Runokirja Arpapapitar on nyt viimeinkin painokoneessa ja kahden muun kirjan käsikirjoitus aivokoneessa. Painokone kuluttaa paperia ja sähköä, jota pitäisi säästää asiallisiinkin teksteihin, niin kuinka voisi perustella eroottisten fantasiarunojen julkaisemista? Että lukijat pysyvät sentään lämpiminä erotiikkaa lukiessa, jollei peräti kuumina? Joku voi tietysti kuumeta jo tuosta Paul Laanen tekemästä kansikuvasta. Eikä vain genrejohteisista syistä. Paul lähetti viisi…

Lue lisää

1600-luvun runoille on ominaista tietynlainen koukeroisuus, kielen tarkoituksellinen monimutkaisuus ja kerroksellisuus. Erilaisia kielikuvia ja figuureita ladottiin runoihin niin runsain mitoin, että parin säkeen jälkeen lukija saa ponnistella muistaakseen, mistä runo alkoi. Kekseliäiden ilmaisujen oli tarkoitus herättää lukijassa hämmästystä ja ihailua, mutta nykylukijaa ne saattavat pikemminkin eksyttää ja tuskastuttaa. 1600-luvun runouden keskeisin periaate tuntuu olevan, ettei…

Lue lisää

Minua pyydettiin noin vuosi sitten osallistumaan Lundin yliopistossa järjestettävään konferenssiin ja paneelikeskusteluun, jonka aiheena on huumori varhaisen uuden ajan runoudessa. Suostuin välittömästi asiaa sen kummemmin pohtimatta, koska kukapa ei haluaisi syytä vierailla Lundissa. Tapahtuman lähestyessä mielessä alkoi kyteä pieni pakokauhu. On nimittäin niin, etten tiedä huumorista yhtikäs mitään. Sattumoisin olen päätynyt tutkimaan runoja, joissa huumori…

Lue lisää

 Vicente Huidobro: Altazor tai matka laskuvarjolla. Alkuteos ilmestynyt 1931. Suomentanut Emmi Ketonen. Turku: Parkko 2020Liisa Steinby kirjoittaa:  Kindlers Literaturlexikon kertoo Suomessa toistaiseksi jokseenkin tuntemattomasta, mutta Latinalaisessa Amerikassa superklassikon aseman saavuttaneesta chileläisrunoilijasta Vicente Huidobrosta (1893 – 1948), että tämä piti itseään uuden, kreationismiksi (creacionismo) nimeämänsä runouden suuntauksen perustajana. Huidobro väitti, että kaikki siihenastinen runous pyrki ainoastaan…

Lue lisää

Ennen kirjoitustaidon keksimistä runous oli vain laulua, resitointia tai rytmistä puhetta. Runo oli siten myös esitys tai teko. Sanat eivät olleet olemassa paperilla, vaan ainoastaan hetken kuultavissa olevana rytminä ja muisti rakenteina. Tavat pistää sanoja tietyllä tavalla peräkkäin ja tavat esittää niitä olivat tiiviissä vuorovaikutuksessa. Kirjallisessa runossakin sanojen rytmillä tai sijoittumispaikoilla paperille on yhä merkitystä.…

Lue lisää

1600-luvulta on säilynyt vain vähän tietoja henkilörunojen kirjoittamisesta, painattamisesta ja lukemisesta. Useimmiten joudumme vain arvailemaan, onko aloite runon kirjoittamiseen tullut kohdehenkilöltä vai kirjoittajalta itseltään, onko kirjoittajalle maksettu runosta palkkiota ja jos on niin miten paljon, miten runo on toimitettu juhlatilaisuuteen ja minkälaisen vastaanoton se on saanut.  Toisinaan tutkijalla on onnea ja tiedonsirpaleisiin voi törmätä ihan…

Lue lisää

Minusta tehtiin lyhyt tutkijahaastattelu tuoreeseen Kansalliskirjaston vuosi 2022 -julkaisuun. Julkaisun yhtenä aiheena on digitalisaatio ja Kansalliskirjaston digitoidut aineistot, ja jutussa kerron lisää siitä, miten käytän tutkimuksessani digitoitua runoaineistoa. Haastatteluun voi tutustua alla tai tämän linkin kautta. Juttu löytyy sivuilta 16-17.

Lue lisää

Toisinaan henkilörunouden kokoelmassa tulee vastaan yllätyksiä. Vähän aikaa sitten digitoitujen henkilörunojen otsikoita silmäillessäni kiinnostuin julkaisuista, jonka otsikko alkoi sanoilla Petrus Bergius, et barn på tredie året… Siis Petrus Bergius, lapsi kolmannella ikävuodella. Henkilörunouden kokoelmassa lapsille omistetut runot ovat yleensä hautarunoja, olihan lapsikuolleisuus varhaisella uudella ajalla ja vielä kauan sen jälkeenkin tavattoman yleistä. Petrus Bergiuksen nimeä…

Lue lisää

Isonvihan aikana, vuosina 1714–1721, arviolta 20 000–30 000 ihmistä pakeni miehitysajan väkivaltaa ja samoihin aikoihin riehunutta ruttoepidemiaa nykyisen Suomen alueelta Ruotsin puolelle. Tämä tarkoittaa noin kymmenesosaa Suomen silloisesta väestöstä. Pakolaisten asettuminen Ruotsiin ei tapahtunut kitkatta. Töitä ei Suomesta tulleille juuri ollut tarjolla, ja moni joutui turvautumaan pakolaisapuun, jota rahoitettiin seurakuntien kolehtirahoista. Auttajia löytyi, mutta myös…

Lue lisää

Näingö naivat naittilahat Vaimoi ottavat Urohot Keskellä sodan sälyä Metelissä miesten miecan Ongos cuultu cummembata Saatuna sanat mucomat? Lähde: Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot: https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/2203320?page=1 Näin kommentoi kuulemiaan hääuutisia nimimerkki N.M. tammikuussa 1717. Turkulainen kauppias Henric Rungen kuului niihin kymmeniin tuhansiin suomalaisiin, jotka olivat paenneet isonvihan aikaista venäläismiehitystä länteen. Hänen nimensä esiintyy Arbogan kaupungin pakolaisluettelossa: ”Hendrich Rungren,…

Lue lisää

Häärunoilla kuten hautarunoillakin on juurensa demonstratiivisessa retoriikassa eli ylistyspuheen retoriikassa. Molempien runon lajien tarkoitus on esittää kohteensa positiivisessa valossa ja kiinnittää kuulijan tai lukijan huomio kohdehenkilön ansioihin. Tunnesävy runoissa on kuitenkin vastakkainen. Hautarunot ovat sururunoja, häärunot taas ilorunoja. 1600-luvun häissä oli lupa olla iloinen, ja ilonpito sai näkyä ja kuulua kauas. Usein häärunojen kirjoittaja kertoo…

Lue lisää

Suurvalta-ajan kulttuurissa ja kirjallisuudessa suullisuus näytteli edelleen merkittävää osaa. Suulliset ilmaisumuodot eivät siirtyneet kirjoitettuun runoon ja säilyneet kirjallisuudessa sattumalta, vaan suulliselle kulttuurille ominaisia ajatusmalleja ja esitystapoja ylläpiti retoriikka. Vaikka retoriikalla alkujaan viitattiin puheen taitoon, 1600- ja 1700-luvulla retoriikan toimintatavat vaikuttivat niin suulliseen kuin kirjalliseen esitykseen. Kirjeiden, saarnojen, hartauskirjallisuuden ja runojen kirjoittamisessa käytettiin hyödyksi retoriikan vuosisatoja…

Lue lisää

Artikkelini dialogista naisille kirjoitetuissa hautarunoissa on julkaistu uusimmassa Historiska och Litteraturhistoriska studier -julkaisun numerossa otsikolla ”Att kommunicera känsla. Dialogdikter i stormaktstidens gravskrifter över kvinnor.” https://doi.org/10.30667/hls.100130. Suurvalta-aika on numerossa ilahduttavan näkyvästi esillä, sillä myös Valborg Lindgärden ja Anna Perälän esseet käsittelevät aikakauden kirjallisuutta. Koko numero on luettavissa täällä: https://hls.journal.fi/issue/view/7897.

Lue lisää

 Wisława Szymborskan Hetki[valitut runot]. Suom. Martti Puukko. Helsinki: LIKE, 2004. Bo Pettersson kirjoittaa: Ensin härkää sarvista: Voiko vuonna 2012 kuolleen kirjailijan tuotantoa jo tässä vaiheessa kutsua klassiseksi ja näin antaa ymmärtää, että se tulee jäämään kirjallisuudenhistoriaan? Väittäisin, että tässä tapauksessa voi. Ensiksi, puolalainen runoilija Wisława Szymborskakirjoitti laadukkaita runoja jo yli viisikymmentä vuotta sitten, ja toiseksi,…

Lue lisää

Rainer Maria Rilken Duinon elegioita (Duineser Elegien, 1923). Suom. Arja Meski. Helsinki: ntamo, 2015.  Bo Pettersson kirjoittaa: Prahassa syntynyt itävaltalainen Rainer Maria Rilke (1875–1926) on merkittävimpiä romanttismodernistisia kirjailijoita, mutta häntä pidetään suhteellisen vaikeaselkoisena, varsinkin ydintuotantonsa eli runojensa perusteella. Suomenkielisille tämä voi osin johtua suomennoksesta. Rilken kokoelma Duineser Elegien (1923), Aila Meriluodon käännöksenä Duinon elegiat (1974) ja Arja…

Lue lisää

Karjalan Viesti 18.6.1943:Karjalan Viesti 18.6.1943, sivu 1.Karjalan Viesti 18.6.1943, sivu 2.Karjalan Viesti 18.6.1943, sivu 3.Karjalan Viesti 18.6.1943, sivu 4.Päivän nosto: Armeijan runokokoelmaValmisteilla olevaa armeijan runokokoelmaa varten järjestettiin kevättalvella runokilpailu, jonka etusijoille päässeet runot herättivät sekä asiantuntijain että suuren yleisön keskuudessa merkittävää huomiota. Niinpä julkaisivat Suomen Kuvalehti ja Hakkapeliitta runot huomattavalla paikalla.Armeijan runokokoelmasta on tarkoitus saada…

Lue lisää

Rajalan elämäkerta on nimetty ”kertomukseksi Eetu Salinin elämästä” ehkä juuri siksi, että se ei ole varsinainen tutkimus, vaan lähinnä aiempaan kirjallisuuteen perustuva pienoiselämäkerta. Lukijan ei näin ollen ole syytä odottaa aiempia Salin-käsityksiä mullistavaa kuvausta. Rajalan sujuva ja Salinin elämän päälinjat punnitusti esittävä teksti nojaakin vahvasti erityisesti Hannu Soikkasen tutkimuksiin, Kalevi Kalemaan vuonna 1975 julkaistuun Eetu…

Lue lisää