Oli aika ennen koronavirusta. Silloin pääsi näkemään kollegoja ja jopa edistämään omaa sarjakuvatutkimusta. Se aika oli helmikuun loppu ja paikka oli Tukholma, jossa järjestettiin Comics and Society -porukan talvisymposium teemanaan sarjakuva ja feminismi. Tässä lyhyt, nostalginen katsaus siihen matkaan, jolloin kolme sarjakuvatutkijaa saattoi ihan hyvin viettää kaksi yötä pienessä laivanhytissä matkoillaan Turusta Tukholmaan ja takaisin.Tukholman…

Lue lisää

Tammikuu oli ja meni ja tuntui kestäneen puoli ikuisuutta. Viime viikot ovat olleet sen verran hektisiä opetuksen kanssa, että aika ja tila ovat liikkuneet ihan omaan tahtiinsa. Viime tiistai tuntui iltakuuden aikoihin kestäneen jo yhden viikon verran. Nyt kuitenkin yksi tämän kevään haastavimmista työviikoista on paketissa, joten ajattelin luoda katsauksen vuoteen 2020 - mitä kaikkea…

Lue lisää

Loppusyksyn odotetuin reissuni oli työporukan virkistysmatka Prahan joulumarkkinoille. Jyväskylän yliopiston Movi (eli entinen Kielikeskus) kustansi matkat ja yhden yön kansainvälisyyttä edistävälle pidennetylle viikonlopulle Prahaan 30.11. - 3.12. Meille opettajille jäi kaksi muuta yötä maksettavaksi. Vaikka reissu olikin pääosin kaupunkiin tutustumista ja joulumarkkinoiden antien maistelemista, meille tarjottiin myös mahdollisuus tutustua yliopiston suomen kielen laitokseen ja Suomen…

Lue lisää

Dublinin Worldcon alkoi torstaina 15.8. Kuten edellisessä postauksessani kerroin, päivämme meni aika pitkälti matkustamiseen Killarneysta pienten välietappien kautta Dubliniin ja Howthiin, jossa majoituksemme oli, joten conipäivä jäi meiltä minimiin. Osasyynä oli myös flunssani, joka oli torstaina pahimmillaan: ääneni oli lähes kadonnut, mikä oli melkoinen ongelma, sillä akateeminen esitelmäni oli perjantaiaamuna. Löysimme kuitenkin conipaikan läheltä apteekin…

Lue lisää

Olen lopultakin saanut siirrettyä kaikki Irlanti-kuvat puhelimesta koneelle, joten pääsen aloittamaan Irlanti-postaussarjani. Ensimmäinen postaus käsittelee nimensä mukaisesti roadtrippiämme Irlannin halki Dublinista Portmageehen ja sieltä *le gasp* Skellig Michaelin saarelle. Toinen postaus keskittyy Dublinin Worldconiin ja viimeisessä seuraa kuvaspämmiä Game of Thrones -näyttelystä Belfastista.Jo Helsingin Worldconissa päätimme lähteä Irlantiin elokuussa 2019. Teimme matkasuunnitelman, säästimme rahaa ja…

Lue lisää

Juhlimme äidin kuusikymppisiä lauantaina 30.3. Meillä oli siskojen kesken ollut jo useamman kuukauden suunnitelmana viedä äiti yllätykseksi ulos syömään ja mikä olisikaan parempi paikka kuin kuuluisa Moulin Rouge. Punainen mylly sijaitsee Montmarten kaupunginosassa.Moulin Rougella on omat nettisivut, joilla on kattavasti tietoa sekä ranskaksi että englanniksi. Ja jos jokin jää epäselväksi, sivustolla on myös chatti, jossa kielitaitoinen…

Lue lisää

Vietin viime viikonlopun pidennettynä lomamatkana äidin ja siskojen kanssa ihanaisessa Pariisissa. Tätä olimme odotelleet ja suunnitelleet jo pitkään, sillä äiti täytti 60 vuotta ja halusi juhlistamisen sijaan viettää sen reissussa. Minä hihkaisin heti yhteiseen ryhmäämme, että Pariisi, Disneyland ja Versailles, eikä siinä kauaa nokka tuhissut, kun Kontturin naiset olivat ideani hyväksyneet. Kuten edellisestä Lontoon matkastamme…

Lue lisää

Moninaisten ja pitkäaikaisten tutkimusteni kohteen, Vera Hjeltin ja hänen ystäväpiirinsä, pitkäaikainen haave ja projekti toteutui, kun kaikkien aikojen ensimmäinen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut nainen, ruotsalainen kirjailija Selma Lagerlöf (1858–1940), Nils Holgerssonin ja Gösta Berlingin rakastettu ”äiti,” saapui jäänsärkijän saattelemana matkustajahöyryalus Borella Turkuun sunnuntaina 4. päivänä helmikuuta 1912.     Odottelevien aamupäivä laiturilla oli viluisa ja he kulkivat laiturilla…

Lue lisää