Julkaisuseuranta
12.7.2023
Jenni Sahramaa Sensorinen tutkimus on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana nostanut päätään niin arkeologiassa kuin muuallakin historian- ja kulttuurintutkimuksen aloilla. Vuonna 2013 ilmestyi Jo Dayn toimittama artikkelikokoelma Making Senses of the Past: Toward a Sensory Archaeology (Southern Illinois University Press), jossa pyrittiin laajentamaan arkeologisen tutkimuksen näköaistin dominoimaa lähestymiskulmaa tutkimusaineistoihin ja paikkoihin. Vuonna 2019 ilmestyi puolestaan Dayn…
Päivystävän folkloristin Viliina Silvonen väittelee la 22.1.2022 klo 10. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii FT Andreas Kalkun (Eesti Kirjandusmuuseum, Eesti Rahvaluule Arhiiv, Tartto) ja kustoksena on professori Lotte Tarkka (Helsingin yliopisto). Väitöskirjan julkista tarkastustilaisuutta (eli väitöstä) voi seurata etänä zoomissa. Olen tutkinut aunuksenkarjalaisia itkuvirsiä erityisesti tunteen ja affektiivisuuden näkökulmista – kuten tässä blogissa julkaistuista teksteistä on joku…
Suomen talven ehdottomasti synkin ja pimein kuukausi lähti kyllä melkoisella kolinalla liikkeelle. Mitähän tästä vielä tulee, kun vasta puolimatkan krouvi on saavutettu?Facebook ystävällisesti muistutti, että vuosi sitten juhlistin Lavatanssien hurman kustannussopimusta. Nyt vuotta myöhemmin, kirja on vinhaa vaihtua valmistumassa. Ei uskoisi. Teksti lähti korjauksineen ja loppuine kuvineen takaisin kustantajalle. Jos kaikki on ok, sen voi…
29.9.2017
Elokuussa 2017 järjestettiin Tallinnassa ja Helsingissä konferenssi End Games and Emotions: The Sense of Ending in Modern Literature and Art. Nelipäiväinen konferenssi toteutettiin Tallinnan ja Helsingin yliopistojen sekä Viron tiedeakatemian […]
Millaisia tunteita näyttely saa herättää? Uudessa Helsingin kaupunginmuseossa tunteet ovat vahvasti esillä. Halutaan ihmisten rakastuvan Helsinkiin. Halutaan herättää muistoja ja uteliaisuutta historiaa kohtaan koskettamalla tunteita. Mutta millaisia tunteita? Entä jos joku pahoittaa mielensä? Museoissa toimii usein hiljainen ennakkosensuuri, joka karsii näyttelyistä särmät. Näyttelytyöryhmissä käydään keskustelua siitä, mitä ja miten asioita esitetään, ettei kukaan vaan loukkaannu.…