Arvostelut
Agricolan kirja-arvostelut
ISSN 1796-704X
”Ele polghe kiria quin Sica waicka henes on wehe wica”
Arvostelujulkaisussa julkaistaan pääasiassa humanistisen- ja yhteiskuntatieteellisen alan tutkimuksiin liittyvien teosten arvioita, mutta myös esimerkiksi muistelmien, elämäkertojen tai historiallisten romaanien. Agricolan kirja-arvostelujulkaisu: tietoja ja ohjeita
26.7.1999 | Antti-Ville Kärjä
Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitoksen julkaisema Tangosta Dingoon on yksi tuoreimmista suomalaisen populaarimusiikin tutkimuksen artikkelikokoelmista. Teoksen esipuheessa Elina Niemelä ja Pauliina Savolainen arvatenkin perustelevat teoksen olemassaoloa ensisijaisesti väittämällä, että populaarimusiikkia ja sen tutkimusta vähätellään. Epäilemättä kysyntää kokoelman kaltaisille "vakavasti" populaarimusiikkin suhtautuville näkökulmille on, mutta kyllähän näitä teoksia on jo runsain mitoin. Populaarimusiikki on jo legitiimi tutkimuskohde, vaikka sen vastustajista tuskin koskaan päästään eroon - aivan kuten ei päästä heidänkään vastustajistaan.
23.7.1999 | Toivonen, Timo
Teos jakaantuu kahteen osaan, josta ensimmäisessä piirretään turkulaisten historioitsijoiden henkilökuvia, ja toisessa osassa käydään läpi tutkimusta ja opetusta. Kirjoittajat ovat suurelta osaltaan nykyisiä tai entisiä Turun yliopistojen historian professoreja (Max Engman, Kalervo Hovi, Sune Jungar, Kari Immonen, Jussi T. Lappalainen, Timo Soikkanen). Usein kirjoittajat ovat myös kuvauksen kohteena olleiden entisten professorien oppilaita ja/tai joissain turkulaisissa suurprojekteissa keskeisessä asemassa olleita henkilöitä.
23.7.1999 | Joel Kuortti
Gaudeamus on tehnyt ansiokkaan teon julkaisemalla Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttilan toimittaman retoriikan oppikirjan "Argumentti ja kritiikki: lukemisen, keskustelun ja vakuuttamisen taidot." Kirjan ansio on erityisesti siinä, että vastaavaa teosta ei ole aiemmin suomeksi tehty. Pelkästään tämä ei tietenkään merkitsisi paljoakaan, ellei myös aihe olisi tärkeä. Ja sehän on, sillä retoriikka, argumentaatio, väittely ja vakuuttaminen ovat niin arkipäivän, tieteen kuin politiikankin työvälineitä, eivät mitään harvojen herkkua tai salatiedettä.
16.7.1999 | Markku Soikkeli
Kovin moni henkilö ei ole 1900-luvulla saanut myyttistä mainetta ja vielä harvemman nimi on jäänyt elämään arkikieleen käsitteenä. Rakastajan roolissa arkimytologiaan on päässyt ainoastaan Auervaara. Alunperin Ruben Oskar Janssonina (1906-1964) syntynyt turkulais-helsinkiläinen pikkurikollinen kirjoitti toki itsekin muistelmansa - "Nainen oli kohtaloni" (1953) - mutta paikkansa historiankirjoituksessa Auervaara on saanut vasta yli kolmekymmentä vuotta kuolemansa jälkeen. Oikeustieteilijä Timo Kauton laatima historiikki ei tarjoa sosiaalipornoa, vaan kuivahkon tarkan selvityksen siitä, miten patologisesta huijarista tuli vuosisatamme kuuluisin rakastaja.
9.7.1999 | Antti Saloniemi
Pekka Kosonen julkaisi toistakymmentä vuotta sitten väitöskirjanaan vertailevan tutkimuksen pohjoismaisista hyvinvointivaltioista. Teema ei kirjoittajaa ole rauhaan jättänyt. Vuosien varrella Kososen pajasta on tasaista tahtia tullut ulos artikkeleista ja kirjoja, joissa hyvinvointivaltiota, tuotannon uudelleen organisoitumisia ja maailman muutoksia ylipäätänsä on sondeerattu milloin eurooppalaisessa, milloin pohjoismaisessa kontekstissa. Paljon maailmassa on tapahtunut sitten Kososen väitöskirjan.
7.7.1999 | Tomi Letonsaari
Ei liene yllätys että kalevalavuoden myötä ilmestyi muinaissuomalaisiin maisemiin sijoittuva roolipelikin. Pitkään on saatu odottaa kunnon avausta kalevalaisen fantasian piiriin tällä saralla ja aiheen laajuus ja monitasoisuus asettaakin melkoisia odotuksia julkaisulle. Ilmari Pielan Ultima Thulessa on hyvä ensituntuma. Paksu selkä lupaa paljon, teksti on selkeästi taitettu ja Lehmusvyöryn isot, selkeät ja hyväntuuliset kuvat tekevät opuksesta mukavanoloisen luettavan.
25.5.1999 | Reijo Valta
Historiallisten valokuvakokoelmien julkaiseminen Suomessa on perin harvinaista. Syykin on ymmärrettävä, kuvien tekijänoikeudet ovat joko vaikeita selvittää tai sitten liian kalliita pieniä markkinoita varten. Kuvien painoasuun saattaminen sinänsäkin on kallista. Kansainvälisestikin on kuvateokset ovat etenkin tällä vuosikymmenellä muuttuneet monikielisiksi.
5.5.1999 | Tuija Vertainen
Kirjoittamani Ranskan kirjallisuudenhistorian tavoite on ollut innostaa ihmisiä tutustumaan ranskalaisiin tekijöihin ja teoksiin, herättää mielenkiintoa ja uusien asioiden löytämisen iloa. Päivi Kososen kohdalla tavoitteeni näyttää epäonnistuneen. Muita Kososen epäonnistumisina pitämiä asioita en voi allekirjoittaa, sillä vaikka hän sanookin olevansa kirjani kohderyhmään kuuluva (kirjallisuuden harrastaja tai työssään tällaista hakuteosta tarvitseva), ja kirjoittavansa tästä näkökulmasta, välittyy hänen kommenteistaan toisenlainen tilanne. Kirjan takakannessa sanotaan, että Ranskan kirjallisuudenhistoria on oppikirja ja tietoisku kirjallisuuden opintojen alkuvaiheessa oleville sekä kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille.
3.5.1999 | Katajala, Kimmo
Veijo Meri on aina ollut yksi mielikirjailijoitani. Hänen tiivis, dialogiin ja toimintaan perustuva esitystapansa on aina kiehtonut. Siksi tartuin kiinnostuneena hänestä ja hänen tuotannostaan kirjoitettuun uuteen tutkimukseen 'Täynnä elämää'. Oli etukäteen odotettavissa, että kirjailijan elämäkerta käsittelisi myös tarkastelukohteen tuotantoa.
27.4.1999 | Juri Nummelin
Tuli oltua liian innokas: Agricolasta löytyvässä arvostelussani kirjasta Alvar Aalto ja Helsinki (agricola.utu.fi/nyt/arvos/tekstit/84.html) saattoi saada sen käsityksen, ettei minkäänlaista kätevää opasta Aallon suunnittelemaan arkkitehtuuriin ole ollenkaan.
19.4.1999 | Päivi Kosonen
On totta, kuten Tuija Vertainen toteaa Ranskan kirjallisuuden historiaa esipuheessa, että "meiltä on puuttunut yleiskatsaus ranskalaiseen suuren vallankumouksen (1789) jälkeiseen kirjallisuuteen" (s. 10). On totta, että Ranskan kirjallisuuden vaiheista kiinnostunut suomalainen lukija on joutunut tyytymään osin vanhentuneihin esityksiin, Rafael Koskimiehen Maailman kirjallisuuden eri osiin, Kansojen kirjallisuden eri osiin, Anna-Maria Tallgrenin Ranskan kirjallisuuden kultaiseen kirjaan (1934) ja Eino Palolan 1950-luvun kirjailijaelämäkertoihin. Nykykirjallisuuden osalta tilanne on ollut vielä hankalampi.
18.4.1999 | Pertti Näränen
HY:n viestinnän laitoksella alan oppihistoriaa opettanut Terhi Rantanen on koonnut leipälajistaan pätevän johdannon kirjamuotoon. Luentokurssien tuoma kokemus näkyy approbatur-tasolle sopivassa oppikirjassa: teksti on selkeää, tiivistä ja johdonmukaisesti etenevää. Kirja käy suppeassa mitassa läpi viestinnän tutkimuksen päälinjat ja rajapyykit 1800-luvulta 1980-luvulle. Hengästyttävä saavutus, joka ymmärrettävästi sivuuttaa paljon sekä valtavirtojen ulkopuolelta että syvyystasosta niiden sisältä.
15.4.1999 | Tero Koistinen
Tarja-Liisa Hypénin väitöskirja edustaa reseptiohistoriallista kirjallisuudentutkimusta. Pari vuotta sitten julkaistu Leeni Tiirakarin väitöskirja "Taistelevat lukumallit. Minna Canthin teosten vastaanotto" ja Hypénin tutkimus ovat monella tapaa suomalaisen vastaanottotutkimuksen sisarpari. Molemmat pohjautuvat laajaan ja perusteellisesti käsiteltyyn aineistoon, eikä kummankaan väitöskirjan aineistoon jää jälkipolville juuri lisättävää.
14.4.1999 | Jukka Kortti
Todennäköisesti vaihtuva vuosituhat muistetaan vuosikymmenien kuluttua merkittävänä viestinnän ja median murroskautena. 1900-luvun jälkipuoliskolla vauhtiin päässyt automaattinen tietojenkäsittely on 1990-luvulla saavuttanut eräänlaisen ylikuumenisvaiheen, joka luultavasti tasottuu tulevina vuosikymmeninä. Tosin on hyvä painottaa, että tämä koskee vain tiettyjä kehittyneitä teollisuusmaita, joiden kärjessä Suomi on. Viime vuodet ovat merkinneet ennenkaikkea telekommunikaation (matkapuhelimet) muuttumista ja ns.
12.4.1999 | Petri Pietiläinen
Nimellisesti kovin kiinnostavaan kirjaan tarttuu innolla, sillä myös takakansi lupaa kirjan olevan tarkoitettu "erityisesti kielen-, historian- ja kulttuurintutkijoille sekä sanaston historiasta kiinnostuneille maallikoille". Kirja on kiinnostava, mutta se on vain luettelo ja tarvitsee seurakseen monia muita mielenkiintoisia teoksia, kuten Vanhan kirjasuomen sanakirjan (osat 1 & 2: A-K, ilmestyneet 1985, 1994) ja ainakin etymologisen sanakirjan. Ymmärrän hyvin, että kyseessä on suomen kielen kehitykseen kohdistavaa ns. perustutkimusta, joka voi ulkopuolisen silmissä näyttää hieman tarkoituksettomankin tylsältä.
1.4.1999 | Timo Toivonen
Larmolan ja Lumpeen kirja on jatkoa tekijöiden muille Helsingistä Kukkulan korttelista kertoville kirjoille. Se on fiktiivinen teos, kuten on itse Kukkulan korttelikin, mutta kulttuurihistoriallisesti kirja on erittäin mielenkiintoinen. Kirjassa kuvataan jaksoa elokuun lopusta 1955 kesäkuun alkuun 1956 eli yhtä koulun lukuvuotta. Ajanjaksoa voi pitää tämän vuosisadan yhtenä mielenkiintoisimmista, varsinkin jos itse on ollut tuolloin nuori.
1.4.1999 | Päivi Kosonen
Laure Adlerin elämäkerta Marguerite Durasista on enemmän kuin perinteinen biografia. Durasin elämä on Adlerille tutkimusmatka, jonka vaiheita hän ei yritä pyyhkiä pois tekstistä. Päin vastoin: kirjasta on luettavissa tutkimuksen kulku.
1.4.1999 | Joel Kuortti
Kaj Ilmosen toimittaman Moderniteetti ja moraali -kirjan otsikko voisi hyvin olla ironinen heitto, sillä vaatisihan näin laajojen asioiden suppea käsittely melkoista älyllistä akrobatiaa. Kirja itsessään onkin sitten paljon maanläheisempi, tai ainakin se tarttuu modernin ja moraalin kysymyksiin vähemmän ylimielisesti. Lähtiessään johdantoluvussa liikkeelle moraalikysymysten ajankohtaisuuden teemasta, Ilmonen viittaa brittiläiseen moraalikeskusteluun. Minusta tämä asetelma ei oikein toimi, varsinkaan kun yhteyttä suomalaiseen moraalikeskusteluun ei osoiteta, todetaan vain: "Moraalinen hämmennys näyttäisi vallitsevan muissakin länsimaisissa yhteiskunnissa - myös Suomessa" (s.
17.3.1999 | Petri Saarikoski
Digitaalista kulttuuri on käsitteenä syntynyt 1990-luvulla tietokoneiden ja tietoverkkojen yleistymisen myötä. Kulttuurintutkimukselle uudet tietotekniset sovellukset ovat olleet tutkimuskohteina paitsi mielenkiintoisia myös haasteellisia. Varsinkin humanisteille teknologian kulttuurihistorian käsittely on tuottanut melkoisesti ongelmia, syystä jota on hieman vaikea perustella pelkästään tek-niikkaa kohtaan tunnetuilla ennakkoluuloilla. Perinteiset humanistiset tutkimusalat ovat joutuneet käsittelemään ilmiötä täysin uudelta pohjalta, minkä vuoksi vanhat teoreettis-metodiset työkalut on jouduttu hiomaan tutkimuskohteeseen sopivalla tavalla.