Julkaisuseuranta
Antti Ijäs Esittelin Glossa ry:n esitelmäillassa 10.10.2022 eurooppalaisen miekkailu- ja painikirjallisuuden keskiaikaista historiaa sekä eräitä tärkeimpiä keskiaikaisia alan kirjailijoita teoksineen. Tämä kirjoitus on tiivistelmä kyseisen esitelmän ydinkohdista muutamin lisäyksin. Aluksi on syytä selventää, mistä historiallisessa miekkailu- ja painikirjallisuudessa (saksaksi Fecht- und Ringbücher) on oikeastaan kyse. Miekkailu on tässä yhteydessä ymmärrettävä varsin laajasti kattamaan kaikenlainen ritarillinen…
23.6.2022
Petra Uusimaa Verta vuotava kuva ja muita outoja ihmeitä (2022, Gaudeamus) on Sari Katajala-Peltomaan, Jenni Kuulialan ja Marika Räsäsen uutuusteos, joka pohjautuu kirjoittajien löytämiin kummastuttaviin ihmeisiin, joita he löysivät tutkiessaan keskiaikaisia kanonisaatioprosesseja. Kirjoittajat esittelivät kirjaansa myöskin Glossan kevään esitelmäillassa, joka tapahtui Zoomin välityksellä 12.4.2022. Esitelmässään he avasivat eletyn uskon käsitettä ja tutkimuksensa metodologiaa, mutta myös…
Oli aika ennen koronavirusta. Silloin pääsi näkemään kollegoja ja jopa edistämään omaa sarjakuvatutkimusta. Se aika oli helmikuun loppu ja paikka oli Tukholma, jossa järjestettiin Comics and Society -porukan talvisymposium teemanaan sarjakuva ja feminismi. Tässä lyhyt, nostalginen katsaus siihen matkaan, jolloin kolme sarjakuvatutkijaa saattoi ihan hyvin viettää kaksi yötä pienessä laivanhytissä matkoillaan Turusta Tukholmaan ja takaisin.Tukholman…
Tammikuu oli ja meni ja tuntui kestäneen puoli ikuisuutta. Viime viikot ovat olleet sen verran hektisiä opetuksen kanssa, että aika ja tila ovat liikkuneet ihan omaan tahtiinsa. Viime tiistai tuntui iltakuuden aikoihin kestäneen jo yhden viikon verran. Nyt kuitenkin yksi tämän kevään haastavimmista työviikoista on paketissa, joten ajattelin luoda katsauksen vuoteen 2020 - mitä kaikkea…
Joskus Facebookissa käyminen voi olla yllättävän hyödyllistä. Satuin nimittäin pongaamaan Don Rosan faniryhmästä italialaisen Alberto Saraccon ilmoituksen, jossa hän kertoi pitävänsä esitelmän Disney-sarjakuvien matematiikasta Jyväskylän yliopistossa.Tartuin heti kiinni aiheeseen ja selvitin, että Saracco oli kutsuttu vierailemaan matematiikan luentosarjaan keskiviikkona 15.1. Pistin päivän kalenteriin, ja kun aikataulu ja sijainti selvisivät, suuntasin innoissani matematiikan ja tilastotieteen laitokselle.…
Oulun sarjakuvafestivaalit järjestettiin tuttuun tapaan marraskuun lopussa. Minun piti kirjoittaa pikaisesta visiitistäni päivitys jo paljon aiemmin, mutta olen jälleen hieman jäljessä niiden kanssa. Piipahdin kuitenkin kutsusta Oulussa 23. - 24.11. puhumassa sarjakuvatutkimuksesta ja oman post doc -tutkimukseni alkuaskelista.Meitä lähti pieni sarjisporukka autolla Jyväskylästä kolmen hujakoilla kohti Oulua. Meidän piti ehtiä illaksi Oulun Star-leffateatterille, jossa esitettiin…
Dublinin Worldcon alkoi torstaina 15.8. Kuten edellisessä postauksessani kerroin, päivämme meni aika pitkälti matkustamiseen Killarneysta pienten välietappien kautta Dubliniin ja Howthiin, jossa majoituksemme oli, joten conipäivä jäi meiltä minimiin. Osasyynä oli myös flunssani, joka oli torstaina pahimmillaan: ääneni oli lähes kadonnut, mikä oli melkoinen ongelma, sillä akateeminen esitelmäni oli perjantaiaamuna. Löysimme kuitenkin conipaikan läheltä apteekin…
Sain viime syksynä sähköpostia Suomalaiselta Lääkäriseura Duodecimilta. He pyysivät minua puhumaan kesän taide ja hyvinvointi -seminaarissa sarjakuvien terapeuttisuudesta. Olin ensin hieman hämmentynyt ja minun piti ihan tarkastaa, oliko viestin lähettäjä varmasti oikea henkilö. Kyllä oli ja kutsu samaten tähän Terveyttä taiteesta -seminaariin, jonka teemana tänä vuonna oli kuva. Seminaari järjestettiin Savonlinnassa 15.7., minulle maksettiin matkat…
Suomen satavuotista itsenäisyyttä juhlistaneen vuoden aikana Liedon kunnan kulttuuri- ja liikuntatoimi, Liedon kirjasto, Lieto-Opisto ja Liedon museo järjestivät yhdessä lietolaisesta sivistyshistoriasta kertovan tapahtumasarjan Oikeus oppia – vapaus valita. Yksittäisten tapahtumien toteutuksessa oli mukana useita lietolaisia toimijoita. Sarjassa oli kahdeksan tapahtumaa, ja ne järjestettiin eri puolilla Lietoa kouluissa. Tapahtumasarja lähti liikkeelle Härkätieltä ja eteni kansanopetuksen alkumetreiltä…
26.4.2017
22.4.2017 pidin esitelmän Satakunnan Historiallisen Seuran Seminaarissa Tuhansien vuosien tulokkaat – Monikulttuurinen Satakunta, joka järjestettiin Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa. Tässä tiivistetysti esitelmäni sisällöstä. Paljon jää täsmentämättä ja kertomatta. Väitöskirjassani tulen kuvaamaan paluumuuttoa analysoivammin. Tässä keskityn lähinnä kuvaamaan sitä, mistä oli kyse. Esitelmässäni Tulokkaita Karjalasta ja Inkeristä hahmotin siirtokarjalaisten muuttoa ja asettumista Satakuntaan. Toiseksi kuvasin inkerinsuomalaisten…