Kaisa Kautto Viipurin Lepolan hautausmaan vanhimmat osat on otettu käyttöön 1700-luvun lopussa ja hautausmaata on kutsuttu myös Ristimäen vanhaksi hautausmaaksi. Viipurin jäätyä talvisodan seurauksena neuvostoliittolaisten haltuun, hautasivat he Lepolaan omia vainajiaan, turmelivat hautakiviä ja ottivat niitä uusiokäyttöön. Takaisinvaltauksen jälkeen kiirehdittiin kaupungissa korjaamaan sodan tuhoja ja siistimään myös hautausmaat. Kunnostamistoimista kirjoittivat keväällä 1942 ilmestyneet sanomalehdet. Sota…

Lue lisää

Reilu sata vuotta sitten, syksyllä 1918 tai 103 ekr (ennen koronaa), Suomessa elettiin kriisiaikaa – tai sen häntää, minkä lisäksi maassa kiersi pandemia, espanjantauti. Tosin pahin alkoi olla ohi ainakin siitä päätellen, että eri järjestäjätahot kokosivat viime vuosien pulan kirvoittamista keksinnöistä valtakunnallisen näyttelyn. Helsingissä järjestetty tapahtuma sai nimen säilyke- ja vastikenäyttely, ruotsiksi konserv- och surrogatutställning.…

Lue lisää

15.1.1771 julkaistiin ensimmäinen suomalainen sanomalehti, Tidningar Utgifve af et Sällskap i Åbo. Lehden julkaisijana toimi Aurora-seura, joka perustettiin Turussa edellisenä vuonna. Lehden toimittaminen oli Aurora-seuran sihteerin vastuualueella ja seuran sihteerinä toimi Henrik Gabriel Porthan (1739-1804), jonka ura lehtimiehenä oli yli kolmen vuosikymmenen mittainen.  Porthanin lehteä, eli Tidningaria, julkaistiin tammikuun 1771 puolesta välistä lähtien kaksi kertaa…

Lue lisää

Uuden Suomen (US) kirjeenvaihtaja Keijo Kylävaara oli saapunut uuteen asemapaikkaansa Länsi-Saksan pääkaupunkiin Bonniin hammasharjansa ja kirjoituskoneensa kanssa. Loppukesä oli kukkeimmillaan, kun hän odotteli perhettään ja huonekalujaan saapuviksi. Kylävaarat asettuivat asumaan aivan Bonnin naapuriin, vauraaseen Bad Godesbergiin, mahtavan Reinin rantamaisemiin (US 16.9.1958). Varsinaisten uutisten lisäksi Uuden Suomen lukijat saivat nauttia Kylävaaran kirjoitussarjasta otsikolla ”Koti Reinin rannalla”, jossa hän…

Lue lisää

Jos tarvitsee siirtää leikkeitä tunnukselta toiselle, niin yhden tai useamman leikkeen siirrossa auttaa ‘Tallenna omaan leikekirjaan’ toiminto. Kun kirjaudut sisään ja löydät leikkeen joka on kiinnostava, voit tallettaa sen myös itsellesi leikkeen sivulta em. nappia painamalla. Alla näet ohjevideon:   Jos sinulla on useampia leikkeitä ja haluaisit apua leikkeiden siirrossa otathan yhteyttä Digin palautelomakkeella. Arvioimme…

Lue lisää

Olethan huomannut Digi.kansalliskirjasto.fi – palvelun käyttäjäkyselyn. Vastaa 16 kysymykseen ja osallistu arvotaan, jossa Kansalliskirjaston julkaisuja! Vastaa kyselyyn täällä:  https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/101295/lomake.html Berätta vad du tycker om Digi-tjänsten på: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/101408/lomake.html Enkäten är öppen till 30.11.2019. Tack! Please tell us what you think of the Digi – digi.nationallibrary.fi -service. https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/101410/lomake.html . The survey is open until 30.11.2019. Thank you!…

Lue lisää

We were pleased to receive an invitation to a seminar “Källor och Arkiv” at the Åland Islands Emigrant Institute on 26.10.2019. The topic of the seminar was about various sources of information, which can be useful when doing research on local area or family research. As part of the family research can deal with persons…

Lue lisää

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Lue lisää

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Lue lisää

Karjalan Viesti 76 vuotta sitten eli 26.6.1943:Karjalan Viesti 26.6.1943, sivu 1Karjalan Viesti 26.6.1943, sivu 2Karjalan Viesti 26.6.1943, sivu 3Karjalan Viesti 26.6.1943, sivu 4Päivän nosto: Ananias Kekkanokka pyöräilee

Lue lisää

Karjalan Viesti 23.6.1943:Karjalan Viesti 23.6.1943, sivu 1Karjalan Viesti 23.6.1943, sivu 2Karjalan Viesti 23.6.1943, sivu 3Karjalan Viesti 23.6.1943, sivu 4Päivän nosto: Yrjö Koskinen: Ote ylioppilaille Yrjön päivänä v. 1878 pidetystä puheesta- - - Se voi näyttää hyvin arveluttavalta semmoinen kansallinen asema kuin meidän piene nkansan, joka myöhästyneenä on maailman näkymölle tullut ja siten mahtavain, liiankin mahtavain, keskuuteen tungettu. Sen tulevaisuudentoivo…

Lue lisää

Karjalan Viesti 76 vuotta sitten eli 22.6.1943 (ei lehteä 20.–21.6.):Karjalan Viesti 22.6.1943, sivu 1Karjalan Viesti 22.6.1943, sivu 2Karjalan Viesti 22.6.1943, sivu 3Karjalan Viesti 22.6.1943, sivu 4Päivän nosto: Jälleen puhdetyökilpailu näyttelyineenJatkuvan puhdetyöharrastuksen ylläpitämiseksi ja edistämiseksi ja samalla myöskin sotainvaliidien auttamiseksi järjestetään 27.–30.6. 43 välisenä aikana koko Aunuksen kannasta käsittävä toinen puhdetyökilpailu ja -näyttely, johon samalla yhdistetään…

Lue lisää

Karjalan Viesti 76 vuotta sitten eli 19.6.1943:Karjalan Viesti 19.6.1943, sivu 1Karjalan Viesti 19.6.1943, sivu 2Karjalan Viesti 19.6.1943, sivu 3. Sormi mukana pitämässä revennyttä kohtaa (se en ollut minä!!!) paikallaan.Karjalan Viesti 19.6.1943, sivu 4Päivän nosto: Rautaa kuparirahojen sijaan.Viisipenniset kokonaan pois.Tasavallan presidentti päätti eilen antaa eduskunnalle esityksen laiksi rahalain muuttamisesta. Esityksen mukaan markan, viidenkymmenen, kahdenkymmenenviiden ja kymmenen…

Lue lisää

Karjalan Viesti 18.6.1943:Karjalan Viesti 18.6.1943, sivu 1.Karjalan Viesti 18.6.1943, sivu 2.Karjalan Viesti 18.6.1943, sivu 3.Karjalan Viesti 18.6.1943, sivu 4.Päivän nosto: Armeijan runokokoelmaValmisteilla olevaa armeijan runokokoelmaa varten järjestettiin kevättalvella runokilpailu, jonka etusijoille päässeet runot herättivät sekä asiantuntijain että suuren yleisön keskuudessa merkittävää huomiota. Niinpä julkaisivat Suomen Kuvalehti ja Hakkapeliitta runot huomattavalla paikalla.Armeijan runokokoelmasta on tarkoitus saada…

Lue lisää

Reilun vuoden tauon jälkeen postitukset Karjalan Viestistä 75 76 vuotta sitten jatkuvat, eli tässä Karjalan Viesti 17.6.1943:Karjalan Viesti 17.6.1943, sivu 1.Karjalan Viesti 17.6.1943, sivu 2.Karjalan Viesti 17.6.1943, sivu 3.Karjalan Viesti 17.6.1943, sivu 4.Päivän poiminta: Ilmahälyytys BerliinissäBerliinissä oli keskiviikon vastaisena yönä ilmahälytys, joka kesti 1.45:stä klo 2.19:ään. Mitään erikoista ei sattunut.

Lue lisää

Kiitokset kaikille digi.kansalliskirjasto.fi – palvelusta palautetta laittaneille. Tässä blogitekstissä hieman vastauksia ja apuja muutamiin kysymyksiin. Mikä selain on käytössä? Kansalliskirjaston Digin Palaute-lomaketta käyttäessä saamme tiedon selaimesta, mutta siltä varalta jos palaute on lähetetty eri selaimelta jolla ongelma näkyy, saatamme ajoittain kysyä käytettyä selainta. Eri selaimet tunnistaa am. kuvien avulla. Voit myös kurkata esim. https://www.whatismybrowser.com/ -osoitteesta…

Lue lisää

Aarne Koskinen ja hänen isänsä Abram Koskinen ovat olleet olennainen osa Oulaisten kauppiaskuntaa, ja heistä on kirjoitettu ennenkin. Kuten KirjastoVirman esittelyistä käy ilmi, Rosa Elinda Pekuri oli Aarne Koskisen puoliso, mutta mitä muuta hänestä voisi saada selville? Entä keitä olivat samaan hautakiveen merkityt Elisabet Koskinen ja Maria Ahl?Syyslomalla Oulaisten kotiseutuarkistossa selaamani valokuva-albumit osoittautuivat jälleen kerran…

Lue lisää

Tervetuloa tutustumaan uusittuun digi.kansalliskirjasto.fi – palveluun, johon on saatu  uusia toimintoja käyttöön. Aiemmin digitoimattomia aineistoja ilmestyy myös käyttöön hiljalleen, seuraa siis ‘Viimeiseksi tuodut ensin’ valintaa hakusivulla. Tutustu palvelun demoon ohjevideolta tai käytä itse. Kaipaamme palautetta, joten laitathan viestiä Kansalliskirjaston Digin Palaute-nappulalla, jos erityisesti pidät jostakin tai jos jokin vaatisi lisää kehittämistä. Haluatko lisää ohjevideoita? Millaisia?…

Lue lisää

T. k. 1 päiwänä kuoli Oulaisissa kauppias M L Widnäs 37 wuoden iässä. Wainaja alkoi liikealansa kauppa-apulaisena Kokkolassa ja perusti sittemmin oman kauppapuodin Haapawedellä. Tämä kumminkaan ei kannattanut, jonka tähden W läksi merelle. Waan ei täälläkään onni ollut hänelle suosiollinen, sillä laiva joutui haaksirikkoon. Widnäsin palattua kotiin, hoiti hän useampaa kauppaliikettä. Wainaja, jota lähinnä suree…

Lue lisää

Kansalliskirjaston ystäväkirja “Naisia Kansalliskirjastossa” on juuri julkaistu. Teoksessa kerrotaan  edelläkävijänaisista ja kuinka he tai heidän teoksensa Kansalliskirjaston aineistoissa löytyvät. Kirjaa voi hankkia Kansalliskirjaston asiakaspalvelupisteessä, Unioninkatu 36, arkisin klo 9-18, hinta 35 €, Kansalliskirjaston ystävät 30 €.  Liity Kansalliskirjaston ystäviin tällä linkillä, ja saat jatkossa kutsuja myös Kansalliskirjaston tapahtumiin ja ystäväiltoihin. IntoKustannuksen verkkopalveluun kirja tulee myyntiin…

Lue lisää