Yleinen

Kuinka selvittää Neuvostoliiton suomalaisten kohtaloita?

27.6.2018 |
Yleiskarjalainen Neuvostojen edustajakokous Petroskoissa 11.2.1921 – 18.2.1921. Museovirasto, Historian kuvakokoelmat.

Sisällissodan jälkeen ja 1920–1930-luvuilla Neuvostoliittoon muutti kymmeniä tuhansia suomalaisia ja suomalaissyntyisiä henkilöitä. Osa pakeni valkoisten kostoa, osa etsi parempaa elämää ja halusi lähteä rakentamaan sosialistista ihanneyhteiskuntaa. Monet kokivat karun lopun Stalinin vainoissa ja etnisissä puhdistuksissa. Pakolaisten ja siirtolaisten lisäksi uhreiksi joutuivat myös muu venäläinen suomalaisväestö sekä inkeriläiset. Miten löytää tietoa heistä? Aina ei ole tarpeen matkustaa arkistoihin asti. Aihetta pitkään tutkinut FT Aimo Ruusunen on kerännyt yhteen nettisivustoja, joiden avulla venäjäntaitoinen pääsee Neuvostoliiton suomalaisten jäljille.

Venäläisten arkistojen, Memorial-yhdistysten ja muiden tahojen ylläpitämät nettisivustot tarjoavat paljon tietoa Neuvosto-Venäjälle vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä ja sen jälkeen menneistä suomalaisista. FT Aimo Ruususen laatima luettelo sivustoista on ladattavissa PDF-muodossa Kansan Arkiston sivuilta. Lisätietoa sivustoista ja niiden käytöstä löytyy myös Ruususen kirjoittamista ohjeista Lahden seudun sukututkijoiden kotisivuilla. Ruususen listaamilta sivustoilta voi hankkia tietoja vainottujen ja tuomittujen lisäksi myös maailmansodan aikana kaatuneista ja kadonneista sekä Leningradin piirityksessä kuolleista.

Neuvostoliittoon menneistä suomalaisista on ilmestynyt jonkin verran tutkimusta, mutta aihe on yhä varsin vähän tunnettu. Viime aikoina se on saanut medianäkyvyyttä esimerkiksi Ikitie-elokuvan (2017) kautta. Myös tämän vuoden toukokuussa Ylen MOT-ohjelmassa (21.5.2018) vierailtiin suomalaisuhrien teloitus- ja hautapaikoilla Pietarin Levassovassa, Karhumäen Sandarmohissa ja Petroskoin Krasnyi Borissa, ja kerrottiin kalmistojen taustalla olevasta karmeasta historiasta.

Muistolaattoja Sandarmohissa, Karjalan Karhumäessä. Täällä teloitettiin yli 7000 ihmistä, joiden joukossa 815 suomalaista. Kuva: Semenov.m7, Wikimedia Commons.

Työläisten paratiisi osoittautuikin helvetiksi

Sisällissodan jälkimainingeissa Suomesta pakeni Neuvosto-Venäjälle arviolta 10 000 punaista. Loikkaukset rajan yli jatkuivat 1920- ja 1930-lukujen taitteessa, jolloin äärioikeistolainen liikehdintä, talouslama ja työttömyys puskivat 12 000–15 000 suomalaista etsimään poliittista turvapaikkaa ja parempaa elämää idästä. Lisäksi Pohjois-Amerikasta muutti 1920-luvulta lähtien noin 6 500 suomalaista tai suomalaissyntyistä siirtolaista Neuvostoliittoon. Suurin osa näistä eri vaiheissa rajan ylittäneistä ihmisistä päätyi Neuvosto-Karjalaan, ja merkittävä osa punapakolaisista myös Pietarin alueelle. Noin 1400-1500 entistä punakaartilaista ja myöhemmin loikannutta kouluttautui punaupseereiksi Pietarin kansainvälisessä sotakoulussa.

Punapakolaisiin suhtauduttiin aluksi aatetovereina suopeasti, ja Edward Gyllingin (1881–1938) johtamassa autonomisessa Karjalan neuvostotasavallassa saatettiin toteuttaa poikkeuksellisen onnistuneita sosialismin kokeiluja. Järjestelmä rakentui kuitenkin alusta lähtien terrorin varaan. Suomalaiset loikkarit pidätettiin 1920- ja 1930-luvuilla säännönmukaisesti jo rajalla, ja lähetettiin sitten pakkotyöhön tai erinäisille leireille Karjalaan tai muualle Neuvostoliittoon. Monet katosivat jäljettömiin tai kuolivat työkommuunien ja -leirien surkeissa oloissa nälkään ja sairauksiin. Jotkut likvidoitiin. Eliittikommunisteilla ja amerikansuomalaisilla oli enemmän etuoikeuksia ja jokseenkin paremmat oltavat, mutta huomattava osa Neuvostojen maahan tulleista suomalaisista sijoitettiin pakkotyöleireille.

Josif Stalinin valta-aseman vakiinnuttua 1930-luvun puolivaiheilla alkoi varsinainen terrorin aalto, ja myös vainoharhainen vihamielisyys vähemmistökansallisuuksia kohtaan leimahti ilmiliekkeihin. Punaupseerit ja Karjalan tasavallan suomalaisjohto puhdistettiin pois ensimmäisten joukossa. Pahimmat terrorin vuodet koettiin 1937–1938, jolloin tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä vangittiin, karkotettiin ja teloitettiin. Suomalaisia vainottiin suhteessa muihin vähemmistökansallisuuksiin jopa erittäin ankarasti: Neuvosto-Karjalassa pidätetyistä ja tuomituista henkilöistä suomalaisia tai suomalaissyntyisiä oli yli 41%, vaikka heidän osuutensa alueen väestöstä ylitti tuskin kolmea prosenttia.

On arvioitu, että vuoden 1918 alkuperäisistä punapakolaisista lähes kaikki miehet päätyivät lopulta surmatuiksi ja 1920- ja 1930-luvuilla loikanneista vainojen uhreiksi noin puolet. Osa pääsi pakenemaan takaisin Suomeen tai muualle. Amerikansuomalaiset siirtolaiset olivat suomalaisväestöstä vähiten kärsinyt ryhmä: heistä vainon uhreiksi päätyi noin joka kuudes.

Petroskoin valtionyliopiston historian professorin Irina Takalan arkistotutkimusten perusteella tiedetään, että vähintään 11 346 suomalaista tai suomalaissyntyistä kuoli Stalinin vainoissa. Asiantuntijoiden mukaan todellinen uhriluku on kuitenkin paljon suurempi, koska tietoja on toistaiseksi saatavilla vain niistä henkilöistä, joiden tuomiot on myöhemmin kumottu ja maine rehabilitoitu. Valtavan suuri osa tuomioista on edelleen salaisia. Onkin arvioitu, että vainoissa olisi menehtynyt jopa 2,5-kertainen määrä suomalaisia nykyisin tiedettyyn nähden.

Kaiken kaikkiaan Stalinin vainoissa kuolikin siis mahdollisesti, ja hyvin todennäköisesti, noin 25 000-30 000 suomalaista ja suomalaissyntyistä henkilöä.

Lähteet ja lisätietoja:

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *