Kirjoittanut: Olli PuikkonenElämä on täynnä muutoksia ja monet asiat pysyvät harvemmin kovin pitkään täysin staattisessa tilassa. Tämä pätee niin yksittäisiin ihmisiin, ilmiöihin kuin instituutioihin. Nyt muutoksen tuulet puhaltavat museokeskuksen suuntaan. Kokoelmat on saatava muuttokuntoon ja uusiin tiloihin tämän vuosikymmenen puolella, vaikka blogin kirjoitushetkellä ei ole edes vielä varmaa, minne päin Turkua ja mihin tiloihin kaikki…

Lue lisää

Anniina Kettunen ja Alina Korte Loppusyksystä 2021 uutisoitiin Luostarinmäen museoalueelta hieman yllättäen sähkökaapelitöiden asennustöiden yhteydessä löytyneestä katukiveyksestä. Tällöin kiveystä otettiin alueen alimmalta poikkikadulta esiin noin metrin leveydeltä ja puolen kadun pituudelta. Kiveys vaikutti hyvin säilyneeltä, joten se päätettiin kaivaa Turun museokeskuksen toimesta vuoden 2022 aikana esiin kokonaisuudessaan, tavoitteena saada sen rakenteista ja ajoituksesta lisätietoa. Mahdollisuuksien mukaan alkuperäinen…

Lue lisää

KAUPUNKIVarhainen Turku rakentui pääosin puusta joen itärannalle, Tuomiokirkon ja nykyisen Kirjastosillan väliselle alueelle viimeistään 1300-luvun alusta lähtien. Kun muualla Euroopassa kärsittiin ruttoepidemian aiheuttamasta lamasta, Turussa erityisesti 1300-luvun toinen puolisko oli vilkkaan rakentamisen aikaa asutuksen levitessä myös joen länsipuolelle. KATEDRAALIKOULUN KORTTELIArkeologissa tutkimuksissa selvisi, että Luostarin Välikadulta Jokikadulle johtanut kapea poikkikatu (kuva 1, ylempi poikkikatu) rakennettiin jo 1300-luvun…

Lue lisää

Tasan kaksi vuotta sitten, juuri ennen korona-aikaa, Brinkkalan galleriassa päättyi kaupunkiarkeologinen näyttely, jossa esiteltiin Turun Katedralskolanin peruskorjauksen yhteydessä tehtyjen arkeologisten tutkimusten (2014–2015) tuloksia. Näytteillä oli esinelöytöjä, luita ja kasvijäänteitä. Kävijöitä kertyi yli 5000.  Kaupungin 790-vuotisjuhlavuoden kunniaksi pystytetyn näyttelyn ajatuksena oli hiukan ravistella pinttyneitä käsityksiä ja tuoda Kattanin kautta esille tuoreimpia arkeologisia tulkintoja Turun kaupungin syntyyn, kasvuun…

Lue lisää

Nyt sen saa lukea, nimittäin turkulaisen Aboa Vetus Ars Nova -museon vuoden 2019 kaivausraportin! Arkeologisessa vuodenkierrossa kesällä tehdään kaivauksia ja talven aikana tutkimuksista muotoutuu kaivauskertomus, mutta koronan takia vuoden 2019 raportin kirjoittaminen kesti tavallista pidempään. Kevyttä arkeologista lukemistoa kaipaavat kaupunkiarkeologian ystävät löytävät raportin museon nettisivuilta täältä (tai klikkaamalla alla olevaa kuvaa): Olenkin jo aiemmin kirjoittanut vuoden…

Lue lisää