Kun Robert Siodmakin jännityselokuva Pimeä peili (The Dark Mirror, 1946) esitettiin Suomessa vuonna 1948, lehti-ilmoituksissa teosta mainostettiin sanoin: ”Mainio ja omaperäinen!” Trillerin lähtökohtana oli Vladimir Poznerin tarina, josta Nunnally Johnson rakensi käsikirjoituksen. Keskiössä olivat identtiset kaksoset, mikä oli lähtökohtana poikkeuksellinen. Kaksoisroolin sai näyttelijä Olivia de Havilland, joka täytti juuri 1. heinäkuuta 103 vuotta. Nyt kun YLE Teema…

Lue lisää

Valentin Vaalan komedia Yhteinen vaimomme (1956) perustui Arijoutsin näytelmään Mieheni taivaasta, joka oli saanut kantaesityksensä Kokkolassa lokakuussa 1950. Vaalan käsissä tarina muuntui Hollywood-komedioita mukailevaksi uudelleenavioitumiskomediaksi. Mieleen tulee erityisesti Garson Kaninin loistava Lempivaimoni (My Favorite Wife, 1940), jossa Ellen Arden (Irene Dunne) on elänyt laivan haaksirikon jälkeen seitsemän vuotta ”autiolla” saarella. Hän saapuu kotiin, ja sillä välin…

Lue lisää

Ajauduimme katsomaan Matti Kassilan viimeisen Palmu-elokuvan Vodkaa, komisario Palmu (1969), joka on tietysti aivan toista maata kuin aiemmat, Waltarin teksteihin perustuvat Palmut. Bloggasin elokuvasta viimeksi vuonna 2008, joten edellisestä katsomiskerrasta on aikaa vierähtänyt, eikä silloiseen tekstiin ole paljoakaan lisättävää. Aikalaisarvosteluissa Vodkaa sai jokseenkin nuivan vastaanoton, mikä on tietysti helppo ymmärtää, sillä elokuva yhdistää komedian, agenttielokuvan, toimintaelokuvan…

Lue lisää

Eilisen Alfred Hitchcockin jännityselokuvan Nainen katoaa (The Lady Vanishes, 1938) huumassa oli pakko katsoa vielä Carol Reedin ohjaus Yöpikajuna (Night Train to Munich, 1940). Tuottaja Edward Black oli epäilemättä hyötynyt Hitchcockin trillerin valtaisasta menestyksestä. Käsikirjoittajat Sidney Gilliat ja Frank Launder toteuttivat nyt tarinan, joka kiinnittyy suoraan toisen maailmansodan tapahtumiin. Yhteisiä henkilöhahmoja ovat vain englantilaiset herrasmiehet Caldicott (Naunton Wayne)…

Lue lisää

Nainen katoaa (The Lady Vanishes, 1938) oli Alfred Hitchcockin brittikauden huipentuma ja käytännössä hänen käyntikorttinsa Hollywoodiin. Kerrotaan, että elokuva oli Orson Wellesin suuria suosikkeja, mutta  hän ei ollut ainoa jännityksen ystävä, sillä Nainen katoaa oli suurmenestys kaikkialla. Suomessa tosin elokuva jäi toisen maailmansodan läheisyydessä esittämättä. Elokuvan pohjana oli Ethel Lina Whiten romaani The Wheel Spins (1936),…

Lue lisää

Hal Roachin tuottama ja James Parrottin ohjaama Taas uusi sotku (Another Fine Mess, 1930) oli Oliver Hardyn ja Stan Laurelin varhaisia äänielokuvia. Ääniteknologian alkuvaiheessa uutta välinettä kokeiltiin luovasti. Hal Roach sai idean esittää krediitit tekstin sijasta puheena: alussa katsoja näkee esiripun, jonka avauduttua kaksi nuorta naista (Betty Mae Crane, Beverly Crane) tulee kertomaan, mikä elokuva on…

Lue lisää

Pitkästä aikaa tuli katsottua Jerry Lewisin Tri Jerry ja herra Hyde (The Nutty Professor, 1963), joka tuli Teemalta jokin aika sitten. Sen värimaailma on yhtä räjähtävää kuin Frank Tashlinin 50-luvun ohjauksissa, ja Lewisin käsittelyssä myös lajityypit natisevat liitoksissaan. Tri Jerry ja herra Hyde on koominen muunnelma Robert Louis Stevensonin kauhuromaanista Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, joka alun perin…

Lue lisää

Ennen näytelmäelokuvauraansa Frank Tashlin (1913–1972) oli ehtinyt toimia animaattorina ja piirroselokuvien ohjaajana 1930- ja 1940-luvuilla. Raudanluja kokemus näkyi suvereenina ohjauksena sellaisissa 50-luvun komedioissa kuin Minkäpä tyttö sille voi (The Girl Can't Help It, 1956), Huoleton härkätaistelija (Hollywood or Bust, 1956) ja Houkuttelevat huulet (Will Success Spoil Rock Hunter?, 1957). Tähän sarjaan lukeutuu myös Vaarattomia vakoilijoita (Artists and…

Lue lisää

Taas kerran katsoimme Lloyd Frenchin ohjaaman ja Hal Roachin tuottaman 20-minuuttisen komedian Busy Bodies (1933), johon ei kerta kaikkiaan voi kyllästyä. Vaikka Stan Laurelin ja Oliver Hardyn komediat muuttuivatkin mykkäkaudelta äänielokuvaan tultaessa paljon, kesympään suuntaan, nämä varhaiset äänielokuvat ovat absurdin kekseliäitä. Busy Bodies alkaa mahtavilla äänellisillä kokeiluilla: Stan ja Ollie ajavat autolla taustamusiikin soidessa, kunnes…

Lue lisää

Pitkästä aikaa tuli katsottua Mauritz Stillerin mahtava Aarne-herran rahat (Herr Arnes pengar, 1919), joka on vielä jonkin aikaa Yle Areenassa. Elokuva perustuu Selma Lagerlöfin tarinaan, joka alun perin ilmestyi jatkokertomuksena Idun-lehdessä vuonna 1903 ja kirjan muodossa seuraavana vuonna. Alkuteksteissä Lagerlöfin nimi on näyttävästi esillä, tekijänä, ja vasta sen jälkeen todetaan Mauritz Stillerin ja Gustaf Molanderin muokanneen…

Lue lisää

Michelangelo Frammartinon dokumenttielokuva Le quattro volte (2010) on ollut katsottavissa MUBI-palvelun valikoimassa. Elokuva kuvaa elämää pienessä calabrialaisessa kylässä, kokonaan ilman dialogia. Musiikkiakaan ohjaaja ei käytä, mutta äänimaisema rakentuu luonnonäänistä, tuulen tuiverruksesta ja hyönteisten surinasta, kirkonkellojen kumusta ja eläinten äänistä. Varsinaista tarinaa teos ei esitä, mutta siitä rakentuu tarinoiden kokoelma tai pikemminkin fragmentaarinen kooste kertomuksista, joiden läsnäolon…

Lue lisää

Vappuaaton elokuvana katsoimme Basil Deardenin komedian Pankkirosvojen kerho (The  League of Gentlemen, 1960), jota en ole pitkiin aikoihin nähnyt. Se on esitetty viimeksi TV2:n ohjelmistossa vuonna 2003. Dearden oli aloittanut ohjaajan uransa jo 30-luvun lopulla ja työskennellyt myös Ealing-studioilla, joissa valmistuivat muun maussa sellaiset brittikomedian klassikot kuin Charles Chrichtonin Varastin miljoonan (Lavender Hill Mob, 1951) ja…

Lue lisää

Lars-Eric Kjellgrenin Brott i paradiset (1959) on ruotsalainen film noir -henkinen trilleri, joka ei käsittääkseni ole saanut Suomessa elokuvateatteriensi-iltaa. Tarina alkaa suoraan rikoksen keskeltä: murtomiehet tunkeutuvat ryöstämään firman kassakaappia, yövartija yllättää heidät, ja yhtäkkiä tämä onkin vainaa. Aloituksen jälkeen tarina siirtyy kymmenen vuotta eteenpäin. Yövartijan ottopoika Einar Hanson (Karl-Arne Holmsten) saa vihjeen Paradiset-nimisen ravintolan omistajalta…

Lue lisää

Henri Decoinin tuotannossa on monia helmiä, kuten Ennen keskiyötä (Entre onze heures et minuit, 1949) ja Musta kissa (Non coupable, 1947), mutta myös paljon nopean tuntuisesti tehtyjä teoksia. Katsoimme rikoselokuvan Kaikki voivat minut tappaa (Tous peuvent me tuer, 1957), joka edustaa ohjaajan myöhäistuotantoa. Alussa se näyttää rikoskomedialta, mutta mitä pidemmälle elokuva etenee, sen enemmän se vakavoituu. Ehkä…

Lue lisää

”Iltapäivän aurinko oli vieraisilla metsäisen kukkulan rinteellä. Loitommille puiden lomitse kättä pisti tai silmää vilkutti, lähimmät lämpimään syliinsä otti.” Näillä sanoilla alkaa Johannes Linnankosken romaani Laulu tulipunaisesta kukasta (1905), jolle Bertel Gripenberg antoi ruotsinnoksessaan vuotta myöhemmin nimen Sången om den eldröda blomman. Linnankosken henki huokuu Mauritz Stillerin vuonna 1919 ensi-iltaan valmistamassa elokuvassa, jonka ensimmäisissä kuvissa…

Lue lisää

Raymond Bernardin Kurjat-trilogia päättyy episodiin ”Liberté, liberté chérie”, joka perustuu Hugon romaanin neljänteen ja viidenteen osaan, vaikkakin tarinassa on jälleen lyhennyksiä. Viimeisessä elokuvassa ei enää palata Patron-Minette-liigaan eikä juuri Thénadierin perheseenkään, lukuun ottamatta perheen tytärtä Époninea (Orane Demazis) ja katupojaksi päätynyttä Gavrochea (Émile Genevois). Viimeinen elokuva rakentuu pääasiassa kesäkuun kapinan 1832 ympärille, kuten tietysti myös…

Lue lisää

Raymond Bernardin Kurjien toinen osa ”Les Thénardier” on yhdistelmä Victor Hugon romaanin toista osaa ”Cosette” ja kolmatta osaa ”Marius”. Alkuperäisromaanin tarinaa on myös merkittävästi lyhennetty juuri tässä kohtaa: Valjean joutui romaanissa vankilaan Montreuil-sur-Mer-vaiheen jälkeen ja pakeni sieltä noutaakseen Fantinen tyttären Cosetten. Bernardin Kurjien toinen elokuva alkaa tilanteesta, jossa Valjean saapuu Thénardierien luokse Cosettea noutamaan. Thénardierien…

Lue lisää

Raymond Bernardin Kurjat (Les Misérables, 1934) on kolmen täyspitkän elokuvan kokonaisuus, jota pidetään Victor Hugon romaanin parhaimpiin kuuluvana filmatisointina, jo pelkästään siksi, että se kehittelee teemoja laveammin ja yksityiskohtaisemmin kuin moni myöhempi Kurjien versio. Se on myös legendaarisen ranskalaisen näyttelijän Harry Baurin (1880–1943) voimannäyte, ja hänen tulkintansa Jean Valjeanista vangitsee ensimmäisistä hetkistä lähtien. Ensimmäisessä kohtauksessa…

Lue lisää