Arvostelut

Hannu Rautkallion Holokaustilta pelastetut on tärkeä uusi teos Suomen holokaustia käsittelevässä kirjallisuudessa. Tutkielman hyväksyttävä perusväite pohjautuu ajatukseen, että Suomi on holokaustinen poikkeus. Kirja pohjautuu Rautkallion aikaisempaan tutkimukseen Suomen yhteyksistä holokaustiin, Ne kahdeksan ja Suomen omatunto (1985). Uutta tietoa Rautkallio on kaivanut esille niin koti- kuin ulkomaisista arkistoista.

Köyliö-seura on jälleen saanut aikaan historiantutkijoillekin kelvollisen paikallishistoriikin. Tällä kertaa on esitelty ja luetteloitu kaikki Köyliöstä kotoisin olevat ja sinne myöhemmin muuttaneet ”toisen vapaussotamme” uhrit. Teoksen julkaiseminen näihin aikoihin on oikein ajoitettua, sillä tuleehan toisen maailmansodan päättymisestä ensi vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Toki Suomen osalta sota päättyi jo alkuvuodesta 1945, mutta yleismaailmallisesti vasta Japanin antautumiseen 2.

Ketä tahansa raivostuttaa, kun Yhdysvaltain presidentti perustelee sotilaallisia hyökkäyksiä puolustuskyvyttömiin maihin vetoamalla vapauteen ja "hyvien" voittoon "pahasta". Kaikki tietävät hyökkäyksien taustalla vallitsevan taloudellisen edun tavoittelun. Tästä huolimatta Bushin kannatus kotimaassaan on korkealla. Herää kysymys, miten tällainen julmuus on mahdollista perustella "uskottavasti" moraalisesti oikeudenmukaiseksi.

Jo kuluneen sanonnan mukaan Suomi elää metsästä, mutta varsinaista metsähistoriaa tässä vihreän kullan maassamme on tutkittu varsin vähän. Metsäteollisuus ja tehtaat sinänsä ovat toki kiinnostaneet useita tutkijoita, mutta teollisuuden raaka-aineenhankinta ja metsätyöt ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Esko Pakkasen kirjoittama teos Antaa pölkyn juosta! Pieni kirja uitosta onkin tervetullut lisä tähän vähän tutkittuun menneisyytemme saraan.

Ottaessani kirjan käsiini täytyy myöntää että ajattelin omien kirpparilöytöjeni olevan melko kaukana Glorian Antiikin pitkäaikaisen päätoimittajan ja antiikkigurun Leena Nokelan keräilyharrastuksesta. Olin väärässä. Vanhan tavaran perässä juoksevien innostus löytöihinsä näyttää olevan samaa luokkaa liikuttiin sitten arvoantiikissa tai sarjatuotannossa. Sitä paitsi Leena Nokelakin on aloittanut osto- ja myyntiliikkeistä ja muutamasta kahvikuppiparista.

”Suomessa käytiin kylmän sodan vuosina 1960-luvulta 1980-luvulle katkeraa kiistaa, ”suoranaista sisällissotaa” yhteiskuntajärjestelmästämme, jota yritettiin muuttaa sosialistiseksi”, kirjoittaa Tampereen yliopiston journalistiikan emeritusprofessori Esko Salminen uuden kirjansa Viestinnällä vallankumoukseen ”Demokraattisen toimittajakoulutuksen” aika 1960-luvulta 1980-luvulle ensimmäisillä riveillä. Räväkkä aloitus. Suorastaan journalistinen, sanoisin. ”Sisällissota”, kuten Salmisen kirjan muukin taistelusanasto kuulostaa aluksi (sitaateissakin) hieman vieraalta, mutta ehkäpä esimerkiksi kamppailu tai kiistely olisi sittenkin liian hentoja ilmauksia kuvaamaan kylmän sodan aikaista suomalaista ”viestintäsotaa”.

Jukka Kortin väitöskirja tulee arvioitua Agricolaan nyt kahdesti - mutta eihän puhe teosta pahenna! Mukavaa, että mainontaan keskittyvässä väitöskirjassa heti alkuun tehdään selväksi, että nyt puhutaan mielikuvamaisilla käsitteillä. Kun sanotaan 60-luku, puhutaan kuuskytlukulaisuudesta mielikuvana, se ei tarkoita vuosilukuja 1960-1969. Koska kaiken kattavuus on myös materiaalin osalta lähes mahdoton saavuttaa, siihen ei ole edes pyritty.

Mistä puhumme, kun puhumme suomalaisuudesta? Miten luomme suomalaisuuden käsitettä ja miksi käytämme sitä? Nämä ovat eräitä kansalliseen identiteettiin liittyviä avainkysymyksiä, joita Mikko Lehtonen, Olli Löytty ja Petri Ruuska tarkastelevat kirjassaan. Kirjan kymmenessä luvussa kirjoittajat kokoavat omista näkökulmistaan keskustelua, jota aiheesta on käyty.

Sauna ja saunominen ovat olleet ikiajat täällä Euroopan reunalla venäläisiä ja suomalaisia yhdistävä asia, vaikka monen mielestä venäläinen banja ja suomalainen sauna ovat aivan kuin eri planeetoilta. Veteraanikylpijä, tutkija ja tulkki Rudolf Sykiäinen tuo kirjassaan Venäläinen sauna esiin paljon myös näitä yhteisiä piirteitä; tosin hän käsittelee etupäässä kotimaansa saunan tuhatvuotista historiaa. Sauna-kirjan tekijän - myös Suomen Saunaseuran jäsenen! - eräs ansio on mm.

Jarkko Vesikansalta tarkastettiin tänä syksynä väitöskirja, jossa hän selvitti kylmän sodan aikaista kommunisminvastaista porvarillista aktivismia ja järjestötoimintaa Suomessa. Otava julkaisi samanaikaisesti syksyn kirjamarkkinoille väitöskirjasta lukijaystävällisemmän version nimellä Salainen sisällissota - Työnantajien ja porvarien taistelu kommunismia vastaan kylmän sodan Suomessa. Vesikansa on tarttunut aiheeseen, josta aikaisempaa tutkimusta ei käytännössä ole. Aihetta on pidetty arkaluontoisena, eivätkä mukana olleet toimijat ole suuremmin tekemisistään huudelleet.

Jatkosodan jo moneen kertaan läpikäydyt taistelut tulevat nyt koteihimme äänen, liikkuvan kuvan ja animaation vahvistamina. Laaja multimediakokonaisuus Suomen sodat: Jatkosota 1941-44 on rohkea yritys siirtää perinteinen sotahistoria painetuista viestimistä digitaalisen tekniikan mahdollistamaan uuteen muotoon. Kokonaisuuteen kuuluu kaksi DVD-tallennetta. Toinen on DVD video, jota voi toistaa tietokoneella tai katsella television ruudulta DVD-soittimen tai PlayStationin kautta.

Collège de Francessa tutkijana toimiva Sabine Melchior-Bonnet on tarttunut kiehtovaan mutta tutkimuksellisesti laiminlyötyyn aiheeseen kirjoittaessaan teoksensa Kuvastin - Peilin historiaa. Esipuheessa samaisen Collège de Francen professori Jean Delumeau ilmaisee ihmetyksensä siitä, miten peileistä ei ole kirjoitettu tässä laajuudessa aikaisemmin, ja siinä mielessä Kuvastin on todella kaivattu ja odotettu kirja. Delumeau ottaa kuitenkin huomaamattaan esille toisen seikan, joka kuvaa tätä teosta yhtä hyvin kuin sen aiheellinen uutuus. Esiteltyään kirjan sisältöä ja antia hän toteaa: ”Nämä lainaukset ovat niukkoja välähdyksiä Sabine Melchior-Bonnet’n teoksesta.

Inkoon Fagervik on yksi tunnetuimpia kartanoitamme, 1700-luvun rokokoon parhaiten säilynyt edustaja. Irma Lounatvuoren toimittamassa teoksessa “Fagervikin puutarhojen vuosisadat“ ei pääosassa kuitenkaan ole kartanokirjoista ja antiikkilehdistä tuttu päärakennus sisustuksineen, vaan sitä ympäröivät puistot, puutarhat ja kasvihuoneet; historialliselta merkitykseltään kartanon arvoinen kokonaisuus. Jo 1600-luvulla perustettu ruukki tuli isonvihan jälkeen Hising-suvun (aateloituna Hisinger) omistukseen ja on pysynyt suvussa nykypäiviin asti. 1700- ja 1800-lukujen mittaan useamman sukupolven ruukinpatruunat tunsivat mielenkiintoa oman aikansa puutarhamuotia kohtaan ja laajensivat ja kehittivät kartanon ympäristöä vastaamaan sen uusimpia virtauksia.

Turun yliopiston fonetiikan emeritus professori Kalevi Wiik on tullut tunnetuksi virkistävistä näkemyksistään ja keskustelunavauksistaan kielitieteen, ja viimeaikoina etenkin kielihistorian, kentällä. Maankuulu ainakin tiedepiireissä lie hänen edellisen kielihistoriateoksensa ”Eurooppalaisten juuret” aiheuttama kalabaliikki Vuoden tietokirja ”kisan” yhteydessä. Eurooppalaisten juuret oli teos, jossa perustellen esitettiin uusi näkemys Euroopan (ja periaatteessa kaikkien muidenkin) kielten syntytavasta; kielet kehittyvät, ne voivat vaihtaa ”kielikuntaa” ja keskeinen kehitysmotiivi on naapurikielten vaikutus. Uudessa teoksessa Wiik on pyrkinyt soveltamaan ideaansa Suomen kielen kehitykseen ja murrerakenteeseen Lauri Kettusen kuuluisiin murrekarttoihin nojautuen.

Reijo Valta on julkaissut jälleen tuloksia ahkeroinnistaan Pohjois-Suomen liikenne- ja ajoneuvohistoriaa koskevan lähdeaineiston parissa. ”Lavakyytiä Rainierilla - Hurstiautokauden liikennöitsijä Oulun Auto Oy 1920 - 1924” kuuluu tekijän mukaan mikro- tai miniatyyrihistorian kategoriaan. Yhden ja vieläpä lyhytikäisen yhtiön vaiheiden kuvaus on kuitenkin aseteltu taitavasti paikalleen. Lukija saa vankan käsityksen siitä toimintaympäristöstä, johon Oulun Auto Oy perustettiin, ja jossa se toimi.

Viime vuosikymmenien aikana yhteiskuntatieteissä ja humanistisissa tieteissä tila on noussut yhä keskeisemmäksi käsitteeksi ja jotkut puhuvatkin jopa tilallisesta käänteestä. Tilan käsite koetaan tärkeäksi muun muassa sen vuoksi, että ihminen on pakostakin jo ruumiinsa kautta sidottu tilaan ja ihmiset järjestävät sekä määrittävät toistensa ja ympäristönsä välisiä suhteita tilallisesti. Tila on aina kunkin ajan ja kulttuurin mukaisesti tuotettu, ja tilan merkitys on kulttuurien merkitysjärjestelmissä perustavanlaatuisen tärkeä. Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa -artikkelikokoelman kirjoittajat ovat Turun yliopiston kulttuurihistorian Tilan ja ympäristön tutkimusryhmän jäseniä.

Viime vuosikymmeninä keskustelussa vanhemmuudesta ja perheestä painopiste on otettu joitakin askelia äitiydestä kohti isyyden käsittelyä. Erityisen voimakkaasti tämä muutos on näkynyt ei-tieteellisten, isyyttä käsittelevien kirjojen määrän voimakkaana kasvuna 1990-luvun aikana. Tämä Aallon ja Kolehmaisen toimittama monitieteinen Isäkirja tarjoaa tervetulleen - ja paikoin tuoreitakin näkökulmia tuovan - lisän tieteelliseen isä-kirjallisuuteen. Isäkirja on ottanut 11 artikkelin ja 12 kirjoittajan voimin tarkasteltavakseen sekä viime aikaisen, että historiallisenkin isyyskeskustelun.

Ihmistieteissä on parinkymmenen vuoden ajan juhlittu niin sanottua suurta käännettä, jossa todellisuuden oivallettiin olevan kielellinen ja yhteiskunnallinen rakennelma. Koska myös tutkimus on osa todellisuutta, on sekin rakennelma ja siten kertoo lähinnä vain rakentajastaan. Kun tutkija ei näin voi päästä kielen ja puheen taakse, on turha puhua syy―seuraus-suhteista, metodeista tai teorioista. Tutkija voi vain näyttää, miten puhe toimii, ei selittää, mikä sen tuottaa.