Kuva: Sinne tahdon mennä Menosten koulun tarinat 1903–2003 / Seppo Pirhonen– Vuonna 1922 espanjantauti oli jo hellittänyt niin, että kiertokoulua voitiin taas käydä muun muassa Menosten Rajoolla, kertoi tietokirjailija Seppo Pirhonen Urjala vanhat kuvat -facebookryhmässä esitettyyn kuvatiedusteluun.MAAILMANLAAJUISIA influenssaepidemioita on esiintynyt ainakin 1800-luvun lopulta lähtien. Kaikkein ankarimmaksi kulkutaudiksi muodostui vuosien 1918–1920 espanjantaudin nimellä kulkenut influenssaepidemia. Sairaus…

Lue lisää

Työväen Historian ja Perinteen Tutkimuksen Seuran vuotuisen kesäseminaarin aiheena oli Suomessa keväällä 1918 käyty sisällissota - ja varsinkin sen nykyaikaan asti ulottuvat jälkivaikutukset. Kahteen päivään mahtui monipuolinen läpileikkaus kattoaiheen tutkimuksen tämänhetkiseen tilanteeseen ja myös tuleviin mahdollisuuksiin.

Lue lisää

Helsingissä esimerkiksi Pitkänsillan kupeessa on yhä ampumajälkiä, jotka vievät ajatukset kevään 1918 tapahtumiin. Hakasalmen huvilassa käsitellään sisällissotaa draaman ja valokuvainstallaation muodossa helmikuussa 2018.  Sisällissota muutti monien suomalaisten ja helsinkiläisten elämän – puhumattakaan niistä, jotka kuolivat sotatapahtumissa ja terrorin seurauksena. Hävinneiden puolella kärsimys jatkui pitkälle sisällissodan jälkeen, jolloin paisutellut viholliskuvat sekä kostomentaliteetti vaikuttivat rangaistus- ja kontrollitoimien…

Lue lisää