Kyläillessä Leena Palotien luona Kaliforniassa suunnittelimme biologisen puhelimen. Tietenkin sen voisi puhelun jälkeen syödä, mutta kyllä esimerkiksi emäksillä tai sitten koronaviruksilla voisi toteuttaa tarvittavaa laskentaa. Apple ja Intel riitelevät nyt, kummalla on pidempi. Applen uusin siru, joka tuli aluksi kevyeen läppäriin, on suorituksena mykistävä. Se häviää kuitenkin toimivien yksikköjen lukumäärässä monille molekyyleille tai ainakin proteiineille. 16…

Lue lisää

17.2.2021

 Otsikko viittaa ylimalkaisesti aitoihin, joiden väliin peuroja ajettiin nuijittavaksi hengiltä. Ainakin Enontekiöllä on sadankin pyyntikuopan järjestelmä. Kun en ole arkeologi, sanon vain että kysymyksessä on nykyisen Suomen ensimmäinen elinkeino. Jäämeressä oli mannerjään vielä jyllätessä ränni, jota käyttäen porukoita meloi kalastamassa ja vaanimassa hylkeitä. Asialla on edelleen merkitystä. Yksinäinen sankari ei pysynyt kauan hengissä eikä pakkoon eli…

Lue lisää

8.2.2021

 Tuttu putkimies koputteli paisuntasäiliön kylkeä ja todisti, että tavallista kausi-influenssaa. Sanovat vain, että koronaa – mutta Maailman terveysjärjestö ja Sanna Marin on jo vedetty oikeuteen. Saavat maksaa omistaan. Kumma etteivät kaikki näe, että lääketehtaat tässä ovat takana. Kysyin pannuhuoneen mittareita muka tutkien, että hyvinköhän nämä pelittivät, ja ystväni vastasi kuin Esko Kivikoski, että kyl---lä. Minä olin jo…

Lue lisää

  Kemppinen Blog

Lue lisää

 En ole koskaan elämässäni pelännyt niin kuin Linnanmäellä Vuoristoradalla. Vuosi oli 1956. Ehkä onnistuin kuitenkin peittämään sen, koska seuraava mielikuva on hattaroista. Muistan kuitenkin päättäneeni, että ei koskaan enää. Senkin päätöksen olen pettänyt, mutta Disneylandissä ei tullut käytyä, vaikka asujin paikkakunnalla. Siellä oli huhun mukaan rata, roller coaster, jonka kyydissä ei kestänyt kuin mielisairas taistelulentäjä.…

Lue lisää