Arvostelut

"Pidän tästä joenrannan kaupunkikuvasta enemmän kuin mistään muusta näkymästä koko Euroopassa. Sen kauneus on intiimiä, ei koskaan suurenmoista tai mahtavaa, se säilyttää keveytensä Prahan ensimmäisen kukoistuskauden ajoilta noin vuoden 1348, jolloin kaupungista tuli yliopiston ansiosta Alppien pohjoispuolisen Euroopan sivistyskeskus. Iäkäs Praha on säilyttänyt kaikkien tyylikausien ja historiallisten vaiheiden parhaat ominaisuudet, sen tasapaino on hymyilevän inhimillinen." (Jörn Donner.

Elokuvan historia on erikoinen historiantutkimuksen alue, sillä vaikka varsinainen elokuvamedia on vasta reilut satavuotinen, sen tutkiminen elokuvamateriaaliin perehtyen on vaikeaa. Tämä johtuu siitä, että suuri osa varsinkin varhaisesta elokuvamateriaalista on tuhoutunut ja nykyisin levitettävä elokuvamateriaali ei kerro läheskään koko totuutta maailmalla tehdystä elokuvataiteesta. Elokuvan levitys on nimittäin niin amerikkalaiskeskeistä, että se antaa väkisinkin leimansa elokuvan historian esittelemiseen. Edellä mainituista syistä ei ole mikään ihme, että elokuvan historiasta ei ole kovin monia kattavia esityksiä.

"Ruumiillinen työ sopii paremmin mitättömille ihmisille ja rahvaalle, mietiskelyn rauha ja tutkimus eliitille; näin jokaisella on asemaansa sopiva ammatti." - Robert Kilwardby kirjoitti tämän teoksessaan De ortu scientiarum (1246-1250). Monilla muillakin keskiajan ihmisillä oli sama käsitys työstä: ihminen on sitä, mitä hän tekee - sen lisäksi että hän on sitä, mitä hän syö ja miten hän pukeutuu. Niin työ, ruoka kuin vaatetuskin loivat keskiajan yksilön identiteettiä, erottivat ihmiset toisistaan ja osoittivat kunkin paikan yhteiskunnassa.

Toimittaja Anna Politkovskaja on julkaissut länsimaissa kirjan, jossa hän todella hutkii nagaikalla eli ruoskalla Venäjän vallanpitäjiä kintuille. Politkovskaja kertoo useista tragedioista kuten Beslanin koulukaappauksesta 2004 sekä Nord-Ost -teatterin panttivankidraamasta syksyllä 2002. Hänen mukaansa presidentti Putin hyväksyi henkilökohtaisesti teatteriin tehdyssä hyökkäyksessä käytetyn kaasun laadun, jota ei taasen kerrottu taintuneita siviiliuhreja auttaneille lääkäreille, minkä vuoksi uhrien määrä kasvoi. - Presidentin osuus on uskottava, koska Venäjällä pienetkin asiat kysytään mahdollisimman korkealta johtajalta.

Outi Fingerroos väitteli toukokuussa 2004 uskontotieteessä tutkimuksellaan Haudatut muistot: Rituaalisen kuoleman merkitykset Kannaksen muistitiedossa. Neljän vuoden katkeamattoman apurahoituksen turvin hän oli kirjoittanut 464 sivua paksun teoksen, jonka kirjallisuusluettelossa on yli 600 julkaisua. Oppineisuuden osoittamiseksi olisi toki vähempikin riittänyt. Tutkimuksen "poeettinen" otsikko - jonka keksimisestä tekijä kiittää kollegaansa - hämäännyttää lukijan.

Toteutumattomat asiat kiinnostavat ihmisiä niin historiassa kuin muuallakin. Siksi historiasta kiinnostuneet kansalaiset ovat aina olleet lähes yhtä innostuneita menneisyydessä tapahtuneiden ja tapahtumattomien asioiden pohtimiseen kuin varsinaiset historiantutkijat. Tapahtumaton historia voidaan nähdä arvoväritteisemmin kuin tapahtunut historia. Se voidaan toisaalta nähdä menetettynä mahdollisuutena parempaan tai uhkana, joka onnistuttiin välttämään.

Kirja kuvaa kuten otsikosta näkee saksalaisten kaupunkien ja kaupunkilaisten kohtalon Liittoutuneiden ilmapommituksissa Toisen maailmansodan aikana. Kirja etenee sekä temaattisesti että kronologisesti ja nämä lähestymistavat ovat mielestäni sovitettu hyvin yhteen. Vaikka kirja pyrkiikin olemaan kattava kuvaus Saksan pommituksista, mielestäni kirjan parasta antia ovat lyhyet kuvaukset siitä, millaisia Saksan kaupungit olivat ennen niiden vanhojen keskustojen tuhoa. Kirja tuo selvästi esille sen valtavan kulttuuriarvojen tuhon, joka Saksaa kohtasi vuosina 1942 -1945.

Visuaalisen kulttuurin tai kuvallisen kulttuurin vaikutus kirjoissa näkyy hyvin muun muassa koulujen oppikirjoissa, joissa kuva on vallannut alaa, ei vain kuvituskuvina, vaan ennen kaikkea viestinnällisenä keinona. Tieteellinen kirjallisuus, ainakin humanistisilla aloilla, on paljolti pitänyt pintaansa tekstipainotteisena. Tähän on tietysti ilmiselvät tieteen tradition syyt. Voisiko kuva kuitenkin vallata yhä enemmän alaa myös tieteellisissä esityksissä ja asiateksteissä?

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1046 esittelee Taidesäätiö Meritan taidekokoelman kokonaisuudessaan. Suurteoksen Kaksi vuosisataa suomalaista kuvataidetta - Taidesäätiö Meritan taidekokoelma tarkoituksena on tehdä kokoelmaa tunnetuksi taideyleisölle. Koska Meritan Taidesäätiö lainaa teoksiaan mm. taidemuseoiden näyttelyihin, kirja on hyödyllinen apuväline teosten valinnassa.

Kirjan otsikko kokonaisuudessaan Hallen ja Tivan tarina - Modernistit Sulho Sipilä ja Greta Hällfors-Sipilä kertoo jo enemmän. Halle ja Tiva ovat pariskunnan toisilleen antamat lempi- tai hellittelynimet. Ateneumin johtaja Soili Sinisalo puhdistaa pöytäänsä jäädessään pian eläkkeelle ja toteuttaa samalla pitkään uinuneita, tärkeäksi katsomiaan asioita ja esittelee mielenkiintoisia ilmiöitä Suomen taide-elämässä. Sipilän pariskunnan tarina ansaitsee ehdottomasti tulla kerrotuksi.

Enkelit ovat innoittaneet ihmisiä jo vuosituhansien ajan, eivätkä enkelit ole kadonneet nykyajankaan pop-kulttuurista - tästä esimerkkinä vaikkapa Suomessa viime talvena esitetty TV-minisarja 'Angels in America'. Juutalais-kristillisessä perinteessä enkeleillä on ollut erilaisia tehtäviä. "Enkeli" tarkoittaa sanansaattajaa, joka liittää aineellisen maailman luomakunnan näkymättömiin voimiin. Ihmiset kokevat enkelit ensisijaisesti sanantuojina, mutta se on vain yksi heidän tehtävistään.

Suomennos Guy Debordin klassikosta Spektaakkelin yhteiskunta (Summa 2005) on kaunis, pieni kirja. Pokkarikokoinen, harmaa, mutta silti omalaatuisella tavalla silmiinpistävä. Silmiinpistävyys johtuu osittain kirjasta pilkistävistä konkreettisista silmistä. Suuri osa länsimaisen mediakulttuurin asukkaista tunnistaa pian kenestä on kysymys: silmät ovat Marilyn Monroen surulliset lurppasilmät, vaikka kuva on leikattu siten, että siinä näkyy vain osa tämän kasvoista.

Mäntsälän Saha on kirjoituttanut historiateoksen Naarkosken teollisista vaiheista. Koskessa on toiminut saha kahteen otteeseen: vuosina 1734-1829 ja 1891-1962. Sähkövoimaa koski on jauhanut noin vuodesta 1910 lähtien. Nykyisin koski on kokonaan valjastettu sähkön tuotantoon.

Suomi ja Ruotsi ovat olleet Euroopan unionin jäseninä jo kymmenen vuoden ajan liityttyään yhdessä Itävallan kanssa Euroopan yhteisöön vuonna 1995. Historiallisesti ajatellen Pohjoismailla ei ole kuitenkaan ollut yhtenäistä linjaa suhteessa Euroopan integraatioprosessiin ja kuluneen kymmenen vuoden aikana myös Suomi ja Ruotsi ovat tehneet useissa integraatioprosessiin liittyneissä kysymyksissä toisistaan poikkeavia valintoja. Tätä taustaa vasten Richard Branderin kirjoittama teos Finland och Sverige i EU - tio år av medlemskap vaikuttaakin aihevalinnaltaan mielenkiintoiselta. Richard Brander on pitkän linjan journalisti, joka on seurannut läheltä Suomen ja Ruotsin aseman muotoutumista EU:ssa toimiessaan esimerkiksi vuosina 1996-2000 Suomen Tietotoimiston kirjeenvaihtajana Brysselissä.

David Warnessin teos Venäjän tsaarit on visuaalisesti näyttävä hakuteos Venäjän yksittäisistä tsaareista ja tsaarilaitoksesta yleensä aina Rurikin suvusta Venäjän vuoden 1917 vallankumoukseen saakka. Teoksen kertomustyyli on keveää, hyvin etenevää ja helposti luettavaa. Pääpaino on yksittäisten tsaarien elämäkerrallisissa tarinoissa. Huomiota saa erityisesti kunkin tsaarin arveltu tai todellinen luonne, tavat ja tottumukset.

Janne Seppäsen teos Visuaalinen kulttuuri teoriaa ja metodeja mediakuvan tulkitsijalle lataa suuria odotuksia lukijalle. Hänen edellinen kirjansa Katseen voima on saanut tukevan jalansijan mediakulttuurin oppikirjana. Seppäsen oma tyyli kirjoittaa kansantajuisesti melko uudesta aluevaltauksesta (kuvantutkimuksesta) suomalaisessa mediakulttuurissa on oiva lisä mediatutkimuksen vielä suhteellisen suppeaan kirjallisuuteen. Visuaalisessa kulttuurissa kirjoittaja itse myös nostaa odotuksia kertomalla tarkasti mitä ja miten hän tulee tarkastelemaan visuaalisuutta mediakuvissa.

Valitessani arvosteltavaksi Helena Soinin teoksen Kultainen kuherruskuukausi - Suomen kansallistaiteilijoiden vaikutus Venäjän taiteeseen jouduin otsikon huiputtamaksi. Olen jo pitkään kaipaillut kunnollista ja kattavaa tutkimusta suomalaisen ja venäläisen taiteen yhteyksistä autonomian ajalla, sillä aina välillä on mukavaa lukea, millaiselta suomalainen kansallisromantiikka vaikuttaa maamme rajojen ulkopuolelta katsottuna. Viimeisen viidentoista vuoden sisällä venäläistutkijat ovat olleet erityisen innostuneita Venäjän taiteen niin sanotusta ”hopeakaudesta”, jota Neuvostoliitossa pidettiin yhteiskunnallisen ja intellektuaalisen rappion aikakautena realismin ”kultakauden” jälkeen. Suomen taiteen ns.

Taannoin 80 vuotta täyttänyt ohjaaja Matti Kassila valmisti toistaiseksi viimeisen elokuvansa Kaikki pelissä vuonna 1994. Elokuvamaailmaan sijoittunut dekkaritarina sai sen verran kriittisen vastaanoton, että sen sivuuttaminen käsillä olevassa muistelmateoksessa tuntuu ymmärrettävältä, mutta ainakin yhdessä mielessä elokuva oli ohjaajalleen mitä tyypillisin: murhajuonen uhri, kirjailija Pentti Töysä, on kriitikoita ärsyttäneellä läpinäkyvyydellä tunnistettavissa Antti Tuuriksi, joka oli 1990-luvun taitteessa noussut näyttävästi barrikadeille Pekka Parikan ohjaaman Talvisota-elokuvan taloussotkujen tähden. Juuri tällainen omaa elämää, ammattia, lähipiiriä tai muuten vain ajankohtaisia henkilöitä ja teemoja sivuavien tapahtumien muokkaaminen elokuvien ainesosaksi näyttääkin yhdeltä Kassilan taiteilijanuran läpäisevältä juonteelta. Muiden muassa tähän juonteeseen uusi muistelmateos Käsikirjoitus ja ohjaus: Matti Kassila tuo lisävalaistusta: alkoholismi- ja uskottomuuskuvaukset Sinisestä viikosta Elokuun kautta Ihmiselon ihanuuteen ja kurjuuteen sivuavat ohjaajan henkilökohtaisia kokemuksia, kun taas Professori Masan tai komisario Palmu -sarjan kaltaiset ulkokohtaisemmat tuotannot vilisevät viittauksia ajankohtaisiin tapahtumiin ja henkilöihin milloin yleisesti tunnistettavalla, milloin hiukan sisäpiirimäisellä tasolla.