Aloittelen toista kesälomaviikkoani, joten nyt minulla on aikaa (ja ehkä enemmän myös intoa) paneutua blogikirjoittamiseenkin. Sähköpostissani on nyt poissaoloviesti, jossa kerron ansaitsevani kunnon loman Sietämättömän Sisu-syksyn ja Kamalan Koronakevään jälkeen. Tämä lukuvuosi on siis ollut poikkeuksellisen kuormittava yliopisto-opettajalle. Olen kiitollinen itselleni siitä, että sain pidettyä henkisen jaksamiseni siinä pisteessä, etten päätynyt takaisin uupumuksen suohon. Huomasin…

Lue lisää

Tämän vuoden Helmet-lukuhaaste valmistui eilen perjantaina 13.12. Huolimatta vaikeasta vuodesta onnistuin suorittamaan haasteen hyvissä ajoin. (Toisaalta mitäpä muuta sitä tekisi sairauslomallaan kuin lukisi hyviä kirjoja?) Tässä luettujen kirjojen lista. Seuraavaksi ohjelmassa onkin lueskella kirjahyllystä lukemattomia kirjoja - pun intended.Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Philip Reeve: Mortal Engines - Kävelevät koneet (Mortal Engines). Konsepti ja miljöö…

Lue lisää

Suomen talven ehdottomasti synkin ja pimein kuukausi lähti kyllä melkoisella kolinalla liikkeelle. Mitähän tästä vielä tulee, kun vasta puolimatkan krouvi on saavutettu?Facebook ystävällisesti muistutti, että vuosi sitten juhlistin Lavatanssien hurman kustannussopimusta. Nyt vuotta myöhemmin, kirja on vinhaa vaihtua valmistumassa. Ei uskoisi. Teksti lähti korjauksineen ja loppuine kuvineen takaisin kustantajalle. Jos kaikki on ok, sen voi…

Lue lisää

Eilen vietettiin Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää, mutta myös Mielenterveyspäivää. Kuten te tämän blogin lukijat hyvin tiedätte, mielenterveys ja sen heilahtelut ovat olleet omassa elämässäni hyvin vahvasti tapetilla viime aikoina.Pidän tämän postauksen melko lyhyenä, sillä voimat eivä juuri nyt riitä kovin pitkän raapustuksen tekemiseen. Oli nimittäin jotenkin surkuhupaisaa, että juuri mielenterveyden teemapäivänä oloni oli…

Lue lisää

Olen lopultakin saanut siirrettyä kaikki Irlanti-kuvat puhelimesta koneelle, joten pääsen aloittamaan Irlanti-postaussarjani. Ensimmäinen postaus käsittelee nimensä mukaisesti roadtrippiämme Irlannin halki Dublinista Portmageehen ja sieltä *le gasp* Skellig Michaelin saarelle. Toinen postaus keskittyy Dublinin Worldconiin ja viimeisessä seuraa kuvaspämmiä Game of Thrones -näyttelystä Belfastista.Jo Helsingin Worldconissa päätimme lähteä Irlantiin elokuussa 2019. Teimme matkasuunnitelman, säästimme rahaa ja…

Lue lisää

Sain viime syksynä sähköpostia Suomalaiselta Lääkäriseura Duodecimilta. He pyysivät minua puhumaan kesän taide ja hyvinvointi -seminaarissa sarjakuvien terapeuttisuudesta. Olin ensin hieman hämmentynyt ja minun piti ihan tarkastaa, oliko viestin lähettäjä varmasti oikea henkilö. Kyllä oli ja kutsu samaten tähän Terveyttä taiteesta -seminaariin, jonka teemana tänä vuonna oli kuva. Seminaari järjestettiin Savonlinnassa 15.7., minulle maksettiin matkat…

Lue lisää

Tämä on toinen postaus, jonka kirjoittamista ja sisältöä olen pohtinut ja harkinnut kauan. Mutta koska mielenterveysasioista täytyy puhua enemmän eikä niiden käsittely saa olla akateemisessa maailmassakaan tabu, päätin kirjoittaa tästä itseäni turhia sensuroimatta.Kirjoitin noin vuosi sitten päivityksen omasta henkisestä jaksamisestani ja työuupumuksen uhasta sekä siitä, millainen työkulttuuri yliopistossa tuntuu vallitsevan. Jos olisin ollut fiksu, olisin…

Lue lisää

Sain tässä taannoin (maaliskuussa itse asiassa) puhelun Maaseudun tulevaisuuden toimittajalta, joka oli tekemässä sarjakuva-aiheista juttua lehteen. Rupateltiin puhelimessa pariin otteeseen ja juttu ilmestyi perjantaina 12.4. Viikonvaihteessa. Samalla minulle selvisi, että haastateltavana oli myös ihana Viivi Rintanen - varsin ansaitusti. Sain nyt skannattua lehtijutun ja laitan sen tänne luettavaksi. Kommenttejani on siis Viivin haastattelun ohessa sekä…

Lue lisää

Filosofian maisteri Katariina Parhin aate- ja oppihistorian väitöskirja ”Syntyneet poikkeaviksi: Psykopatiadiagnoosin historiasta Suomessa” tarkastettiin 16.6.2018 Oulun yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi professori Elizabeth Lunbeck (Harvardin yliopisto) ja kustoksena professori Petteri Pietikäinen (Oulun yliopisto).   Arvoisa kustos, […]

Lue lisää

Kun ihminen tappaa itsensä, ensimmäinen kysymys on ”Miksi?”. Lääketieteessä usein toistuvan selityksen mukaan syy piilee mielenterveysongelmissa, masennuksen kaltaisissa psyykkisissä häiriöissä. Itseäni selitys on vaivannut. Se paitsi yksinkertaistaa itsemurhan myös epäpolitisoi sen. Selitys jättää huomiotta itsemurhien ja mielenterveysongelmien sosiaaliset, kulttuuriset ja yhteiskunnalliset mutta myös materiaaliset ja ei-inhimilliset ulottuvuudet.

Lue lisää