Assyriologi ei ole päivääkään virallisesti opiskellut egyptologiaa. Silti muinainen Egypti on ollut läsnä elämässäni ihan syntymästä lähtien, Suomen ensimmäiseksi egyptologiksi kutsuttu Rostislav Holthoer (1937-1997) oli isäni opiskelija ja puolisoineen vanhempieni perheystäviä. Vuonna 1973 järjestetyssä Ateneumin "Ikuinen Egypti" -näyttelyssä Holthoer selitti ja käänsi minulle yhden kivisteelan hieroglyfitekstiä. Tämä muisto on yksi muinaistutkijaksi tulemiseni tukipilareista. Lisäksi Jochem Kahl (1961- ),…

Lue lisää

Eihän assyriologin pitänyt mitään tällaista kirjaa ostaa. Käväisin kuitenkin viime maanantaina NIDE-kaupassa ja sitten Virpi Hämeen-Anttilan (1958 -) Paino Miten pääsin sinuiksi kehoni kanssa (Otava 2020) löysi tiensä yöpöydälleni. Kevään aikana luin joitain kirjasta ja kirjoittajasta tehtyjä juttuja ja ajattelin, että en kuulu tämän teoksen kohderyhmään lainkaan. Kirjakaupassa opus aiheutti kuitenkin outoa kihelmöintiä sormenpäissä: halusin kurkistaa minulle samaan aikaan sekä tuttuun (…

Lue lisää

Assyriologi on oman, jo yli 20 vuotta jatkuneen "äitielämänsä" aikana ollut hyvin usein äitienpäivänä työmatkalla. Tänäänkin olisin ollut ilman korona-viruksen tuottamia muutoksia kalenteritapahtumiin todennäköisesti Turkissa. Meidän perheessä äitienpäivään ei ole ladattu mitään ylimaallisia paineita tai odotuksia. Jos olen kotona, mennään ulos syömään ja sään salliessa nautittu jätskit Merisatamassa. Tänä vuonna olen juuri äitienpäivän alla pohtinut…

Lue lisää

Assyriologi on viettänyt nyt viitisen viikkoa kotonaan. Berliinin jälkeen olin "virallisesti" karanteenissa sen suositellut neljätoista päivää, mutta elänyt elämää liki karanteenimaisissa olosuhteissa senkin jälkeen.Monenlaista ajatusta on pyörinyt päässä ja ennenkaikkea monista kirjoista olisi voinut postata yhtä sun toista. Minulla on useita tasaisesti akkumuloituvia taideaiheisten romaanien, taiteenteoriaa, keräilyä, taidekauppaa ja väärennöksiä käsittelevien kirjojen pinoja. Niistä kaikista…

Lue lisää

Assyriologi on Berliinissä, pandemian aikaan. Kun lähdin tänne tasan kaksi viikkoa sitten, ei kukaan tietysti voinut aavistaa miten maailma sulkeutuu seuraavien päivien aikana. Ainoat "todelliset" huoleni liittyivät tämän blogin päivityksiin -- hiihtolomaviikolla rakas ystävä lahjoitti minulle Vapriikissa Tampereella menossa olevan Ostia-näyttelyyn liittyvän kirjan ja aikomuksenani oli postata sekä näyttelystä että kirjasta yhdessä ennen Berliinin maaliskuuta. Kaikennäköistä kiirettä kuitenkin…

Lue lisää

Menneellä viikolla assyriologi pääsi taas katsomaan lukiolaisten vanhojentansseja. Kuopuksen omat "wanhat" ovat vasta vuoden päästä, mutta koska suomalaisissa lukioissa naisopiskelijoiden määrä on jo kauan ollut miesopiskelijoita suurempi, on tanssipareista jatkuvasti akuutti pula. Siksi kuopuskin oli saatu houkuteltua vapaaehtoiseksi kavaljeeriksi jopa kahdelle neidolle, koska lukionsa yhdistettiin kahdesta vanhasta lukiosta ja tanssit tanssittiin kahdessa erässä entisen koulujaon…

Lue lisää

Iranin kulttuuriperintö on ollut viime päivinä otsikoissa kun erään suurvallan johtaja uhkasi poliittisessa kriisissä iskeä nopeasti ja erittäin kovaa myös näihin kulttuuriperintökohteisiin. Ja vaikka hän muutama päivä myöhemmin oli pakotettu peräytymään sanojensa takaa, kävi ilmeiseksi ettei tällä johtajalla ole mitään käsitystä kansainvälisistä laeista tai edes siitä, että hän uhkauksillaan asettui samaan riviin kaikkien niiden kanssa,…

Lue lisää

Assyriologi on ollut taas jonkun aikaa hiljaa. Toisinaan matkat ja tutkimukset vievät niin mennessään, että blogipostausten kirjoittaminen jää, vaikka sopivia aiheita olisi jonossa tusinoittain. Toisinaan myös vähemmän suotuisa terveydentila vie energiaa -- tämä on ollut viime viikkoina niinikään osasyy hiljaisuuteeni. Runsas viikko sitten palasin Asconasta, "Totuuden vuorelta", jossa järjestettiin eksklusiivinen tutkijatapaaminen. Aiheena olivat "ne" myöhäisheettiläiset, joita olen…

Lue lisää

Pakkohan se oli päästä katsomaan. British Museumissa oli viime syksystä viime sunnuntaihin asti esillä jo etukäteenkin paljon hehkutettu erikoisnäyttely I am Ashurbanipal king of the world, king of Assyria. Koska en ennen joulua mitenkään ehtinyt Lontooseen ja tammikuukin kului Berliinissä, ainoaksi mahdollisuudekseni kokea tämä spektaakkeli jäi ylipuhua puoliso ja peruskouluaan päättävä kuopus uhraamaan puoli hiihtolomaa tähän matkaan. Silmävaivojen…

Lue lisää

Aika on mystinen ja käsittämätön juttu. Assyriologi operoi päivittäin tutkimuksissaan vuosituhansia vanhoja tekstejä, tapahtumia ja esineitä, ja ajan mittaamiseen on nykyään kaikenlaisia hyvin tarkkoja laitteita, on ajan kulumisen tunne vain ja ainoastaan yksilöllinen, usein myös ristiriitainen. Tammikuinen tutkimusjaksoni Berliinissä meni ohitse niin nopeasti, etten "ehtinyt" hyvästä tahdosta huolimatta postaamaan yhtään mitään. Toisaalta taas vuoden alkamisesta…

Lue lisää

Assyriologi on palannut kesämatkoiltaan kuukaudeksi kotimaisemiin. Elämä ja varsinkin taide- ja luontoelämykset ovat olleet niin intensiivisiä, että on ollut todella vaikeaa valita jotain sellaista, mistä postaisin ensimmäiseksi. Olo on kirjaimellisesti ollut kuin yllä olevassa kuvassa: muodoton. Kun pää ei ehdi työstää kaikkia imettyjä vaikutteita. Avaan nyt postausähkyä ensin taiteella, sitten mökkielämyksillä Kuusamossa ja pian on…

Lue lisää