Arvostelut

Alkaa käydä jo latteaksi sanoa artikkelikokoelmasta, että se on kovin epätasainen. Erityisen helpostihan epätasaiseksi muodostuvat onnittelukirjat, joihin kirjoitetaan artikkeleita parhaillaan meneillään olevista aiheista ja kukin omista lähtökohdistaan, eikä sovita mistään yhteisistä linjoista. Yritin arvioida Turun Historiallisen Yhdistyksen Ulla Heinon 60-vuotispäivälle omistaman kirjan "Arki ja läheisyys" artikkeleita ottamatta mitään niistä mittapuuksi toisille, mutta väkisinkin mieleeni muodostui jonkinlainen ihanne tai keskiarvo, josta jotkut artikkelit näyttivät poikkeavan. Tämä suhteellisuus on siis pidettävä mielessä arvostelua luettaessa.

Spede Pasanen oli ristiriitaisia tunteita herättävä henkilö. Monet hänen tuotteistaan olivat katsojien ja kuulijoiden mieleen, mutta julkista kriitikoiden tunnustusta hän ei saanut. Vasta kuolemansa jälkeen Spede sai huomattavasti arvostusta osakseen. Hänen elinaikanaan oli tosin yhtä hänen luomuksistaan kunnioitettu jopa yliopistollisella tutkimuksella ja juhlakirjalla.

Kylmän sodan aikana Suomessa suhtauduttiin joskus ylenkatsoen anglosaksiseen sotahistoriankirjoitukseen. Saksa oli sodan kokeneelle sukupolvelle tuttu kieli, ja esiintyi käsitystä, että "oikeaa" sotaa oli käyty lähinnä itärintamalla. Siellähän Suomikin oli tapellut ja Englanti oli ollut eräänlainen vihollinen. Saksalainen ja venäläinen sotakirjallisuus on saanut Suomessa sanoa sanottavansa.

Museoviraston johdolla ja Suomen Akatemian tuella vuonna 2000 käynnistynyt Sääksmäen Rapolan alueen tutkimusprojekti on päättynyt. Hankkeeseen on sisältynyt 13 osiota, joista Anneli Jussilan tutkimus “Sääksmäen kolme maisemaa Valkeakoskella” on yksi. Sääksmäen maisema on ennen kaikkea maatalousmaisema, jossa on runsaasti merkkejä pitkään jatkuneesta maataloudesta, sen parissa tehdystä työstä ja elämänpiiristä. Kuten Jussila toteaa, maiseman keskeinen elementti on pelto, joka edustaa maisemassa jatkuvuutta.

Poliittisten piirien eräiden tahojen mukaan yksi Liehuva liekinvarsi -kirja Uosukaiselta olisi riittänyt. Iltalehden pääkirjoituksessa (15.10.) puolestaan väitettiin harvinaisen suorasukaisesti, että "Puhemies Riitta Uosukainen osoitti Aino Suholan teoksessa lopullisesti, ettei hänestä ollut eikä ole presidenttiainesta.

1900-luvun loppupuoliskon ajattelun yhdeksi teemaksi muodostui rationaalisuuden kyseenalaistaminen. Tämä ”järjen kriisi” kiteytyi saksalaisfilosofien Adorno ja Horkheimer mukaan valistuksen rationaalisuuden irrationaalisiin seurauksiin mm. saksalaisten 1900-luvun alun joukkoliikkeiden muodossa. Filosofikaksikko kritisoi valistuksen kapeaa rationalismia kovalla kädellä suostumatta kuitenkaan siitä täysin luopumaan vaan uskoen ”valistuksen valistamiseen”.

Kiista siitä, tekikö paavi Pius XII (Eugenio Pacelli) kaiken mahdollisen juutalaisten pelastamiseksi natsien käsistä toisen maailmansodan aikana, on parina viime vuonna kuohuttanut katolisen kirkon historian tutkijoita. Kuohunta on tuottanut toistakymmentä kirjaa. Historioitsija Feldkampin teoksen voi laskea paavin toimia puolustavien tutkimusten joukkoon, vaikka se ei mitään varsinaista apologiaa olekaan, vaan pätevää historiantutkijan tekstiä. Feldkamp on ottanut erikoisteemakseen nimenomaan paavin suhteen Saksaan, mikä onkin aivan olennainen kysymys.

Ulla Riutta on valt.kand. ja ammatiltaan toimittaja. Hänen aikaisempien lähihistoriaa käsitelleiden teostensa aiheina ovat olleet inkeriläisten vainot ja Uralin vankileirit.

Muinaisen Egyptin aarteet johdattaa lukijan kaksitasoiseen menneisyyteen. Kuten teoksen nimi jo kertoo, se kuvaa nimenomaan Egyptissä tehtyjen menestyksekkäitten kaivausten ja niiden kuluessa tehtyjen löytöjen historiaa, mutta läsnä on myös Egyptin kaukainen menneisyys, jota kaivauksilla tutkitaan. Kirjoittaja Nicholas Reeves on British Museumin egyptiläisten muinaisesineiden osaston intendentti, mutta tämän kirjan hän on osoittanut erityisesti egyptologiasta kiinnostuneelle ”parantumattomalle romantikolle”. Teos keskittyy kuvaamaan esineiden metsästystä ja tutkijoita, jotka ovat etsineet ja löytäneet muinaisen Egyptin aarteita kuka mistäkin syystä.

Viro liittynee elossa olevien sukupolvien mielikuvissa pääasiallisesti jotenkin huvitteluun ja alkoholiin. Kieltolain aikana oli tietysti salakuljetus, ja nykyisin taas lukuisten laivojen laillinen kaljaralli ja ryyppääminen Tallinnassa lienevät monelle päällimmäisiä mielikuvia. Vähän on kuitenkin tietoa ja muistikuvia siitä, mikä oli Tallinnan juoma- ja ruokatilanne ennen sotia. Tämä johtuu tietysti siitä, että nykyisen mittapuun mukaan suomalaisten matkailu Tallinnaan oli pientä, vaikka se silloiset matkailijamäärät huomioon ottaen oli suurta eli Hovin mukaan "huippuvuonna 1931" liki 15 000.

Kirjoilla on oma syntytarinansa. Säveltäjä Richard Wagnerin (1813-1883) muistelmateoksen "Elämäni" syntytarina on lennokas. Säveltäjä saneli kesästä 1865 alkaen elämänsä vuodet 1813-1864 Baijerin kuninkaan Ludvig II:n pyynnöstä kirjaksi, josta julkisuudelta salaa Sveitsissä otettiin 15 kappaleen painos. Kirjanpainaja kuitenkin säästi yhden kappaleen, joten teos hänen ansiostaan säilyi jälkipolville väärentämättömänä ja on vihdoin myös suomenkielisen lukijan saatavilla.

Suomen kansa, fennomania ja kansallisen identiteetin metsästys - suomalaisen historiantutkimuksen poliittiset päämäärät ja kytkökset eivät ole mikään uusi löytö maamme historiankirjoituksen historiaa tarkasteltaessa, mutta uutta ei ole myöskään se, että etenkin itsenäisyyden aikaa edeltävä suomalainen historiankirjoitus on alue, joka ei varsinaisesti pullistele tutkimuksia. Turun yliopiston poliittisen historian laitoksella työskentelevän Juhani Myllyn tuore teos, "Kansallinen projekti - Historiankirjoitus ja politiikka autonomisessa Suomessa", paikkaa osaltaan aukkoa. Kansallinen projekti on tutkimus historiankirjoituksen ja politiikan liitosta, tutkimuksen mahdollisuuksista ja rajoista. Teoksen keskeinen teema on valta ja vallankäyttö, toisaalta valtiovallan taholta historiantutkijoihin kohdistuneena, mutta myös tutkijoiden itsensä toteuttamana.

Anssi Mäkisen väitöskirjan kanteen valittu maalaus "Poltettu kylä" (Albert Edelfelt) kuvaa nuijasotaa, mutta kuvastaa hyvin teoksen aihetta ja sisältöä: talollisasutuksen hävityksiä kaksikymmentäviisivuotisen sodan aikana. Maalaus muistuttaa siitä, mitä sota merkitsee sen jalkoihin jääneille siviileille - epävarmuutta ja pelkoa, omaisuuden ja vuoden tulon tuhoutumista, vankeutta, väkivaltaa tai hengen menetystä. Vuosina 1570-1595 käyty sota koetteli raja-alueiden väestöä erityisen ankarasti. Suomen alueesta Viipurin lääni joutui toistuvien hyökkäysten kohteeksi, ja lisäksi siellä oleskeli paljon suomalaisia ja ruotsalaisia joukkoja, joiden ylläpito lankesi pääosin paikallisille asukkaille.

Juhani Seppovaara on vapaa kirjoittaja ja valokuvaaja. Hänen aiempia kuvateoksiaan ovat olleet mm. Huussi (1994), Kansankoulu (2000) ja Olavinlinna (2001). Tällä kertaa hän on kuvannut ja tutkinut Helsingin Hietaniemen hautausmaita.

Syyskuun 11. historioitsijan silmin Keijo Korhosen kirja "Haavoitettu jättiläinen. Yhdysvallat syyskuun 2001" jälkeen ilmestyi osuvasti syyskuun 11. vuosipäivän alla.

1990-luvulla suomalaisessa mediajulkisuudessa vakiintui kiinnostava hahmo: seminaareja vetävä ja elinohjeita jakava "valmentaja", joka oli usein jo valmiiksi tunnettu julkisuuden henkilö, kuten filosofi (Esa Saarinen), tv-juontaja (Marco Bjurström) tai toimittaja (Jari Sarasvuo). Näistä jälkimmäinen, Jari Sarasvuo muodostui kirjojensa, maksullisten seminaariensa ja luentojensa ansiosta eräänlaiseksi itsen kehittämisen profeetaksi, jonka sanoman ulottuvuuksia Heikki Mäki-Kulmala esseemuotoisessa kirjassaan tarkastelee. Mäki-Kulmala tutkailee Sarasvuon perusargumentteja magian, mytologian ja hypnoosin kaltaisten teemojen kautta kuljettaen tarinaa niin Platonin Kreikkaan kuin 1800-luvun Yhdysvaltoihinkin. Kirjan kiintoisinta antia ovat luennat valmennusoppaiden suhteista uskontoon ja minäkäsitykseen, jotka Mäki-Kulmala luotaa niin suhteessa transkendentalismin, unitarismin, kristilliseen tieteeseen kuin skientologiaankin.

Muutaman viime vuoden aikana näyttää muodostuneen tavaksi, että neurologit, fyysikot, geneetikot ja muut "eksaktin" ja luonnontmaailmankuvan kanssa painivat tiedemiehet pyrkivät ulottamaan selityksensä sellaisenaan yhteiskuntateorian kentälle. Tavaksi on tullut, että kvanttikenttien todennäköisyyspelien, synaptisten signaalivirtojen ja molekulaaristen prosessien avulla pyritään luomaan deterministisiä yleistyksiä, jotta ihmisen käyttäytymistä ja yhteiskunnallisia prosesseja voitaisiin selittää "eksaktin" perustan kautta. Yhteiskunnan tieteellinen selittäminen naturalisoidaan, muutetaan luonnontieteellisen metodin tutkimusobjektiksi. Tätä viitekehystä vasten onkin erityisen mielenkiintoista lukea lääketieteen emeritusprofessori David H.

Suomessa on perinteisesti oltu kiinnostuneita utopioista. Tähän on saattanut vaikuttaa tietoisuus karuista elinolosuhteista, itsenäisyyden tavoittelu tai suomalaisille luontainen tekniikan ihannointi. Joka tapauksessa Thomas Moren Utopia ja Machiavellin Ruhtinas on kulunut lukijoiden käsissä ja teoksista on otettu jatkuvasti uusia painoksia. Matkoja utopiaan tarjoaa suomalaisille lukijoille kolme uutta suomennosta klassisista utopioista.

Lähteenmäen väitöskirja tarkastelee 1500-luvulla tapahtunutta Ruotsin laajentumista ennenkaikkea savolaisten näkökulmasta käsin. Mitkä olivat ne taustatekijät, jotka johtivat Ruotsin suomalaismetsien syntyyn ja miten valtakunnan asukkaat vastasivat kruunun laajentumistoiveisiin. Johdannossa Lähteenmäki rajaa pitkän ajanjakson (1523-1611) ja laajan aihepiirin tarkastelun ennenkaikkea Kaarle IX:n herttuakuntaan ja lähemmin vuosiin 1580-1594. Tutkimuksen pääpaino on Södermanlantiin ja Itä-Götanmalle tapahtunut muutto sekä muuton motiivien tarkastelu.

Gregory Bateson (1904-1980) oli antropologin peruskoulutuksen saanut poikkeuksellinen tieteilijä: oppituoliton ja akateemisiin koulukuntiin sitoutumaton ”jokapaikanhöylä”, kuitenkin sanan positiivisessa merkityksessä. Hän paneutui antropologisten peruskysymysten lisäksi psykiatrisiin, sosiaalipsykologisiin, esteettisiin, biologisiin, ekologisiin, systeemi- ja kommunikaatioteoreettisiin sekä tieteenfilosofisiin kysymyksiin. Häntä on luonnehdittu älylliseksi paimentolaiseksi, joka oli tyytymätön tieteessä vallitseviin tieto-opillisiin lähtökohtiin. Hän etsikin kokonaisempia perusteluja maailmankuvaa ja tieto-oppia käsitteleville konstruktioille kehitellessään mielen ekologiaksi kutsumaansa tieto-opillista näkökulmaa inhimillisestä viestinnästä.