Maarian kirkon länsipäädyssä huomio kiinnittyypoikkeukselliseen torniin ja ullakon pyöreään valoaukkoon.Kirkon edestä kulkee keskiaikainen Varkaantie. Kuva: Ilari Aalto. Kerroin vähän aikaa sitten Vakka-Suomen keskiaikaisiin kirkkoihin tekemästäni tutkimusretkestä, jolla etsin keskiaikaisia tiilentekijöiden merkkejä. Nyt palaan yhteen kiinnostavaan kirkkoon, jonka kävin kartoittamassa helmikuussa 2021 väitösohjaajani Panun kanssa.  Turussa sijaitseva Maarian keskiaikainen kivikirkko on mieleenpainuva kahdesta syystä: ensinnäkin sen goottilaisia ruusuikkunoita…

Lue lisää

Olen päivätyöni ohessa tehnyt jo kolme vuotta väitöstutkimusta keskiakaisista tiilentekijöiden merkeistä, siis ennen polttoa tiiliin piirretyistä tekijänmerkeistä, jotka esittävät usein esineitä tai erilaisia abstrakteja symboleita. Viime marraskuussa tein merkkien perässä tutkimusretken kolmeen Vakka-Suomen alueella sijaitsevaan keskiaikaiseen kivikirkkoon, Laitilan, Kalannin ja Taivassalon kirkkoon. Vaikka yhdestäkään näistä kirkoista ei ollut aiemmin mainintoja tiilimerkeistä, minulla oli ennen tutkimusmatkaa…

Lue lisää