Arvostelut

Kanadalainen Karen Dubinsky on kirjoittanut mielenkiintoisen tutkimuksen, joka keskittyy kahteen tärkeään kysymykseen: ensinnä, miten Yhdysvaltain ja Kanadan merkittävimmän matkailunähtävyyden, Niagaran putouksen seutu on kehittynyt matkailullisesti viimeisen lähes kahdensadan vuoden aikana, toiseksi, miten tämä liittyy "honeymoonin" eli kuherruskuukauden eli häämatkan historiaan ja siten seksuaalisen matkailuhistorian kysymyksiin. Kirjassa selvitetään perusteellisesti Niagaran matkailun vaiheet ja siinä tapahtuneet muutokset. Se tuli matkailukohteeksi jo 1700-1800-luvun vaihteessa ja ensimmäiset häämatkailijat tulivat aivan 1800-luvun alussa. Niagaran matkailullinen suosio aiheutti valtavan hotelli- ja muiden palvelujen rakennusbuumin 1830-luvulta alkaen.

Teokseen Kahvi, pahvi ja tango on koottu ensimmäistä kertaa jäsenneltyä tietoa Suomen ja Latinalaisen Amerikan suhteiden kokonaisuudesta. Tarkasteltavina teemoina ovat Suomen ja Latinalaisen Amerikan kulttuurien kohtaamiset löytöretkeilijöiden aikakaudella, kauppa, ulkopolitiikka, kansalaisjärjestöjen toiminta, Latinalainen Amerikka Suomessa, tiede ja tulevaisuus. Vastaavanlaista yritystä Suomen ja jonkin maanosan suhteiden kokoamisesta yksiin kansiin ei ole aikaisemmin tehty, joten kirjalla on siten kulttuurihistoriallinenkin merkityksensä. Yksi kirjan päämääristä on myös kyseenalaistaa syvään juurtuneita ennakkokäsityksiä Euroopan ulkopuolisten maiden kulttuureista sekä pyrkiä purkamaan Latinalaisesta Amerikasta pitkään vallinneita myyttejä, arveluttavia stereotypioita ja yksinkertaistavia vääristymiä.

Turun yliopiston Suomen historian laitoksen Suomen oloissa pitkää ympäristöhistoriallista tutkimustraditiota jatkaa syksyllä 1997 toimintansa aloittanut Maaseutuyhteisön ja ympäristöhistorian tutkimusryhmä. Ryhmässä työskentelee 15 perus- ja jatkotutkintoa suorittavaa opiskelijaa. Ryhmältä on ilmestynyt ensimmäinen väliraportti, Kimmo Jalosen toimittama Myrkyn kylvöä vai puhdasta luontoa - maaseutu, ympäristö ja historia (Turku 1999). Tutkimusryhmä näyttää kirjan mukaan jakautuneen tavallaan kahtia: On maaseudun sosiaali- ja taloushistoriaan keskittyvää tutkimusta, ja maaseudun tutkimusta, jossa korostuu ympäristöhistoriallinen ote.

Värisokeat lautturit Useissa yhteyksissä on pidetty Mark Twainin poikakirjoja rasistisina. Niiden maailmakuva on nähty tympeänä ja mustia loukkaavana. Herra Twain on itse näyttäytynyt näissä arvioissa puolivillaisena populistina, jonka yhteiskuntakriittisyyttä vaimensi pelko lukijakadosta ja hauskan miehen maineen menetyksestä. Twain eli osan elämästään aikana, jolloin orjia oli Yhdysvalloissa aivan oikeasti.

Piikkiön kulttuuriympäristö-julkaisu on osa vuonna 1998 vietetyn ympäristöministeriön, opetusministeriön, Suomen kotiseutuliiton ja Suomen kuntaliiton käynnistämän "Kulttuuriympäristö kunniaan"- teemavuoden satoa. Hankkeen tavoitteena on tuottaa alueittaisia tai kuntakohtaisia ohjelmia kulttuuriympäristön vaalimiseksi. Piikkiön kulttuuriympäristöohjelma on ensimmäinen Varsinais-Suomessa ilmestynyt kuntakohtainen ohjelma. Ohjelma on toteutettu monen tahon yhteistyönä.

Perkele. Kapteeni Haddock on helvetinmoinen kiroilija, paljon vivahteikkaampi kuin suomalaiset sadattelijat. Jyväskyläläinen kirjantekijä Reijo Valta on tehnyt oivaa työtä. Hän on koonnut Hergen Tintti-sarjakuvissa esiintyvän kapteenin kaikki kirosanat yhteen ja antanut niille määritelmät.

Kuubalaisperäisen musiikin uudesta noususta, niin Suomessa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, on julkisuudessa näkynyt 90-luvun kuluessa satunnaisia merkkejä. Suomessa on vuosikymmenen aikana julkaistu jo ainakin kolme kuubalaisen musiikin historiaa ja kulttuuria valottavaa teosta, joista massiivisin on Pertti Luhtalan Rumbakuninkaista salsatähtiin. Luhtalan liki 500-sivuinen teos ilmestyi kaksi vuotta sitten, ja äskettäin se sai rinnalleen myös CD-julkaisun (Rumbakuninkaista salsatähtiin, Texicalli Records). Latinalaismusiikin harrastajien piirissä Luhtalan teokset on koettu tärkeiksi tietolähteiksi.

Matkapäiväkirjat olivat 1800-luvun alussa muotikirjallisuutta. Niiden tehtävänä oli paitsi antaa tietoa lukijalle vieraista olosuhteista myös viihdyttää. Siksi matkapäiväkirjat usein täydennettiin kotiin palattua kirjallisesti tyydyttävään muotoon. Julkaistu matkapäiväkirja oli eräällä lailla antropologisen havainnoinnin ja dokumentaarisuuteen pyrkivän seikkailukirjallisuuden välimuoto.

Pyhän Henrikin surmavirsi on tunnetuimpia ja vanhimpia suomalaisia balladirunoelmia. Siinä kerrotut tapahtumat ajoitetaan Pyhän Henrikin legendan mukaan oletetun ruotsalaisten vuonna 1155 Suomeen tekemän ristiretken jälkeiseen aikaan. Ristiretkellä mukana ollut Henrik jäi Paavali Juustenin piispainkronikan mukaan Suomeen piispaksi vuosiksi 1155-1156. Surmavirsi on runoiltu ilmeisesti 1200-luvun ensimmäisellä puoliskolla, mutta sen varhaisimmat tunnetut kirjalliset toisinnot ovat vasta 1600- luvulta.

Tänä päivänä Tintti, Milou, kapteeni Haddock, Tuhatkauno ja poliisiveljekset Dupont ja Dupond lienevät tuttuja kaikille. Tintti sai alkunsa 70 vuotta sitten belgialaisen Georges Rémin (1907-1983) kynästä. Sarjakuvansa hän signeerasi nimimerkillä Hergé. Tintin maailmanmaine ei kuitenkaan syntynyt hetkessä.

Tässä meillä on kirja ilmeiseen tarpeeseen. Nykyään käytännössä melkein kaikkialle tunkeutuva mediasoituminen ja nousukauden myötä lisääntynyt kaupallisen koulutuksen merkityksen lisääntyminen toivottavat varmasti tervetulleeksi Karvosen kirjan. 'Elämää mielikuvayhteiskunnassa' onnistuu parhaiten tietynlaisen yleiskuvan antamisessa maineen, imagojen, brandien, tavaraestetiikan, vaikutelmien hallinnan, mediaretoriikan ja propagandan maailmasta. Näin se sopii hyvin niin yhteiskuntatieteitten, kuin kulttuurintutkimuksenkin perusopintokirjoihin.

Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitoksen julkaisema Tangosta Dingoon on yksi tuoreimmista suomalaisen populaarimusiikin tutkimuksen artikkelikokoelmista. Teoksen esipuheessa Elina Niemelä ja Pauliina Savolainen arvatenkin perustelevat teoksen olemassaoloa ensisijaisesti väittämällä, että populaarimusiikkia ja sen tutkimusta vähätellään. Epäilemättä kysyntää kokoelman kaltaisille "vakavasti" populaarimusiikkin suhtautuville näkökulmille on, mutta kyllähän näitä teoksia on jo runsain mitoin. Populaarimusiikki on jo legitiimi tutkimuskohde, vaikka sen vastustajista tuskin koskaan päästään eroon - aivan kuten ei päästä heidänkään vastustajistaan.

Teos jakaantuu kahteen osaan, josta ensimmäisessä piirretään turkulaisten historioitsijoiden henkilökuvia, ja toisessa osassa käydään läpi tutkimusta ja opetusta. Kirjoittajat ovat suurelta osaltaan nykyisiä tai entisiä Turun yliopistojen historian professoreja (Max Engman, Kalervo Hovi, Sune Jungar, Kari Immonen, Jussi T. Lappalainen, Timo Soikkanen). Usein kirjoittajat ovat myös kuvauksen kohteena olleiden entisten professorien oppilaita ja/tai joissain turkulaisissa suurprojekteissa keskeisessä asemassa olleita henkilöitä.