentropin, myöhemmin myös Hitlerin ja Molotovin neuvotteluissa ”Suomen kysymys” oli kiistan keskiössä ja vei yli puolet neuvotteluajasta. Kun sopua ei syntynyt, operaatio Barbarossan valmistelu alkoi ja Saksa ryhtyi kytkemään Suomea mukaan siihen jo vuoden 1940 puolella. Tosin Göring oli talvisodan aikana lupaillut Suomen Saksan-lähettiläs Toivo Kivimäelle, että jos suomalaiset tekisivät rauhan vaikkapa heikoinkin ehdoin, he saisivat alueluovutukset myöhemmin takaisin korkojen kanssa. (Göringillä ei ollut ulkopoliittista vaikutusvaltaa, mutta sitähän suomalaiset eivät tienneet.)

Liitteetkin kannattaa lukea

Visurin ja Murtorinteen kirja on tiivistä poliittista historiaa, jota ei voi lukea hotkimalla tai ylimalkaisesti. Sen ansiona ovat monipuoliset näkökulmat. Esimerkiksi kesän 1939 mittaan käydyt Ranskan, Englannin ja Neuvostoliiton sekä Saksan ja Neuvostoliiton neuvottelut on selostettu varsin tarkkaan. Nykykielellä voisi puhua vaikka kilpailutuksesta, sillä vaikuttaa siltä, että niin Stalin kuin Hitler paitsi pelasivat, myös harhauttivat. Saksa harhautti myös Suomea, joka joutui talvisodan edellä ja sen jälkeenkin tekemään ratkaisunsa hyvin vähäisten, osin väärien tietojen varassa.

Teoksen lähteinä on alkuperäisasiakirjojen – joita nykyisin löytyy digitoituina verkosta melko paljon – lisäksi tuolloisten toimijoiden muistelmia ja vastaavaa aikalaiskirjallisuutta. Näitä ei ole aikoihin lähteinä käytettykään, mutta uusin silmin ja uusin tutkimuskysymyksin lähestyminen nostaa esiin kaikenlaista kiinnostavaa. Toki mukana on uudempaakin tutkimusta.

Mielenkiintoisia ovat myös kirjan liitteet. Nyt historianharrastaja pystyy omin silmin – suomeksi! – toteamaan, millaiset ohjeet Molotov sai Stalinilta lähtiessään Berliiniin tapaamaan Hitleriä marraskuussa 1940 ja mitä herrat keskenään silloin Suomesta puhuivat.

2 kommenttia artikkeliin “Salaisia suunnitelmia talvisodan alla

  1. ERINOMAISTA työtä tekijöiltä, arvelisin – sen verran kovaa kaartia!
    ja HelenaPilke osaa kirja-arvostelujen houkuttelevan tyylin. Pistetäänpä lukulistalle!
    Öisinajattelija

  2. Kiitos Helena Pilkkeelle hyvästä arvostelusta. Visuri tulee Turkuun kertomaan kirjasta Pietari-seurassa 15.10.2019. Tämä on ehdottomasti luettava.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *